HMD Global esittelee Barcelonan Mobile World Congressissa kolmea uutta C-sarjalaistaan. Edullisten älypuhelimien markkinoilla HMD onkin pärjännyt koko ajan paremmin ja paremmin. Viime vuonna liikevaihto näissä kasvoi 41 prosenttia.

Kiristyshaittaohjelmat ovat ehdottomasti merkittävin uhka organisaatioiden tietoturvalle vuonna 2022, minkä vuoksi organisaatioiden on nostettava kyberturvavalmiuttaan jo hyvissä ajoin. Näin sanoo Innofactorin kyberturvallisuusyksikön johtaja Jarno Limnéll. - Vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla kiristyshaittaohjelmien hyökkäysten määrä kasvoi jopa 151 prosenttia, joten hyökkäyksen kohteeksi joutuminen on yhä todennäköisempää.

Suomalaisista teknologiavaikuttajista koostuva tuomaristo valitsi vuoden 2022 teknologiajohtajiksi ABB:n Simo Säynevirran ja Modulightin Petteri Uusimaan. Vuoden 2022 innovaatio-professorin palkinto myönnettiin LUT-yliopiston Jero Aholalle.

Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä myytiin 356 miljoonaa älypuhelinta. Määrä kasvoi edellisneljänneksestä 9,5 prosenttia. Kasvu perustui pitkälle Applen uuteen iPhone 13 -malliin, jonka voimalla valmistaja nousi samalla markkinaykköseksi 24 prosentin markkinaosuudella, kertoo Trendforce.

Mittauslaitevalmistaja Tektronic on julkistanut SignalVu 5G NR -analyysiohjelmistonsa 6-sarjan B MSO -oskilloskoopeille. Insinöörit voivat nyt suorittaa kriittisiä 5G NR -mittauksia 3GPP-spesifikaatioiden mukaisesti Tekin huippuluokan oskilloskoopeilla.

Irlantilainen Benetel on laajentanut Open RAN -tekniikkaa tukevien radioyksiköiden (RU) valikoimaansa RAN650-laitteella. Tämä Barcelonassa esillä oleva radioyksilkkö on tarkoitettu tuomaan 5G-kapasiteettia yksityisiin, kampus- ja teollisuusverkkoihin sekä maaseudun verkkoihin ja julkisiin hotspotteihin.

Markkinoille on nyt alkanut tulla läppäreitä, joissa on DRAM-muistissa siirrytty uuteen DDR5-polveen. Kingston on yhtenä ensimmäisistä valmistajista esitellyt SODIMM-kokoisen DDR5-muistin, jolla uusin tekniikka saadaan myös pienempään tilaan.

Nokia kertoo, että Liquid Cooling -jäähdytys on tulossa kaupallisesti tarjolle. Ratkaisu on suunniteltu tekemään radioverkoista kestävämpiä ja kustannustehokkaampia vähentämällä tukiaseman jäähdyttämiseen tarvittavaa energiaa. Jäähdytysjärjestelmän energiankulutusta voidaan vähentää jopa 90 prosenttia ja tukiaseman CO2-päästöjä jopa 80 prosenttia verrattuna perinteisiin aktiivisiin ilmajäähdytysjärjestelmiin.

Miltä kuulostaisi älypuhelin, jonka akun saisi ladattua puolilleen viidessä minuutissa? Sellaista esitellään jo Barcelonan mobiilimessuilla. Asialla on realme ja sen uusi GT Neo 3 -malli, jota voidaan ladata 150 watin teholla. Laturin elektroniikan on kehittänyt Navitas Semiconductor.

Kyberturvallisuusyhtiö F-Secure on tuonut tarjolle ilmaisen verkkotyökalun, jonka avulla voi luoda erittäin vahvoja salasanoja erilaisille tileille ja palveluille. Vain muutamassa sekunnissa salasanageneraattori voi luoda uuden salasanan, joka on riittävän vahva vastustamaan hakkereiden murtautumisyrityksiä.

Huawei esittelee Barcelonan Mobile World Congressissa uutta Super Device -ohjelmistoratkaisuaan, joka mahdollistaa vaivattomat yhteydet eri laitteiden välillä. Ohjelmisto on tarkoitettu erityisesti niille, jotka joutuvat elämään usean järjestelmän välillä: usein esimerkiksi kannettava tietokone on omistettu työnteolle ja älypuhelin jää viihteen sekä vapaa-ajan alustaksi.

Japanilainen Renesas Electronics on julkistanut 64-bittiseen RISC-V-ytimeen perustuvien ohjainpiirien sarjan. RZ/Five-perhe käyttää Andes Technologyn AX45MP-ytimeen. RISC-V:n asema vahvistuu näin Renesasin Arm-pohjaisten ohjaimien rinnalla.

Sähköllä toimivien autojen määrä kasvaa Suomessa koko ajan, vaikka komponenttipula hidastaakin autokauppaa. Helmikuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 21,6 prosenttia oli ladattavia hybridejä ja 12,4 prosenttia täyssähköautoja, kertoo Autoalan Keskusliitto. Ladattavien autojen osuus rekisteröinneistä oli yhteensä lähes sama kuin tammikuussa, noin kolmannes.

OnePlus on valtavan suosittu älypuhelin Suomessa. Viime vuonna sen markkinaosuus meillä nousi lähelle 20 prosenttia eli Samsungin, Applen ja muiden jättien ohi. Globaalisti OnePlus on kuitenkin pienen pieni. Viime vuonna sen markkinaosuus oli 0,8 prosenttia. Teknisesti yhtiö kuitenkin kulkee kehityksen kärjessä, mistä kertoo esimerkiksi laitteisiin jo keväällä tuleva 150 watin pikalataus.

STMicroelectronics on esitellyt sarjan kolmannen sukupolven MEMS-antureita, joissa yhtiön mukaan otetaan iso harppaus suorituskyvyssä ja tarkkuudessa. Parannukset perustuvat sekä tekoälyn tuomiseen antureille että innovatiivinen QVAR-tekniikka.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template