Aalto-yliopisto ja VTT toimittavat kuvausteknologiaa Euroopan avaruusjärjestön missioon, joka tutkii aurinkokunnassamme ensimmäistä kertaa vierailevaa komeettaa. Luotain laukaistaan avaruuteen vuonna 2028.

Australialaisen Deakin Universityn materiaalitutkijat ovat osoittaneet, että nestemäiset ilman liuotinta toimivat kiinteärakenteiset akut voidaan valmistaa helposti. Se tasoittaa tietä tulevaisuudelle, jossa akut eivät syty tuleen tai räjähdä, vaikka ne kuumenevat.

Englantilainen Imagination Technologies tunnettiin pitkään Applen iPhonen grafiikkaprosessorien toimittajana. Vuonna 2018 Apple hylkäsi PowerVR-ytimet, mikä syöksi Imaginationin vaikeuksiin. Nyt yritys yrittää takaisin 15 vuoteen tärkeimmällä julkistuksellaan.

Verenpaine on tärkeä terveyden indikaattori ja nyt sen mittaaminen onnistuu myös älypuhelimella ilman mansetteja. Innovaation taustalla on sveitsiläisen Leman Micro Devicesin V-Sensor -anturipiiri.

Jos haluaa kotiinsa erittäin nopeaa nettiä, tähän asti on ollut pakotettu tilaamaan kallis kuituliitäntä. Nyt sille on ilmaantunut vakava haastaja. 5G-verkkojen myötä esimerkiksi Elisa myy käytännössä kuitutasoista mobiililaajakaistaa selvästi halvemmalla.

Lähes kuukausi sitten noin 30 espoolaista lukiolaista ja datanomiopiskelijaa kokoontui Ciscon Espoon toimitiloihin tehtävänään hakkeroida Sanoma Pron sähköisiä järjestelmiä. Haaste tuotti myös tulosta, sillä opiskelijat tekijät kolme merkittävää haavoittuvuutta.

Elektroniikka ja tietotekniikka suuntaa kohti atomitason rakenteita. Kanadalaisen Albertan yliopiston tutkijat ovat kehittäneet prosessin, jonka avulla ultratehokkaat atomitasolla toimivat tietokoneet voivat käsitellä dataa. Prosessointi myös kuluttaa sata kertaa vähemmällä tehoa kuin nykyinen laskenta.

VTT:n tutkijat ovat saaneet valon liikkumaan puukuidussa. Selluloosasta valmistettu valokuitu soveltuu parhaiten antureihin, joissa on hyötyä materiaalin biohajoavuudesta. Rakennusten kosteusmuutokset voidaan tulevaisuudessa havaita optisen selluloosakuidun avulla. Tietoverkkojen kuitujen kanssa puukuitu ei kilpaile.

Elisa esitteli tänään 5G-hankkeitaan Helsingin keskustassa. Operaattorin verkko toimii jo 11 kaupungissa ja pääkaupunkiseudulla se kattaa jo 200 000 asukasta. – Nyt on aktiivisen rakentamisen aika. Pk-seudulla verkkoon liittyy jopa 30 uutta tukiasemaa joka viikko, sanoi Elisan verkkoratkaisuista vastaava johtaja Sami Rajamäki.

Microsoftilla on ollut aina ongelmia Windows-koodin tietoturvan kanssa. Yhtiön itsensä mukaan noin 70 prosenttia haavoittuvuuksista on liittynyt siihen, miten koodi käsittelee muistia. Nyt tästä halutaan eroon ja keinoksi on valittu Rust-kieli.

Gartner on saanut valmiiksi tilastonsa kolmannen vuosineljänneksen tilastonsa älypuhelinmyynnistä. Kokonaismyynti laski, Samsung ja Huawei kasvattivat myyntiään ja Applen myynnistä katosi vuodessa viisi miljoonaa iPhonea. Kaikkiaan kolmannella neljänneksellä myytiin 387,5 miljoonaa älypuhelinta. Määrä on pienempi kuin vuotta aikaisemmin, mutta vain 0,4 prosenttia pienempi.

Automaatioyritys OMRON tuo markkinoille LD-250-mobiilirobotin, joka kykenee siirtämään 250 kilon hyötykuormia. Lisäksi uuden Fleet Manager -ratkaisun ansiosta yhdellä järjestelmällä voidaan ensimmäistä kertaa hallita useita eri hyötykuormia kuljettavia mobiilirobotteja, mikä mahdollistaa aiempaa joustavamman optimoidun itsenäisen kuljetusjärjestelmän toteuttamisen.

Israelista tulee paljon edistynyttä anturitekniikkaa. Nyt Vayyar Imaging on tuomassa markkinoille uudenlaista anturipiiriä, joka näkee tarkasti kaiken ympärillään ilman kameraa. Piiri hyödyntää RF-säteilyä. Alun perin yritys kehitti uudenlaista kuvantamistekniikkaa lääketieteeseen, mutta nyt RF-näkemisen edut halutaan viedä suuremmille markkinoille eli teollisuuteen ja kulutuselektroniikkaan. CES-messuilla yhtiö demoaa anturipiiriä, joka pitää sisällään 72 lähetintä ja vastaanotinta.

Analog Devices on esitellyt uuden laajakaistaisen vastaanotinpiirin RadioVerse-perheeseen. Neljännen polven ADRV9026-piiri yksinkertaistaa sekä aikajakoisten TDD- ja taajuusjakoisten FDD-verkkojen tukiasemien suunnittelua 3G-, 4G- ja 5G-tekniikalla.

LiFi on nimeltään tekniikka, jossa näkyvän valon nopean välkynnän avulla siirretään dataa valaisimista läppäreihin tai muihin laitteisiin. Seuraavaksi LiFi on tulossa lentokoneisiin, juniin ja busseihin.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template