MIPS oli takavuosina hyvin menestynyt 32- ja 64-bittinen prosessoriarkkitehtuuri, jota käytettiin laajasti esimerkiksi verkkolaitteissa. Nyt Wave Computingin omistuksessa MIPS halutaan elvyttää. Tällä kertaa malliksi on valittu avoin koodi.

Qualcomm on esitellyt uuden IoT-laitteiden modeemipiirin LTE-verkkoihin. Sekä M1- että NB2-standardeja tukeva piiri on puolta pienempi kuin edeltäjänsä ja kuluttaa tehoa jopa 70 prosenttia vähemmän.

Markkinoilla kaivataan nykyistä vähemmän energiaa kuluttavia muistitekniikoita. Yksi seuraavan sukupolven mahdollisuuksista on resistiivinen satunnaispääsymuisti tai RRAM. Nykyistä parempia RRAM-muisteja ovat kehittämässä Purdue Universityn tutkijat yhteistyössä National Institute of Standards and Technologyn (NIST) ja Theiss Research Inc:n kanssa.

Eipä ole mitään uutta auringon alla. Vaikka yksityisyyden menetystä pelätään yhä enemmän, ihmisten valitsemat salasanat ovat yhtä typeriä kuin aiemminkin. Splashdatan tämän vuoden tilaston ykkösenä komeilee edelleen ”123456”.

Välillä tuntuu, että ihmisillä on liikaa aikaa tai rahaa. Ainakin se tulee mieleen kahdesta amerikkalaisesta, jonka mukaan Apple yritti harhauttaa ostajia iPhone XS- ja Xs Max -mallien markkinointikuvilla.

SSAB ja Sandvik Materials Technology etsivät uudenlaisia ratkaisuja SmartSteel-innovaatiokisassa. Fraunhofer Institute Saksasta ja Luulajan teknillinen yliopisto Ruotsista jakoivat kisan voiton. Finalistien joukossa oli myös kolme suomalaisinnovaatiota.

Sveitsiläis-ruotsalais-suomalainen sähköalan konserni ABB myy sähköverkkojen liiketoimintansa japanilaiselle Hitachille. ABB säilyttää viidenneksen osuuden Power Grid -toiminnoissa ja saa kaupassa 7,6-7,8 miljardia dollaria.

Moni haluaisi tehdä kodistaan älykkään, mutta useampi meistä ei halua tai osaa rakentaa omaa IoT-verkkoaan. Onneksi laitteet voi yhdistää myös wifi-verkkoon. Cypress Semiconductor tarjoaa tähän uutta ohjelmistoa, jonka on kehittänyt sen elokuussa ostama Cirrent.

Googlea on kohdannut Belgiassa ikävä pr-tappio. Yhtiö rakentaa Saint Ghislainiin jo maan kolmatta datakeskusta, mutta sen työmaalta on löytynyt satoja työntekijöitä, joilla ei ole asianmukaisia työlupia.

Tekoälyä käytetään puhelimissa ennen kaikkea kuvantunnistukseen ja valokuvausasetusten optimointiin, mutta tähän asti kyse on ollut pitkälti lippulaivamallien edusta. Nyt tekoäly tulee yhä edullisempiin malleihin. Huawei uusi versio P Smart -mallista on oppinut uusia temppuja.

Eräs tyyppi lasereita tuottaa taajuuskampatyyppisen värien kirjon tasaisin välein. Tällaiset taajuuskammat sopivat hyvin erilaisten kemiallisten aineiden havaitsemiseen. Wienin teknisessä yliopistossa (TU Wien) taajuuskampalaser on saatu erittäin pieneen tilaan, jolloin voidaan puhua millimetrien kokoisesta kemian analyysilaitteesta. Tämän uuden patentoidun tekniikan avulla taajuuskammat voidaan luoda yhdellä sirulla hyvin yksinkertaisella ja kestävällä tavalla. Tekniikan avulla on helppo rakentaa spektrometri kahdella taajuuskammalla, kertoo tutkimushanketta johtanut Benedikt Schwarz.

Tieteen tietotekniikan keskus CSC ja tietotekniikkayhtiö Atos ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden supertietokoneen toimittamisesta. Sopimuksen myötä Kajaaniin asennetaan kone, joka kykenee 11 petaflopsin suorituskykyyn.

Kryptovaluuttojen alamäki ei tunnu haittaavan kryptovaluuttaa louhivien haittaohjelmien menestystä. Kryptovaluuttalouhijat pitävät jo neljää sijaa Check Pointin globaalissa Top 10 -haittaohjelmalistauksessa. 

5G-standardi hyväksyttiin kesällä, mutta tekniikasta on käytännössä kaksi eri versiota. Toisessa, ensin käyttöön tulevassa versiossa linkin ohjaus- ja kontrollidata siirtyy 4G-verkon yli. “Aidossa” 5G-linkissä saman yhteyden yli siirtyy sekä data että ohjaustieto. Nyt mittauslaitevalmistaja Anritsu ja Qualcomm ovat testanneet tällaista 5G-yhteyttä.

Tietysti tämä päivä piti tulla. Kun autot ovat yhä enenevässä määrin tietokoneita pyörillä, eräs koodaaja on asentanut Linuxin Teslan oman käyttöjärjestelmän rinnalle. Projektistaan herra kertoo Redditissä.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template