Älypuhelin on meille kaikille tärkeä laite, mutta kuinka tärkeä? Tätä selvitti englantilainen mobiilisovelluksia kehittävä Tappable. Kyselytutkimuksen mukaan joka kymmenes nuori luopuisi mieluummin yhdestä sormesta kuin älypuhelimestaan.

Lausannen polyteknisen yliopiston eli EPFL:n tutkijat ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet kehittämään huoneenlämpötilassa toimivan transistorin, joka koostuu eksitoneista. Keksintä voi johtaa paljon nykyistä nopeampaan, vähemmän tehoa kuluttavaan ja pienempään tilaan sopivaan elektroniikkaan.

Akku koostuu karkeasti ottaen positiivisesta ja negatiivisesta elektrodista sekä elektrolyytistä. Mitä nopeammin ionit saadaan siirtymään negatiivisesta elektrodista positiiviseen, sitä nopeammin akku latautuu. Englantilaistutkijat työstävät akkua, joka latautuisi merkittävästi nykyakkuja nopeammin.

Saksassa käydään tärkeää kiistaa Windowsin ja Linuxin välillä. Kyse on lopulta siitä, tuleeko julkisorganisaatio toimeen Linuxilla. Münchenin kaupunki päätti jo siirtyä Windowsiin pitkän Linux-rupeaman jälkeen, nyt saman tempun tekee Ala-Saksin osavaltio.

Nokian liikevaihto laski huhti-kesäkuussa viisi prosenttia vuodentakaisesta ja oli 5,3 miljardia euroa. Yhtiön tappio kasvoi 221 miljoonaan euroon eli viisinkertaiseksi, sillä mukana oli Alcatel-Lucentin hankintaan liittyviä kuluja. Markkinoilla luvut otettiin pettyneenä vastaan ja osake lähti laskuun.

Samsung sanoo aloittaneensa viidennen sukupolven V-NAND-piiriensä volyymituotannon. Siruilla käytetään ensimmäistä kertaa uutta liitäntää, jonka myötä ne ovat samalla selvästi nopeimmat flash-piirit.

Venäläinen tietoturvayhtiö Kaspersky Lab on julkistanut uusimman DDoS-raporttinsa, jossa kartoitetaan botnet-pohjaisia palvelunestohyökkäyksiä. Kasperskyn mukaan DDoS-hyökkäyksissä tähdättiin kevään aikana vanhoihin haavoittuvuuksiin yleensä Linux-pohjaisilla boteilla.

Mobiilitekniikat ovat monimutkaisia ja kymmenet yritykset ovat kehittäneet niihin tekniikkaa. Tämä näkyy myös 4G-LTE:n patenttitilastoissa. Listan kärjessä on Samsung, jonka hallussa on lähes kymmenesosa tuhansista LTE-tekniikkaa määrittävistä patenteista.

Extremismiä vastaan taisteleva CEP-järjestö (Counter Extremism Project) tutki loppukeväästä ja alkukesästä, miten ISI-propagandavideoita ladataan Youtubeen, kuinka kauan ne säilyvät palvelussa ja kuinka paljon niitä katsellaan. Youtube tekee kaikkensa pitääkseen videot etäällä, mutta täysin eroon niistä ei pääse.

Saksalainen Segger tunnetaan ennen kaikkea mikro-ohjainten ja IoT-laitteiden kehitystyökalujen toimittajana. Nyt yritys on esitellyt täysin uuden käyttöjärjestelmän kaikille 8-, 16- ja 32-bittisille mikro-ohjaimille.

Kuluttaja-asiamies on kiinnittänyt huomiota siihen, että Elisa markkinoi kuluttajille puhelinliittymiä ja mobiililaajakaistaliittymiä 5G-liittyminä. 5G-verkko ei ole vielä yleisesti käytössä eikä 5G-päätelaitteita ole vielä Suomessa kuluttajien saatavilla.

Qualcomm sanoo ottaneensa ison askeleen kohti 5G NR -verkoissa toimivien älypuhelimien piirisarjoja. Yhtiö on esitellyt ensimmäiset RF-moduulit sekä millimetrialueelle että alle 6 gigahertsin taajuuksiin. Kun ne yhdistetään Qualcommin aiemmin esiteltyihin modeemeihin, saadaan käyttöön koko 5G-puhelimen vaatima RF-osa modeemista antenniin.

On olemassa varsin laaja konsensus siitä, että tekoäly mullistaa työmarkkinat. Esimerkiksi Suomessa on puhuttu, että miljoona ihmistä pitää uudelleenkouluttaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Uusi raportti kertoo, ettei työpaikkojen määrä kuitenkaan pienene.

Markkinoille ovat vasta ehtineet ensimmäiset 802.11ax-standardiin pohjaavat laitteet, mutta IEEE työstää jo seuraavaa wifi-tekniikkaa. Tavoitteet ovat kovat: datanopeus nelinkertaiseksi ja latenssi millisekuntiin eli mobiiliverkkojen tasolle.

Kuinka kasvattaa puhelimen näyttöä, kun nykyiset 6-tuumaiset ovat jo melkein liian suuria? Ainoa keino on toteuttaa taivutettava puhelin, jossa kaksi näyttöä avautuu yhdeksi ”tablettiruuduksi”. Samsung on uusimpien raporttien mukaan tuomassa laitetta markkinoille ensi vuonna.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template