- Tietoja
Kiinalainen Huawei on nyt maailman toiseksi suurin älypuhelinvalmistaja. Sen markkinaosuus oli vuoden toisella neljänneksellä 15 prosenttia. Samalla Huawei ohitti Applen, jonka markkinaosuus laahasi 12 prosentissa.
- Tietoja
Pilvipalvelujen markkinat kasvoivat viime vuonna 29,5 prosenttia. Yhteensä pilvipalveluita myytiin Gartnerin mukaan 23,6 miljardilla dollarilla. Amazonin AWS on selkeä markkinajohtaja 12,2 miljardin dollarin myynnillään.
- Tietoja
Mikropiireistä saataisiin nykyistä paljon nopeampia, kun sähköiset signaalit korvattaisiin optisilla, siis valolla. Valo on kuitenkin piirin sisällä iso ongelma, se tahtoo vuotaa ja siroutua ympäriinsä. Amerikkalaisen Purduen yliopiston tutkijat ovat kehittäneet metamateriaalin, joka ratkaisee ongelman.
- Tietoja
Gigabitti sekunnissa on erittäin nopea verkkoyhteys, ja edelleen todella harvojen herkkua. Verkon testaus- ja monitorointityökaluja kehittävän VIAVI Solutionsin uuden raportin mukaan gigabitin nopeus on nyt tarjolla 301 miljoonalle ihmiselle maailmassa.
- Tietoja
VLC Player on erittäin hyvä avoin Android-mediasoitin, joka toistaa sujuvasti käytännössä kaikenlaisia musiikki- ja videotiedostoja. Nyt soitinta kehittävä VideoLAN on suuttunut Huaweille ja estänyt soittimen lataamisen kiinalaisvalmistajan uusimpiin kännyköihin Googlen Play-kaupasta.
- Tietoja
Oululainen Tosibox ilmoittaa alkaneensa myydä uusimman polven VPN-etäyhteyslaitettaan. Tosibox Lukko 500 on suunniteltu erityisesti vaativiin teollisuusympäristöihin. Tämä näkyy sekä laitteen rakenteessa että yhteysvalikoimassa.
- Tietoja
Münchenin teknillisen yliopiston (TUM) fyysikko Alexander Holleitnerin ja Reinhard Kienbergerin johtama tiimi on onnistunut ensimmäistä kertaa tuottamaan ultralyhyitä sähköpulsseja sirulle käyttäen mitoiltaan vain muutamien nanometrien kokoisia metalliantenneja. Teknologia mahdollistaa uusien, tehokkaiden terahertsikomponenttien kehittämisen.
- Tietoja
41,3 miljoonaa iPhonea ja 3,7 miljoonaa Mac-tietokonetta. Apple on yhä selkeämmin älypuhelinfirma. Vuoden toisen neljänneksen (Applen kirjanpidossa tilivuoden kolmas neljännes) liikevaihto oli ennätyssuuri, peräti 53,3 miljardia dollaria.
- Tietoja
Tähän asti on ajateltu, että Bluetooth-yhteys kahden laitteen välillä täysin turvallinen eikä sitä voi murtaa. Israelilaisen Technionin teknillisen instituutin tutkijat ovat kuitenkin onnistuneet murtamaan salauksen. Tämä tapahtui osana väitöskirjatutkimusta instituutin kyberturvallisuuden tutkimuskeskuksessa.
- Tietoja
Verkkorikolliset ovat tulleet fiksummiksi, mutta he käyttävät yhä vuosikymmeniä vanhoja keinoja. F-Securen tutkimuksen mukaan roskaposti on edelleen yleisin keino haitallisten web-osoitteiden, huijausten ja haittaohjelmien levittämiseen – 40 vuotta ensimmäisen roskapostilähetyksen jälkeen.
- Tietoja
Intel esitteli juuri ennätyksellisen 17 miljardin dollarin liikevaihdon vuoden toiselta neljännekseltä, mutta yhtiö on kokenut yllättäviä teknisiä ongelmia uuden 10 nanometrin prosessinsa kanssa. Pöytäkoneiden suorittimiin Cannon Lake -piirit luvataan nyt vasta ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
- Tietoja
Aalto-yliopiston tutkijat ovat onnistuneet rakentamaan optisen laskimen hiuksen sadasosaakin ohuemmista nanolangoista. Sähkön sijaan se suorittaa laskutehtävät valon avulla, ensimmäistä kertaa maailmassa. Innovaatio avaa tietä kohti optisia tietokoneita.
- Tietoja
Nokia kertoi eilen, että se rakentaa amerikkalaisen T-Mobilen seuraavan sukupolven 5G-verkon. Monivuotinen sopimus on arvoltaan 3,5 miljardia dollaria ja tähän asti suurin ilmoitettu 5G-verkkojen rakennussopimus. T-Mobile on yksi USA:n kolmesta suuresta operaattorista. Huhtikuussa se osti Sprintin, minkä jälkeen se kisaa tasapäin Verizonin ja AT&T:n kanssa amerikkalaistilaajien lompakoista.
- Tietoja
Järjestelmäpiirien suunnittelu on erittäin haastavaa. Ison osan toiminnallisista lohkoista voi jo saada valmiina siruina, mutta niiden liittäminen toisiinsa saman kotelon sisällä on erittäin hankalaa. Intel aikoo ratkaista ongelman uudelle liitännällä.
- Tietoja
Muutama vuosi sitten näytti siltä, että älypuhelimien kellosignaalin tuottaisi jatkossa MEMS-pohjainen oskillaattori. Perinteinen kvartsikide on pitänyt pintansa, mutta ainakin Intel vaihtaa MEMS-oskillaattoriin tulevissa 5G-älypuhelinten modeemeissa.



























