
Tuoreiden Traficomin, poliisin ja Digi- ja väestötietoviraston tilastojen mukaan suomalaisilta yritettiin huijata viime vuonna yli 107 miljoonaa euroa, ja rikolliset onnistuivat viemään siitä suuren osan. Pankkien torjuntatoimet estivät vahingoista noin 44,3 miljoonaa euroa, mutta kansalaisille syntyneet tappiot nousivat silti 62,9 miljoonaan euroon.
Vaikka summat ovat suuria, viranomaisten mukaan huijausten määrä ei ole enää kasvanut samalla jyrkällä uralla kuin aikaisempina vuosina. Materiaaleissa korostetaan, että tilastointia on tarkennettu eikä vuoden 2024 ja 2025 lukuja voi suoraan verrata aiempiin, mutta kokonaisuutena huijausilmoitusten määrän kasvu on taittunut. (Sivut 12 ja 15
Keskusrikospoliisin rikosylikonstaapeli Juha Springaren mukaan tietoverkkoavusteiset petokset ovat edelleen Euroopan nopeimmin kasvava rikosala, mutta Suomessa kehitys on maltillisempaa kuin monissa muissa maissa. Suomalaisilla viranomaisilla ja pankeilla on verrattain poikkeuksellisen tehokas yhteistyömalli, mikä selittää osaltaan sitä, miksi kasvutrendi ei Suomessa ole yhtä voimakas.
Traficomin tilastojen perusteella eniten rahaa suomalaisilta vievät edelleen:
- Tietojenkalastelu – nopeita huijauksia, paljon uhreja, tarinana usein “turvatili”
- Sijoituspetokset – pitkäkestoisia, erityisesti kryptovaluuttoihin liittyviä
- Rakkaus- ja dokumenttipetokset – pitkään jatkuvaa tunteiden manipulointia
- Toimitusjohtajahuijaukset – harvinaisempia mutta vahingot suuria
Toinen myönteinen kehityssuunta näkyy puhelinhuijausten määrässä. Traficomin mukaan tekniset estot ovat vähentäneet sekä wangiri- että “tech support” -huijauspuhelujen määrää selvästi vuoden 2025 aikana.
Digiturvabarometri 2025 paljastaa toisaalta, että osaamisvajetta on yhä paljon.
Esimerkiksi:
- 48 % ei käytä eri salasanaa eri palveluissa
- 40 % ei tiedä, miten henkilökohtaisia tietoja suojataan verkossa
- 36 % ei tiedä, miten toimia epäillessään verkkohuijausta
- 25 % reagoi väärin, jos “pankista” tai “viranomaiselta” soitetaan ja pyydetään kirjautumistietoja
Lue lisää täällä.





















