Terahertsialueen laitteita käytetään jo nyt esimerkiksi lentoasemilla ihmisten läpivalaisuun. Laitteistot ovat kuitenkin erittäin kalliita, mikä estää tekniikan leviämistä laajempaan käyttöön. MIT:n tutkijat ovat kehittäneet teorian, joka periaatteessa mahdollistaa terahertsitutkan 10 tai jopa 100 kertaluokkaan pienemmällä anturien määrällä.
MIT:n elektroniikan tutkimuslaboratorion professori Gregory Wornell selittää ideaa: - Metrin tai kahden päässä meistä on aika vähän objekteja. Jos 10 prosenttia tilasta on objektien varaama, niiden havaitsemisen pitäisi onnistua kymmenesosalla antureita.
Ongelma on tietää, mitkä 10 prosenttia kalliin järjestelmän antureista riittävät. Joka kymmenennen valitseminen ei riitä. Valita kymmenesosa antureista satunnaisesta johtaisi ongelmiin, sillä terahertsiaallon lähteen ja intensiteetin laskemisesta tulisi huomattavasti monimutkaisempaa.
Wornellin mukaan niin kauan, kuin anturien etäisyys toisistaan on alle puolet tulevan aallon pituudesta, objektien sijainnin paikantaminen on varsin yksinkertainen laskutoimenpide. Ongelma on siis säilyttää tämä yksinkertaisuus ja päästä eroon 90 proentista terahertsiantureita.
Niinpä Wornell tutkijakumppaneineen ideoi detektorin, jossa anturit on sijoitettu pareittain. Anturiparien säännöllinen etäisyys toisistaan takaa sen, että näkymä voidaan laskea eli rekonstruoida tehokkaasti. Anturiparin etäisyys seuraavasta on epäsäännöllinen.
Tutkijat päätyivät jopa kehittämän algoritmin, jolla anturiparien optimaalinen sijainti voidaan määritellä. Teoriaa on testattu tutkataajuuksilla ja niiden mukaan yksiulotteisissa anturimatriiseissa päästään haluttuun tarkkuuteen kymmenesosalla antureita. Mikäli anturimatriisi on kaksiulotteinen, tarvittavien anturien määrä putoaa sadasosaan.