Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Vapun alla amerikkalainen Bloomberg-uutissivusto kohahdutti tiedolla, jonka mukaan Vodafone oli löytänyt jo vuonna 2011 takaoven Huawein verkkolaitteista. Tämä oli se kuuluisa ”savuava ase” eli todiste siitä, että Huawei todella vakoilee länsimaisia käyttäjiä. Paitsi että ei ollut.
Elektroniikan tukkukauppiaiden tuore tilasto vahvistaa sen kehityksen, joka näkyy myös operaattorien ja jälleenmyyjien luvuissa. Suomalaiset ostavat edelleen paljon älypuhelimia, mutta taskuun päätyy aiempaa halvempia malleja.
Operaattorit ja jälleenmyyjä Gigantti ovat julkistaneet älypuhelinten myyntitilaston huhtikuulle. Suomalaiset ostavat puhelimia yhä järkevämmin, sillä Hauwein ja Samsungin edullisemmat mallit miehittävät kärkisijat. toisaalta Huawen palon kehuttu P30 Pro -kamerapuhelin on myös noussut listoille.
Pienellä fysiikkaan liittyvällä kekseliäisyydellä tutkijat ovat suunnitelleet keinon jakaa sähköä pienessä mittakaavassa, jolloin voidaan avata uusia tutkimusmahdollisuuksia energiatehokkaampaan tietojenkäsittelyyn. Argonne National Laboratoryn tutkijat yhdessä ranskalaisten ja venäläisten yhteistyökumppaneiden kanssa ovat luoneet pysyvän staattisen ”negatiivisen kondensaattorin”.
Virve-verkkoa operoiva Erillisverkot tutkitutti helmikuussa Taloustutkimuksella, miten viranomaisverkon asema viranomaisten parissa. Tulokset ovat selviä, sillä niiden mukaan maan turvallisuus heikentyisi ilman turvallisia ja toimivia yhteyksiä viranomaisten välillä.
Yole Développement1 -tutkimuslaitoksen mukaan autonomisten robottiajoneuvojen kameroiden markkinat kasvavat noin 140 prosentin vuosivauhtia seuraavan 4-5 vuoden ajan, eli viidestä miljoonasta dollarista 900 miljoonaan dollariin. Lisäksi konenäkötekniikoiden markkinoiden arvioidaan kasvavan 12 prosentin vuosivauhtia, teollisen konenäön ollessa suurin osa tätä markkinaa. Vuonna 2023 teollisten konenäköratkaisujen markkinat ovat noin 1,4 miljardin dollarin kokoiset.
Lisensoitavia IP-ytimiä myytiin viime vuonna hieman yli 3,6 miljardilla dollarilla. Kännyköiden ja monien sulautettujen laitteiden prosessoreista tunnettu Arm on edelleen selvästi suurin IP-yritys. Sen osuus markkinoista oli IPNestin mukaan viime vuonna 44,7 prosenttia.
Nykysuunnittelija on tottunut hakemaan tietoa netin kautta ja ostamaan tarvitsemansa komponentit verkkokaupasta. On selvää, että perinteisen sovellusinsinöörin tai FAE-insinöörin rooli pienenee koko ajan, sanovat myyntiään nopeasti kasvattaneen Mouser Electronicsin Euroopan nokkamiehet Mark Burr-Lonnon (vas.) ja markkinointijohtaja Graham Maggs.
Stanfordin yliopiston yhteydessä toimivassa hiukkaskiihdytyslaboratoriossa (SLAC National Accelerator Laboratory) on kehitetty uuden tyyppinen antenni. Se voisi mahdollistaa liikkuvan viestinnän tilanteissa, joissa tavanomaiset radiot eivät toimi, kuten veden alla, maanpinnan läpi ja hyvin pitkillä välimatkoilla ilmassa.
Javascriptin käytöstä on tehty erittäin laaja kysely. Asialla on npm-yhteisö eli Node.js- ja Javascript-paketinhallinnan kehittäjät. Kyselyyn osallistui peräti yli 30 tuhatta kehittäjää. Tulosten mukaan Javascriptin käyttö on nopeasti laajenemassa perinteisen webbisivujen skriptikielen ulkopuolelle.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.