Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Piilaaksolainen Achronix tunnetaan sekä erittäin suorituskykyisistä Speedster-piireistä, että järjestelmäpiirille sulautettavista ohjelmoitavista eFPGA-piireistä. Nyt yhtiö on esitellyt neljännen polven sulautettavat Speedcore-ytimet, joilla suunnitteluihin saadaan tuotua erillinen koneoppimisprosessori.
Suomalainen Wirepas on yhdessä Nordic Semiconductorin kanssa toteuttanut tiettävästi maailman tiheimmän IoT-verkon. Wirepas onnistui ahtamaan 1500 paristokäyttöisen solmun mesh-verkon yhden kuutiometrin tilaan.
Oulusta löytyy osaajia, tiedetään jo maailmallakin. Tätä osaamista on moni ulkomainen yritys halunnut hyödyntää ja yksi niistä on japanilainen Rohm Semiconductor. Se perusti ohjelmistokehitysyksikön kaupunkiin jo vuonna 2014. Koki Okadan (kuvassa) johtamasta yksiköstä ei ole tosin suurta meteliä pidetty.
Suomen ja koko Euroopankin tärkein startup- ja sijoittajatapahtuma Slush alkoi eilen Helsingin messukeskuksessa. Tapahtumassa kuultiin mielenkiintoisia raapaisuja eli pitchejä tekniikoihin, joista uudet yrityksen alut odottavat omaa läpimurtoaan.
Oak Ridge National Laboratoryn (ORNL) tutkijat ovat kehittäneet uuden menetelmän kvantti-informaatiota kuljettavien koodattujen fotonien hallintaan. Laboratorion Quantum Information Science -ryhmän tutkijat suorittivat erillisiä, itsenäisiä toimintoja samanaikaisesti kahdella kubitilla, jotka on koodattu eri taajuuksien fotoneihin. Tämä on keskeinen ominaisuus, kun kehitetään lineaarista optista kvanttilaskentaa.
Eilisiltana avaruuteen laukaistuun juhlavuoden satelliittiin saatiin ensimmäinen yhteys tänä aamuna. - Meillä on nyt toimintakykyinen satelliitti avaruudessa, ja voimme odottelun sijaan keskittyä työn tekemiseen, iloitsee hanketta Aalto-yliopistossa vetävä professori Esa Kallio.
Satavuotiasta Suomea juhlistavan, yli vuoden lähtövalmiina odottaneen Suomi 100 -satelliitin odotus on viimein ohi. Avaruusyhtiö SpaceX:n kantoraketti Falcon 9 laukaistiin onnistuneesti Kaliforniasta eilen 3. joulukuuta klo 20.32 Suomen aikaa kyydissään Suomi 100 ja 63 muuta piensatelliittia.
Hiljattain Kajaanin LED-valoputkitehtaansa valmistuskapasiteetin nelinkertaistanut Valtavalo Oy ilmoittaa käynnistäneensä julkisen osakeannin yhteistyössä Invesdor Oy:n kanssa. Yhtiö tavoittelee uusien omistajien haulla lisärahoitusta nopeaa kansainvälistä kasvua varten. Toimitusjohtaja Markku Laatikainen sanoo, että tavoitteena on saada reilun puolen miljoonan euron lisäpotti.
Oululainen Oura tunnetaan unen laatua seuraavasta älysormuksestaan. Eilen illalla yhtiö kertoi uudesta rahoituskierroksestaan, jonka jälkeen rahoitusta on kerätty yli 20 miljoonaa dollaria. Lisäksi mukaan on lähtenyt nimekkäitä sijoittajia, kuten Dellin perustaja Michael Dell. Ouran suunnitelmissa on iskeä tiukasti terveyden seurannan mullistukseen, joka on käynnistymässä kaikkialla.
Suomessa nautitaan rajattomista mobiiliyhteyksistä, mistä käyttäjät eivät monessa maassa osaa edes uneksia. Mutta kumpi on parempi netti: wifi vai mobiiliverkkoyhteys? Tulokset vaihtelevat suuresti eri maissa.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.