Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Spinversen koordinoiman ja Nokian vetämän LuxTurrim5G-älykaupunkihankkeen ensimmäinen vaihe päättyi toukokuussa onnistuneeseen konseptointiin. Nyt hankkeessa käynnistetään toinen vaihe, jonka myötä kehitetään laajasti erilaisia ratkaisuja kaupunkien oikeisiin ongelmiin. Yritysten ja Business Finlandin rahoittamassa kaksivuotisessa, noin 26 miljoonan euron hankkeessa on mukana kaikkiaan 26 partneria.
Korealaisen DGIST-tutkimuslaitoksen (Daegu Gyeongbuk Institute of Science and Technology) professori Sohee Kimin robotiikkatekniikan laitoksen tutkimusryhmä on onnistunut kehittämään tekniikan joustavien kolmiulotteisten lääketieteellisten laitteiden tuottamiseksi. Tekniikkaa odotetaan käytettävän kehitettäessä erilaisia laitteita, joissa on sulautetut sähkötoiminnot tai pehmeät robotit.
Talouslehdet kertovat, että Yhdysvallat yrittää nyt painostaa taiwanilaista TSMC:tä luopumaan Huawein piirien valmistuksesta. TSMC on kiistänyt, että mitään painostusta olisi tehty. Se myös vakuuttaa jatkavansa piirien valmistamista Huaweille.
Aurinkokennossa fysikaalinen rasitus sen mikroskooppisessa kiderakenteessa voi haitata sen perustoimintoa ja muuntaa auringonvaloa hukkalämmöksi. Tutkijat työstävät uudenlaista perovskiittipohjaista aurinkokennotyyppiä, jossa tätä häviötä yritetään pienentää ja siten saada perovskiittien hyötysuhteen piikennojen tasolle.
Sormenjälkianturit ovat lyöneet nopeasti läpi myös perustason puhelinten käyttäjän tunnistamisessa. Nyt kiinalaishakkerit kertovat, että he voivat murtautua jokaisen sormenjälkianturin läpi 20 minuutissa, oli anturi sitten kapasitiivinen, optinen tai ultraääneen perustuva.
Tällä hetkellä DRM-muisteissa käytetään yleisimmin DDR4-määrityksiä, vaikka tarvetta olisi huomattavasti suuremmille datanopeuksille. Amerikkalainen Rambus on nyt kehittänyt muistitekniikan, joka on jopa 4-5 kertaa nykyisiä muisteja nopeampi.
Tietoturvayhtiö Check Point Software on teettänyt OnePoll-tutkimusyrityksellä kyselyn GDPR-lainsäädännön vaikutuksista yritysten toimintaan. Kysely paljasti, että kolme neljäsosaa organisaatioista uskoo GDPR:llä olleen myönteistä vaikutusta kuluttajien luottamukseen. 73 prosenttia kertoo, että lainsäädäntö on johtanut parannuksiin organisaation tietoturvassa.
Cypress lanseerasi markkinoille uuden HyperBus-väylän vuonna 2014 ja seuraavana vuonna siihen perustuvat uudet muistit. Tekniikan edut ovat hiljalleen alkaa osumaan esimerkiksi IoT-laitteiden vaatimuksiin. Sen takia taiwanilainen Winbond liittyy kolmantena valmistajana HyperRAM-muistien markkinoille.
Telia aikoo kiihdyttää valokuituyhteyksien saatavuutta Suomessa. Nyt operaattori aikoo siirtää Avoin Kuitu -liiketoimintansa uuteen yhtiöön, jonka se perustuu pääomasijoitusyhtiö CapManin infrastruktuurisijoituksiin keskittyvän CapMan Infran kanssa. Telia tulee omistamaan uudesta yrityksestä 40 prosenttia.
The new ETNdigi 2/2025 dives into today’s most talked-about technology themes: artificial intelligence, security, embedded systems, and the future of Finland’s electronics industry. As always, ETNdigi is available to read for free.
For example, the report from this autumn’s Embedded Conference Finland reveals how AI is moving from the cloud to devices — and how new EU regulations such as the AI Act and Cyber Resilience Act are transforming product development. Security, responsibility, and modularity have now become the cornerstones of every embedded system.
You can read ETNdigi here. Read the magazine and choose the best article. Email your choice at Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. and you get a chance to win OPPO´s latest earbuds.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?