Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Sveitsiläinen u-blox on esitellyt radiomoduulin, joka tukee sekä Bluetooth- että wifi-yhteyksiä. NINA W15 -moduulit ovat erittäin pienikokoisia ja niillä voidaan toteuttaa esimerkiksi molempia yhteyksiä tukeva yhdyskäytäväratkaisu.
Tietokoneissa ja monissa sulautetuissa laitteissa on jo vuosia ollut erillisiä TPM-turvapiirejä (Trusted Platform Module), johon esimerkiksi salausavaimet ja muu arkaluontoinen data on tallennettu. Nyt Infineon on esitellyt ensimmäisen TPM-sirun autoihin. Useampi autonvalmistaja on jo suunnittelemassa sitä seuraaviin malleihinsa.
Jokaiselle Suomessa sähköalan työtä tekevälle – mukaan luettuna työnjohto-, käyttö- ja asiantuntijatehtävissä toimivat henkilöt – on annettava sähkötyöturvallisuuskoulutus. Vaatimus tulee standardin SFS 6002 kautta, jonka viranomainen on vahvistanut sähköturvallisuuslain nojalla noudatettavaksi standardiksi. Jatkossa alan opiskelijoille tulee oma sähkötyöturvallisuuskortti.
Vuosia säästökuurilla ollut Nokia ei näytä onnistuvan kääntämään kurssiaan. Tänään yhtiö ilmoitti kolmannen neljänneksen lukunsa, joissa tulos heikkeni neljänneksellä vuodentakaisesta. Lääkkeeksi pääjohtaja Rajeev Suri kertoi uudesta säästöohjelmasta.
Check Pointin tietoturvatutkijoiden tiiminvetäjä Maya Horowitz jakoi eilen kyberrikollisten omat ”oscarit” yhtiön tietoturvapäivässä Helsingissä. Voittajiin nousivat botnet-verkko Mirai, kiinalaisyrityksen kehittämä Fireball sekä nigerialainen hakkeri, joka ilmeisesti saa edelleen jatkaa toimintaansa.
Max Planck -instituutin polymeerien tutkimuskeskuksen tutkijat yhdessä Dresdenin, Leipzigin, Sofian ja Madridin yliopistojen tutkijoiden kanssa ovat kehittäneet uudenlaisen metalli-orgaanisen materiaalin (MOF), jolla on kiteisen piin kaltaisia sähköisiä ominaisuuksia. Materiaali voisi korvata kalliit tavanomaiset epäorgaaniset materiaalit, joita käytetään optoelektroniikassa.
Älypuhelimen ei edelleenkään ajatella tarvitsevan samanlaista kyberturvaa kuin tietokoneen. Vain alle 15 prosenttia yrityspuhelimista on suojattu haittoja vastaan. Silti älypuhelin on kaappaajalle helppoa riistaa, kertoi Check Pointin Tommi Kallberg tänään yhtiönsä Helsingissä järjestämässä tietoturvapäivässä.
Englantilainen Harwin tunnetaan erittäin vaativien liittimien valmistajana. Nyt yhtiö on ensimmäistä kertaa tuonut markkinoille pyöreän liittimen. Vivern on tuotesarja, joka on kehitetty kilpa-autojen kuten F1- tai Indycar-autojen tarpeisiin.
Suomalaisyrityksiä pidetään usein edelläkävijöinä, mutta Dell Techonologiesin tuore tutkimus kertoo jotain aivan muuta. Digital Transformation Index -tutkimus paljastaa, vain 3 prosenttia suomalaisista yrityksistä voidaan laskea digitaalisen aikakauden johtajiin.
Kiinalainen OnePlus julkistaa uuden 6T-mallinsa ensi maanantaina, mutta yhtiö katsoo jo tiukasti tulevaan. Perustajiin kuuluva Carl Pei ilmoitti Qualcommin teknologiatapahtumassa OnePlussan tuovan markkinoille yhden ensimmäisistä 5G-puhelimista ensi vuonna.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.