- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Kännykkäsäteilyn riskeistä on väitelty vuosia, jopa vuosikymmeniä. Nyt laaja kansainvälinen tutkimus vie hieman pohjaa salaliittoteoreetikkojen puheilta. COSMOS-tutkimuksessa oli mukana 250 000 matkapuhelimen käyttäjää ja tulossa on yksiselitteinen: matkapuhelimen käytön määrällä ei ole yhteyttä aivokasvaimien riskiin.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Samsung on päivittänyt A-sarjalaisensa. Uudet mallit ovat Galaxy A55 ja A35, ja niiden myynti alkaa ensi viikon maanantaina. Samsungin kannalta A-sarja on jopa tärkeämpi kuin lippulaivamallien S-sarja tai taivuteltava luksus Z Foldin tai Flipin muodossa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Shanghain tiede- ja teknologiayliopiston tutkijat ovat kehittäneet optisen levyn, jolle voidaan tallentaa sata teratavua dataa. Levy on normaalin DVD-levyn kokoinen ja dataa tallennetaan sen molemmille puolille.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Tietoliikennealaa seuraava Light Reading raportoi, että Nokia on onnistunut kaappaamaan riveihinsä Derek Urbaniakin Ericssonilta. Urbaniak on vastannut Ericssonilla piirisuunnittelun johtamisesta kuuden ja puolen ajan.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Autoja on joskus kutsuttu ”tietokoneiksi pyörillä”, mutta tämä visio edellyttää riittävän nopeaa ja edullista tapaa verkottaa auton eri laitteet. Analog Devices ja BMW aikovat nyt mahdollistaa tällaisen ”softamääritetyn” auton ottamalla pikaisesti käyttöön 10 megabitin Ethernetin ajoneuvoissa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
AEC (Architecture, Engineering, Construction) Hackathon perustettiin vuonna 2013 antamaan rakennettua ympäristöämme suunnitteleville, rakentaville ja ylläpitäjille mahdollisuus tehdä yhteistyötä huipputeknologian parissa. Suomalainen Sitowise menestyi viime viikonloppuna järjestetyssä Kööpenhaminan tapahtumassa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Kalifornian yliopiston San Diegon tutkimuslaitoksen insinöörien johtama tiimi on kehittänyt uuden katodimateriaalin kiinteän elektrolyytin litium-rikkiakuille. Tutkijoiden mukaan innovaatio ottaa ison askeleen kohti rikkiakkujen kaupallistamista.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Eatonin uusi tehdas on valmistunut Kehä III:n varrelle Vantaan Tuupakkaan. Nyt yhtiö rekrytoi kasvunsa tueksi uusia työntekijöitä. Tarvetta on erityisesti sähköalan ammattilaisille. Rekrytointitarve on merkittävä.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

STMicroelectronics on laajentanut suosittua 32-bittisten mikro-ohjaimien valikoimaansa suorituskykyisillä siruilla, jotka tukevat useita langattomia standardeja samanaikaisesti. Tuki löytyy niin Bluetooth LE 5.4-, Zigbee-, Thread- kuin Matter-protokollille.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Monissa laitteissa käsitellään jo 8K-videota, joten myös tallennusmedian täytyy olla suorituskykyistä. Tämän takia CFexpress-kortit, joiden edeltäjä tunnettiin nimellä CompactFash, kasvattaa suosiotaan. Tähän suosioon Sonykin tarttuu uusilla 240 ja 480 gigatavun CFexpress-korteillaan.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

IT- ja konsultointiyhtiö CGI on saanut uudelle Suomeen rakentamalleen datakeskukselleen ja sen palveluille Katakri2020-sertifioinnin. Kyseessä on ensimmäinen kapasiteetti- ja konesaliympäristö, jonka auditointi kattaa kaikki Katakri2020:n osa-alueet.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Cat 5 -kaapelit ovat tuttuja Ethernet-liikenteen kuljettamiseen, mutta tulevaisuudessa nopea data kulkee yhä useammin yksinkertaisessa parikaapelissa. Hollantilainen Belden on nyt tuonut valikoimaansa kytkimen, jolla satamegabittinen datalinkki yltää kilometrin päähän. Kyse on Lumberg Automationin BEETLE Single Pair Ethernet (SPE) Lite Managed Switch -kytkimestä.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
OpenAI ja sen ChatGPT tunnetaan parhaiten suurten LLM-kielimallien edustajana, mutta tekniikkaa kehittävät lukuisat muutkin yritykset. Yksi näistä on SambaNova Systems, joka on juuri julkistanut yrityksille biljoonan parametrin tekoälymallin. Yhtiön mukaan se malli on 10 kertaa tehokkaampi kuin mikään vastaavan kokoinen mallia.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

20 prosenttia nauhajärjestelmiä edullisempi ja 90 prosenttia perinteisiä kiintolevyjä pienemi virrankulutus. Tätä lupaa Huawei uudella magneettisähköisellä tallennusmenetelmällään. OceanStor Arctic -tekniikkaa demottiin jo Barcelonan mobiilimessuilla.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Statcounterin tietojen mukaan Linux markkinaosuus henkilökohtaisissa tietokoneissa kasvoi helmikuussa 4,03 prosenttiin. Tämä on alustan suurin markkinaosuus työpöydillä. Kolmen prosentin rajan Linux rikkoi kesäkuussa 2003, joten jotakin PC-markkinoille voi olla tapahtumassa.













