- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Kattoturvatuotteita ja aurinkopaneelien kiinnitysjärjestelmiä valmistava Orima-Tuote Oy sekä lämpöpumppujen ja aurinkosähkötuotteiden tukkuliike Scanoffice Oy ovat kehittäneet yhdessä uuden aurinkopaneelien kiinnitysjärjestelmän tasakatoille. Paneeli kestää ainoana ratkaisuna rakentamismääräysten mukaiset lumikuormat kaikkialla Suomessa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Apple ilmoitti kesäkuussa luopuvansa Intelin prosessoreista läppäreissään ja siirtyvänsä Arm-pohjaisiin omiin suorittimiin. Intelin osavuosikatsauksensa yhteydessä tekemä ilmoitus 7 nanometrin piirien myöhästymisestä antaa hyvät perustelut Applen valinnalle.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Intel on liikevaihdoltaan maailman suurin puolijohdevalmistaja ja Samsung yhtä selkeä kakkonen, mutta mikäli verrataan yhtiöiden markkina-arvoa, kärkeen nouseekin sopimusvalmistaja TSMC. Näin raportoi korealainen Yonhap-uutistoimisto.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Tällä hetkellä PC- ja konsolipelaajat ostavat näyttöjä, jotka päivittyvät 144 hertsin nopeudella. LG Electronics nostaa sekä pelinäyttöjen resoluution että nopeuden riman uuteen korkeuteen.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Huawei rakentaa nopeasti HMS-ekosysteemiään, jossa sovelluksia ladataan AppGallery-kaupasta. Sen täydentäjäksi tuotiin kesäkuun alussa Petal Search -hakusovellus, jonka kautta Huawein puhelimiin voidaan ladata sovelluksia myös kolmansien osapuolten sovelluskaupoista sekä yritysten omilta lataussivuilta.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

DRAM-muistien määrityksistä vastaava JEDEC on saanut valmiiksi DDR5-standardin. Tekniikan myötä jokaista muistikamman nastaa pitkin siirtyy kaksi kertaa niin paljon bittejä kuin edellisessä DDR4-polvessa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Omron kertoo tuovansa markkinoilla uuden mobiilirobotin, joka on tähän asti vahvin laite yhtiön mobiilirobottien sarjaan. HD-1500:n hyötykuormakapasiteetti on peräti 1500 kiloa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Raspberry Pi -korttitietokoneita myyvä Farnell on esitellyt Raspberry Pi 4 -korttiin pohjaavan kokonaisuuden, joka sopii suoraan STEMalojen eli insinööri- ja luonnontieteiden opiskeluun. Itse kortin lisäksi pi-top [4] -paketissa on mukana 14 komponenttia, kuten ohjelmoitavat anturit, painikkeet ja ledit. Pi-top [4]:n idea on, että opiskelijat voivat aloittaa heti ja oppia koodauksen ja fyysisen laskennan perusteet, ja jatkaa oppimistaan siirtymällä edistyneempään koodaukseen, robotiikkaan, kyberturvallisuuteen ja tekoälyyn.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Keskihintaluokka on tämän hetken kuumin älypuhelinmarkkina. Sektoriin tuodaan nyt laitteita, joissa on monia aiemmin vain lippulaivoista tuttuja ominaisuuksia. OnePlus haluaa kaapata tämän markkinan uudella Nord-mallillaan.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Kaikki tämän hetken 5G-verkot ovat ns. ensimmäisen polven NSA-tyyppisiä, joissa verkon ohjausdata kulkee vielä LTE:n yli. Nokia on nyt toimittanut ensimmäisen toisen polven 5G-tekniikkaan eli SA-tekniikkaan (5G standalone) perustuvan privaattiverkon. Se otetaan käyttöön Sandvikin Tampereen testikaivoksessa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Piirien valmistuksen siirtyminen yhä tiheämpiin prosesseihin tuo huomattavasti etua digitaaliosiin. Nopeus kasvaa ja tehonkulutus pienenee. Samaan aikaan geometrioiden kutistaminen aiheuttaa isoja ongelmia järjestelmäpiirien analogiaosien suunnitteluun.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Israelilainen tietoturvayhtiö JSOF kertoo löytäneensä peräti 19 haavoittuvuutta TCP/IP-protokollasta. Useat haavoittuvuuksista ovat kriittisiä. Yhtiö antoi haavoittuvuudelle nimen Ripple20.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Siemens ja tarkemmin ottaen sen EDA-divisioona eli entinen Mentor, ostaa innovatiivisesta reititystyökalustaan tunnetun Avatarin. Siemens ei kerro kaupan yksityiskohtia, mutta kaupan myötä se saa haltuunsa TSMC:n 7 nanometrin suunnittelusääntöihin jo viime vuonna kvalifioidun sijoittelu- ja reititysohjelmiston.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Koronakesänä ei ole juuri tehty isoja yrityskauppoja, mutta nyt Analog Devices kohautti ostamalla analogiapiirien kilpailijansa Maxim Integratedin 21 miljardin dollarin jättikaupassa. Kaupan myötä ADIsta tulee toiseksi suurin analogiapiirien toimittaja Texas Instrumentsin jälkeen.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Kiinalainen Xiaomi esitteli eilen virtuaalisesti kolme uutta halpapuhelinta Redmi 9 -sarjan muodossa. Kun sarjan kallein puhelin maksaa vain 169 euroa, ei voi odottaa premium-luokan varustelua. Hämmästyttävän paljon ominaisuuksia Redmi 9 kuitenkin tuo.













