Brasiliassa alkaneet jalkapallon maailmanmestaruuskisat ovat ensimmäiset, joissa käytetään huippuluokan kameratekniikkaa varmistamaan, että pallo ylittää maalilinjan. Eilisessä Ranska-Honduras -pelissä tekniikka näki Ranskan toisen maalin synnyn.
Havaijilla on käynnissä uuden puolijohdetekniikan VLSI Symposium -tapahtuma. Siellä on esitetty tekninen paperi, jonka mukaan III-IV -ryhmien materiaaleilla voidaan valmistaa transistoreja, jotka ovat merkittävästi nykyisiä piipohjaisia transistoreja nopeampia.
Microsoft aikoo häivyttää Nokia-nimen matkapuhelimistaan lähitulevaisuudessa. Myös Nokia-soittoääni, slogan "Connecting People" ja Nokian käynnistyanimaatio käsineen häviää matkapuhelinmaailmasta.
AMD kertoo valinneensa uuden toimitusjohtaja toteuttamaan yhtiön strategisen muutoksen viimeistä vaihetta. Yhtiön toiminta jakautuu jatkossa kahteen liiketoimintaryhmään. Uusi rakenne astuu voimaan heinäkuun alussa.
DRAM-valmistajat ovat viime ajat eläneet kissanpäiviä. Samsung, Hynix ja MIcron ovat nauttineet tasaisesti kasvavista markkinoista ja välillä ripeästi nouevista sirujen keskihinnoista. Nyt markkina näyttää tasaantuneen.
Linux-pohjaiset vaihtoehdot älypuhelimille yleistyvät. Samsungin ja Intelin Tizen pääsee tositoimiin Venäjällä ensi syksynä ja nyt samaa yrittää Firefox Intiassa. Tulikettukin tavoittelee halpojen, jopa alle 25 dollarin älypuhelinten markkinoita.
Analog Devices on esitellyt Blackfin-perheeseen uudet DSP-prosessorit, jotka tuovat melkoisesti laskentatehoa pienellä tehonkulutuksella. BF70x-sarja tuo 800 miljoonaa MAC-operaatiota sekunnissa teollisuuden sovelluksiin alle sadan milliwatin tehonkulutuksella.
Israelilainen akkujen valmistaja on demonnut tekniikkaa, joka saattaa mullistaa sähköautojen markkinat. Phinergyn uusi akkutekniikka mahdollistaa jopa 1000 mailin eli 1600 kilometrin ajomatkan sähköautolla yhdellä latauksella.
Langaton lataaminen on ollut vakio-ominaisuus monissa huippuluokan älypuhelimissa jo jonkin aikaa, mutta nyt tekniikka on tulossa toden teolla myös suurempiin laitteisiin. Intel on sopinut yhteistyöstä Rezence-tekniikkaa kehittävän WiTricityn kanssa.
Ohjelmoitava FPGA-piiri mahdollistaa pitkälle viedyn, tehokkaan rinnakkaisen laskennan. Eniten tehoa siitä saadaan, mikäli ohjelmointi tehdään standardoidulla OpenCL-kielellä. OpenCL:n avulla suunnittelut on myös helpompi viedä seuraavaan piirisukupolveen.
Ohjelmoitava FPGA-piiri mahdollistaa pitkälle viedyn, tehokkaan rinnakkaisen laskennan. Eniten tehoa siitä saadaan, mikäli ohjelmointi tehdään standardoidulla OpenCL-kielellä.
Technopolis kertoo, että sen uusi Vantaan Aviapolikseen nosuseva toimistotalo tulee olemaan hyvin energiapihi. Rakennus varustetaan Are Sensus -matalaenergiajärjestelmällä.
Suomen Akatemia on myöntänyt noin 3,7 miljoonaa euroa ICT 2023 -ohjelman tietoturvan tutkimuksen hankkeisiin. Kyseessä oli ohjelman ensimmäinen haku. Kaksivaiheisessa haussa toimikunnalle osoitettiin 50 hankehakemusta, joista rahoitetaan kuusi hanketta.
XP Power on julkaisut uuden 3000 watin AC/DC-teholähdesarjan, jonka lähtö on täysin ohjelmoitavissa. HDS3000-sarja täydentää olemassa olevia 800 ja 1500 watin tuoteperheitä XP:n valikoimassa.
Toshiba sanoo kehittäneensä magneettisen muistin, jota voidaan hyödyntää mikroprosessorien välimuistina. Tekniikka lupaa leikata nykysuorittimien tehonkulutuksesta jopa 60 prosenttia, yhtiö kertoo.
On monia esteitä, jotka on voitettava, jotta 5G tuo lupaamansa paremman suorituskyvyn ja tehokkuuden, antaa uusia käyttökokemuksia ja yhdistää uusia toimialoja. Yksi avain näiden lupausten täyttämiselle on ainutlaatuisten EMI-suojausmateriaalien ja -tekniikoiden kehittäminen, jotka mahdollistavat sähkömagneettisten häiriöiden onnistuneen hallinnan ja parantavat sähkömagneettista yhteensopivuutta.
Ilmastokriisin ratkaiseminen edellyttää teknologian käyttöiän pidentämistä ja laitteiden kierrättämistä jatkuvan uusien laitteiden ostelun ja pois heittämisen sijaan, kirjoittaa Panasonic TOUGHBOOKin Pohjoismaiden maajohtaja Stefan Lindau.