IoT-teknologia on nousemassa keskeiseksi työkaluksi kestävän kehityksen ratkaisuissa. Vaikka laitteiden valmistus ja käyttöönotto vaativat energiaa, pitkän aikavälin säästöt ylittävät kulut moninkertaisesti. Tuoreiden analyysien mukaan IoT voi säästää jopa kahdeksankertaisesti sen energiamäärän, jonka se itse kuluttaa elinkaarensa aikana.
NAND-sirujen keskihinnat laskuvat viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 9-10 prosenttia. DramExchange-tutkimuslaitoksen mukaan tämä johti markkinoiden kutistumiseen 2,3 prosentilla.
NXP:stä irroitettu Ampleon on saanut valmiiksi maailman ensimmäisen uunin , joka lämmittää ruuan RF-energialla. Kotitalouslaitevalmistaja Midean kanssa valmistettu laite tuottaa 200 watin lämmitystehon.
Lataaminen on edelleen suurimpia riesoja älypuhelimen käytössä. Siksi valmistajat ovat kehittäneet omia tekniikoitaan pikalataukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi Qualcommin QuickCharge ja Mediatekin PumpExpress. Dialog Semiconductorin uusin piirisarja tukee Qualcommin pikalatauksen 3.0-standardia.
Adobe on julkistanut tietoja viimeisimmästä Adobe Digital Index -tutkimuksesta paljastaen laitteiden ja selainten käyttötapoja globaalisti. Tulosten mukaan Googlen Chrome on selvästi suosituin selain älypuhelinkäytössä.
Lääkintälaitteiden on oltava turvallisia sekä potilaiden että laitteiden käyttäjien kannalta, käytetään niitä sitten sairaaloiden kaltaisissa valvotuissa ympäristöissä tai valvomattomissa olosuhteissa, esimerkiksi kotona. Powerbox on nyt esitellyt uuden OBS01-sarjan, joka vastaa uusiin tiukentuneisiin vaatimuksiin.
Kempeleläinen lasermerkintälaitteita kehittävä Cajo Technologies on laajentanut toimintaansa Yhdysvaltoihin. Cajo Technologies Inc.-tytäryhtiötä Yhdysvalloissa johtaa konsernin maajohtaja Ismo Rantala. Yritysorganisaation rakentaminen on alkanut ja ensimmäiset paikalliset rekrytoinnit on tehty.
Markkinoille tulee viikoittain uusia linux-jakeluversioita. Nyt käynnissä on projekti, joka kehittää linux-yhteensopivaa käyttöjärjestelmää Mozillan Rust-kielen pohjalta. Käyttöjärjestelmä on nimeltään Redox OS.
Viranomaiskäyttöön tarkoitettu turvaälypuhelin sekä tekniikka, joka salaa vahvasti sekä puheen että viestiliikenteen. Bittiumin ja Digian tuotteet yhdistävä ratkaisu tuottaa laitteen, joka vastaa kaikkien viestinnän tietoturvasta kiinnostuneiden tarpeet.
VTT ja Euroopan johtavat teknologiayhteisöt luovat yhdessä eurooppalaisen pilottilinjan nopeuttamaan uusien, joustavan orgaanisen ledivalaistustuotteiden kaupallistamista. Ensimmäisinä kohteina ovat kodin ja autojen valaistussovellukset.
Linux Foundation järjestää yhdessä Harvardin yliopiston ja MIT:n perustaman verkko-opiskelupalvelu edX:n kautta ilmaisen koulutuksen, jossa kuka tahansa voi opiskella linux-pohjaisten pilvipalvelujen tekniikkaa.
Aalto-yliopisto rankataan maailman teknisten korkeakoulujen listalla 101-150 parhaan joukkoon. 200 parhaan joukkoon sijoittaa meiltä lisäksi vain Tampereen teknillinen yliopiston. Olemme todella kaukana Ruotsin perässä.
DxOMark on laittanut Samsungin uuden lippulaivapuhelimen eli Galaxy S7 edgen kameran kovaan testiin. Tulos varmaan miellyttää korealaisvalmistajaa, sillä laite kirjasi tähän asti parhaan yleisarvosanan DxOMarkin testissä. Galaxy S7 edge sai testissä 88 pistettä.
Palo Alto Networks raportoi uudesta kiinalaista haittaohjelmasta, joka saastuttaa Applen iPhone-puhelimia. AceDeciever-niminen haitta on ensimmäinen, joka hyödyntää Applen DRM-oikeuksien hallinnan puutteita.
Western Digital on kiintolevyjen valmistaja, joka on ollut parin viime vuoden aikana vaikeuksissa. Nyt yritys hyppää kerralla kiintolevytekniikan kehityksen kärkeen, kun sen ja Sandiskin yhtiökokoukset ovat hyväksyneet 17 miljardin dollarin jättikaupan.
Muutama vuosi sitten näytti siltä, että älypuhelimien kellosignaalin tuottaisi jatkossa MEMS-pohjainen oskillaattori. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Ranskalainen tutkimuslaitos Yole Developpement kertoo, että perinteinen kvartsikide on odotuksista huolimatta pitänyt pintansa.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.
Vuosi 2026 muodostuu liikkuville kenttätiimeille käännekohdaksi. Kentällä käytettävä teknologia ei ole enää tukiroolissa, vaan keskeinen osa päätöksentekoa, tehokkuutta ja turvallisuutta. Reunatekoäly, luotettavat yhteydet ja laitetason tietoturva ovat siirtyneet nopeasti vapaaehtoisista valinnoista välttämättömyyksiksi, kirjoittaa Panasonic TOUGHBOOKin Euroopan johtaja Steven Vindevogel.