IoT-teknologia on nousemassa keskeiseksi työkaluksi kestävän kehityksen ratkaisuissa. Vaikka laitteiden valmistus ja käyttöönotto vaativat energiaa, pitkän aikavälin säästöt ylittävät kulut moninkertaisesti. Tuoreiden analyysien mukaan IoT voi säästää jopa kahdeksankertaisesti sen energiamäärän, jonka se itse kuluttaa elinkaarensa aikana.
Elektroniikkalehden uutiskirjekampanja jatkuu vielä hetken, sillä tänään on kisan viimeinen päivä. Kaikki uutiskirjeen tilaajat osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa Applen iPad-tabletin. Arvonta suoritetaan heti kuun vaihduttua ja iPad ehtii voittajalle vielä lomien aikana.
XP Power on julkaissut uuden EPL225-teholähdesarjan. Erittäin korkealla hyötysuhteella varustettu avoin poweri on hyväksytty teollisuuden, tietotekniikan ja lääketieteen sovelluksiin. Sarjaan kuuluu seitsemän yksilähtöistä mallia, joista saa irti lähtöjännitteet 12-48 voltin välillä.
Hankalassa paikassa sijaitsevan anturin pitäisi tulla toimeen itse keräämällään energialla. Mutta paljonko anturi energiaa tarvitsee? Millä keinoin se kerätään? Miten se varastoidaan?
Arduino on yksi suosituista pienistä kehityskorteista. Nyt yksi kehittäjä on kutistanut kortin sopivaan SD-muistikortille. Kortti on nimeltään sduino ja sillä kehittäjä osallistuu Hackaday Prize -kilpailuun.
Maailman eri organisaatiot investoivat tänä vuonna uuteen it-tekniikkaan massiiviset 3,5 biljoonaa dollaria eli yli 3,1 tuhatta miljardia euroa. Summa on käsittämättömän suuri, mutta silti 5,5 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna.
Digia julkisti juhannuksen alla yhteistyössä Hätäkeskuslaitoksen kanssa kehitetyn 112 Suomi -mobiilisovelluksen, joka tarkentaa hätäpaikannusta ja nopeuttaa avunsaantia hätätilanteessa. Nyt sovelluksene tulee jo ensimmäinen pävitys. Lisäksi se tulee ladattavaksi Windows Phone- ja Jolla-puhelimille.
Elektroniikkalehden uutiskirjekampanja jatkuu vielä hetken, sillä huomenna on kisan viimeinen päivä. Kaikki uutiskirjeen tilaajat osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa Applen iPad-tabletin. Arvonta suoritetaan heti kuun vaihduttua ja iPad ehtii voittajalle vielä lomien aikana.
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy lopettaa Espoon Otaniemessä sijaitsevan FiR 1 -reaktorin käytön huomenna. Reaktori on palvellut yli 53 vuoden ajan ydinenergian keskeisenä koulutus- ja tutkimuspaikkana. Tutkimusreaktori käynnistettiin Otaniemessä juhlallisesti vuonna 1962.
Kalifornian yliopiston San Diegossa majailevat fotoniikan tutkijat ovat tehneet merkittävän läpimurron kuidussa tapahtuvassa datansiirrossa. He onnistuivat tulkitsemaan bittejä vielä sen jälkeen, kun ne olivat matkanneet valokuidussa 12 000 kilometrin matkan.
Kesän alla aloitetun Soneran ja DNA:n yhteisen mobiiliverkon rakentaminen etenee suunnitellusti. Nyt valmiiksi on saatu Kuusamon pilottialueen rakennustyöt.
Oletko harkinnut Android-kännykän ostoa, mutta et osaa päättää markkinoilla olevien, jopa satojen mallien välillä? Ei hätää, Google on perustanut valinnan helpottamiseksi erillisen verkkosivuston.
Belgialaisen mikroelektroniikan tutkimuskeskus IMECin tutkijat ovat esitelleet innovaatioitaan laitoksen teknologiafoorumissa Brysselissä. Yksi mielenkiintoisia ideoita oli älykäs piilolinssi, joka osaan katseen perusteella tarkentaa juuri oikeaan kohtaan näkökentässä.
Elektroniikkalehden uutiskirjekampanja jatkuu vielä kesäkuun loppuun asti. Kaikki uutiskirjeen tilaajat voivat voittaa Applen iPad-tabletin kuun lopulla. Arvonta suoritetaan heti kuun vaihduttua ja iPad ehtii voittajalle vielä lomien aikana.
Red Hat tunnetaan erittäin vakaista, yritys- ja palvelinpuolella käytettävistä linux-alustoistaan. Nyt yhtiö haluaa mukaan älypuhelimien sovelluskisaan. Tähtäimessä ovat edelleen yritykset ja kumppanina suurin älypuhelinvalmistaja Samsung.
Ovatko Android-puhelimet nopeampia kuin Applen iPhonet. Ruotsalainen Dagens Nyheter kertoo tuloksen lahjomattomasti ja se yllättää. Applen laitteet jäävät surfausnopeudessa selvästi Android-kilpailijoidensa taakse. Nopein nettipuhelin testissä oli Samsungin Galaxy S6 Edge.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.
Vuosi 2026 muodostuu liikkuville kenttätiimeille käännekohdaksi. Kentällä käytettävä teknologia ei ole enää tukiroolissa, vaan keskeinen osa päätöksentekoa, tehokkuutta ja turvallisuutta. Reunatekoäly, luotettavat yhteydet ja laitetason tietoturva ovat siirtyneet nopeasti vapaaehtoisista valinnoista välttämättömyyksiksi, kirjoittaa Panasonic TOUGHBOOKin Euroopan johtaja Steven Vindevogel.