Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Intel on julkistanut ensimmäisen 14 nanometrin prosessissa valmistetun suorittimensa. Core M on monella tapaa hyppäys parempaan, sillä suorituskyky kasvaa tehonkulutuksen kutistuessa. Samalla Core M on väistämättä askel kohti aikaa, jolloin pii ei enää skaalaudu tiukempaan.
Advantech on esitellyt ratkaisun, jolla kaksi korttitietokonetta voidaan istuttaa samaan 4U-räkkiin. Ratkaisua voidaan käyttää perinteisissä ohjaussovelluksessa tai tehokkaassa CPU:n ja grafiikan yhdistävässä teollisuuden laskentasovelluksessa.
Puolijohdetekniikka on vuosikymmenten ajan kehittynyt Intelin perustajan Gordon Mooren muotoileman lain mukaan. Sen mukaan samalle sirualalle saadaan ahdettua puolitoistakertainen määrä transistoreja 18 kuukauden välien. Nyt tämä laki on hidastumassa.
Apple lanseeraa ensi viikolla uuden, kuudennen sukupolven iPhone-puhelimensa. Huhut uutuuden ominaisuuksista ovat olleet niin laajat, että varsinaisia yllätyksiä Applelta ei kannata odottaa. Tuore infograafi kertoo, että vuonna 2010 esitelty iPhone 4 oli Applen innovatiivisin älypuhelin.
Korealainen Samsung on menestynyt Android-pohjaisilla laitteilla. Nyt yhtiö on siirtänyt myös monitoimitulostimensa samalle alustalle. Siitä koituu tulostajalle monia etuja. Samsung esitteli uutuustulostimensa Berliinin IFA-messuilla.
Berliinissä käynnistyneet IFA-messut esittelevät laajan joukon uutta kulutuselektroniikkaa. Mielenkiintoisen uutuuslaitteiden ryhmän muodostavat halvat Windows-tabletit, joita on tullut tarjolle usealta valmistajalta.
Kestävistä työpuhelimista tunnettu Cat Phones on lanseerannut uuden lippulaivamallinsa. S50 on LTE-verkossa toimiva puhelin, jossa on paljon ennestään tuttuja ominaisuuksia. Jotain uuttakin Cat o saanut kehitettyä, sillä puhelimeen on tuotu oma, riisuttu versio Androidin Play-kaupasta.
Kiinalainen Rigol on esitellyt kaksi uutta spektrianalysaattoria edullisten DSA800-analysaattorien perheeseen. Erilaisten RF-laitteiden kehitykseen tarkoitetuista uutuuksista toinen (DSA875) yltää aina 7,5 gigahertsiin asti.
Korealainen LG aikoo tuoda ensimmäisenä valmistajana markkinoille OLED-television, jonka tarkkuus yltää 4K-tasoon. LG:n 4K OLED -televisiot tulevat saataville 77-tuumaisena ja 65-tuumaisena.
Ruotsalainen Mydata on toimittanut suosittuja ladontakoneitaan Suomeen Perelin kautta jo pitkään. Syksyn aikana tapahtuu muutos, kun Mydatan nimeksi tulee Mycronic. Uusi brändi perustuu siihen, että Mydata yhdistettiin kesällä emoyhtiöönsä.
Nokia on yhdessä China Telecomin kanssa saavuttanut merkittävän virstanpylvään LTE-verkkojen testeissä. Ensimmäistä kertaa onnistuttiin siirtämään dataa yhteydellä, joka hyödynsi sekä taajuus- että aikajakoista LTE-linkkiä.
Japanilainen Toshiba esitteli jo muutama vuosi sitten Transferjet-tekniikan, jolla voidaan siirtää langattomasti suuriakin tiedostoja erittäin suurella nopeudella. Nyt tekniikka on tulossa kuluttajien käyttöön. Toshiba alkaa myydä Transferjet-mokkuloita vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Tekes on avannut Space Finland -sivuston, joka tarjoaa avaruusalan yrityksille, tutkimuslaitoksille, asiantuntijoille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille ajankohtaista tietoa siitä, miten avaruutta voi hyödyntää liiketoiminnassa, tutkimuksessa ja arkipäivän elämässä.
Nokia on esitellyt uuden tukiasemien radiopään, jonka avulla operaattorit voivat rakentaa entistä tiheämpiä verkkoja. Flexi Metro RRH (Remote Radio Head) kasvattaa kapasiteettia LTE-Advanced- ja HSPA-verkoissa.
AMD kertoo, että sen kahdeksanytiminen FX-8370 -prosessori on ylikellotettu uuteen maailmanennätyslukemaan. Yhtiön mukaan suomalainen rakentelija "THe Stilt" kiihdytti prosessorin kellotaajuuden 8722,78 megahertsiin.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.