DRAM-muistien käyttö autoissa kasvaa TrendForcen mukaan yli 30 prosentin vauhtia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tulevissa Tesloissa on edemmän DRAM-muistia kuin älypuhelimissa tai PC-tietokoneissa.
Keskimäärin uudessa autossa on DRAM-muistia tämän vuoden lopulla 4 gigatavua. Tesla on tässä kehityksessä omassa luokassaan, sillä sen kaikissa malleissa muistia on vähintään 8 gigatavua.
Teslan seuraavassa polvessa (alusta kuvassa) käytetään yhtiön omia AI-prosessoreja. Samalla muistin määrä kasvaa 20 gigatavuun. Käytännössä tämä tarkoittaa, että autoista tulee muutaman vuoden päästä DRAM-valmistajia yhä enemmän kiinnostava sektori.
DRAM-muisti autossa eroaa tietenkin melkoisesti kulutuslaitteen DIMM-kammasta. Komponentin pitää kestää kovia olosuhteita yli kymmenen vuoden ajan. Näissä piireissä Micron on pitänyt hallussaan yli puolta markkinoista. TrendForcen mukaan kasvaville markkinoille on tulossa muitakin, esimerkiksi taiwanilainen Winbond.
DRAM-tuotannosta autojen piirit muodostavat edelleen vain pienen siivun. Vuonna 2019 maailmassa myytiin 94 miljoonaa ajoneuvoa. Niihin asennettujen DRAM-muistien osuus oli koko jättimäisestä DRAM-markkinasta vain kaksi prosenttia. DRAM-muisteista yli 40 prosenttia menee älypuhelimiin ja yli 30 prosenttia PC-koneisiin.
Autojen muistien keskihinta on kuitenkin vähintään kolmanneksen kulutuslaitteiden komponentteja suurempi. Niiden tuotannossa on vasta viime aikoina nähty ensimmäiset alle 20 nanometrin toteutukset.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.