Nokia kertoo, että ruotsalaisten Tele2:n ja Telenorin yhteisyritys Net4Mobility on valinnut sen kaupallisten 5G-palveluiden laitetoimittajaksi viiden vuoden sopimuksella. Net4Mobility tunnetaan siitä, että operaattorin verkot ovat tähän asti perustuneet kiinalaisen Huawein laitteisiin.
Ruotsin televiranomainen PTS teki viime syksynä päätöksen, jonka mukaan Huawein tai ZTE:n laitteita ei saa käyttää maan 5G-verkoissa. Jupakka viivästytti maan mid band -taajuuksien huutokauppaa. PTS ja Huawei kiistelevät parhaillaan hallinto-oikeudessa siitä, oliko PTS:llä oikeus sulkea Huawei 5G-huutokaupan ulkopuolelle.
Net4Mobility oli joka tapauksessa yksi neljästä operaattorista, jotka voittivat oman siivunsa PTS:n 3,5 gigahertsin alueen huutokaupassa. Nyt operaattori ilmoittaa, että verkko toteutetaan Nokian Airscale-tuotteilla.
Osana sopimusta Nokia myös korvaa Net4Mobilityn vanhan, Huawein laitteisiin perustuvan 4G-verkon. Odotettavissa on, että verkkoon lisätään uusia saitteja joka vuosi.
Net4Mobilityllä on Ruotsin suurin RAN-verkko, ja sen läpi kulkee noin 60 prosenttia maan verkkoliikenteestä. Sen 4G-verkko kattaa 90 prosenttia maasta ja 99,9 prosenttia väestöstä. Yhteistyö jatkuu 5G-verkon kehittämisellä. Sekä Tele2 että Telenor ovat aiemmin valinneet Nokian pilvipohjaisen 5G core -verkkonsa toimittajaksi.
Telenorin teknologiajohtaja Jonas Edénin mukaan Net4Mobilityn 5G-verkon on tarkoitus saavuttaa 99,9 prosenttia ruotsalaisista vuoden 2023 loppuun mennessä.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.