
Helsingin Messukeskukseen marraskuulle valmisteltu Teknologia-messukokonaisuus siirtyy ensi keväälle 3.-5.5.2022. Tänä syksynä toteutetaan uusi päivän kestävä Teknologia pre-event Messukeskus Siivessä. Pre-event-verkostoitumistapahtuma järjestetään 24.11.2021.
Messukeskus perustelee tapahtuman siirtämistä ennen kaikkea monien yritysten matkustusrajoituksilla. - Rajoitusten poistumisesta huolimatta monissa yrityksissä on vielä voimassa esimerkiksi matkustusrajoituksia ja etätyösuosituksia, jotka purkautuvat viiveellä syksyn aikana, sanoo Messukeskuksen liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström.
Messuosallistuminen on yrityksille suuri markkinointi-investointi, ja tänä syksynä kansainvälisen teknologia-alan tapahtuman osalta nämä riskit koetaan vielä monin paikoin liian suuriksi. - Haluamme toimia vastuullisesti asiakkaidemme suuntaan järjestämällä tapahtuman silloin kun voimme parhaalla mahdollisella tavalla turvata yritysten messupanostusten tuloksellisuuden. Näytteilleasettajien kokemuksen ohella myös messukävijän kokemus on meille tärkeä. Kävijät hakevat teknologia-alan messuilta muun muassa kansainvälisiä kontakteja ja ratkaisuja, joiden saaminen Helsinkiin tänä syksynä on epävarmaa, Bergström sanoo.
Yrityksiltä päätös saa ymmärrystä. - Tapahtumia ja kohtaamisia odotetaan jo kovasti, mutta tänä syksynä isoa teknologia-alan ammattitapahtumaa varjostaa vielä iso riski. On kuitenkin hienoa, että alan toimijat pääsevät kohtaamaan toisiaan kasvokkain Teknologia-messujen pre-eventissä, iloitsee Beckhoff Automationin toimitusjohtaja Mikko Uuskoski.
Teknologia pre-event järjestetään Messukeskus Siiven tiloissa keskiviikkona 24.11. Koko päivän verkostoitumistapahtuma ohjelmalavoineen nostaa esille alan puheenaiheita ja kehityssuuntia.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.