
AMD:n osuus x86-prosessorien markkinoista oli loka-joulukuussa 25,6 prosenttia. Lukema on yhtiön historian suurin. Edellinen ennätys on vuodelta 2006, jolloin markkinaosuus kirjattiin 25,3 prosenttina.
Mercury Researchin lukuja on siteerattu nyt maailmalla tiiviisti. AMD:n markkinaosuus perustuu pitkälti vahvistuneeseen asemaan pelikonsoleissa, tutkimuslaitos sanoo. PC-puolella Intel on onnistunut kaappaamaan takaisin niitä osuuksia, joita sen parin edeltävän vuoden ongelmien takia menetti.
Pääjohtaja Lisa Sun johdolla AMD on panostanut ennen kaikkea high end -pään prosessoreihin. Tässä se on onnistunutkin, koska valmistusprosesseissa Intel on ollut jäljessä. Tehokkaimmissa suorittimissa katteet ovat parempia, joten AMD on parantanut kannattavuuttaan.
Palvelimissakin AMD kasvattaa markkinaosuuttaan. Viime vuoden lopulla sen osuus palvelinten x86-prosessoreista oli 10,7 prosenttia.
Viime vuonna henkilökohtaisiin tietokoneisiin myytiin hieman yli 500 miljoonaa prosessoria. 471 miljoonaa näistä oli Intelin ja AMD:n x86-piirejä. Loput olivat Applen Arm-pohjaisia M1- ja M1 Pro/Max -suorittimia.






















