Connectivity Standards Alliancen julkaisema Aliro 1.0 -standardi merkitsee, että uusi turvallisen ja yhteentoimivan kulunvalvonnan teollisuusstandardi on valmis tarjoamaan kätevän vaihtoehdon suljetuille, valmistajakohtaisille ratkaisuille.
Python jatkaa Tiobe-indeksin listalla suosituimpana ohjelmointikielenä ennen C-kieltä ja javaa, mutta listalla on myös käynnissä muutoksia. Yksi niistä on C#:n suosion kasvun. Indeksin ylläpitäjät uskovat, että C# sattaa nousta kolmen suosituimman ohjelmointikielen joukkoon tänä vuonna.
Syitä C#:n suosion kasvulle on useita, mutta tärkeimmäksi nostetaan se, että kieltä käytetään yhä enemmän Linuxilla. Lisäksi C# on yksi kypsimmistä kielistä, joka tukee monia nykyaikaisista ohjelmointiparadigmoista.
Tällähetkellä C# on listalla sijalla viisi, mutta sen suosio on noussut kaksi prosenttiyksikköä viimeisen vuoden aikana. Tämä viittaa yleensä johonkin keskeiseen muutokseen koodajien näkemyksissä.
Myös C++ on parantanut suosiotaan vuoden aikana yli prosenttiyksikön verran. Tällä hetkellä C++ on listalla sijalla neljä.
Legrand ja Schneider Electric ovat demonstroineet ensimmäistä kertaa Wirepasin kehittämään NR+-teknologiaan perustuvaa monitoimittajaverkkoa rakennusautomaatiossa. Sveitsin Bernissä esitelty ratkaisu osoittaa, että eri valmistajien laitteet voivat toimia saumattomasti samassa langattomassa verkossa.
Nordic Semiconductor pyrkii ratkaisemaan yhden IoT-laitteiden suurimmista tulevista haasteista: pitkäaikaiset tietoturvapäivitykset. Yhtiö on tuonut nRF Cloud -palveluunsa uuden mallin, jossa laitteiden firmware-päivitysten hallinta ja jakelu voidaan hoitaa kertamaksulla koko laitteen elinkaaren ajan.
IBM on julkaissut uuden referenssiarkkitehtuurin, joka määrittelee, miten kvanttitietokoneet integroidaan osaksi perinteisiä supertietokoneympäristöjä. Yhtiön mukaan kvanttilaskennan todellinen hyöty syntyy vasta, kun kvanttiprosessorit kytketään tiiviisti osaksi HPC-infrastruktuuria.
Optisten yhteyksien kapasiteettipaine kasvaa nopeasti tekoälyn ja pilvipalvelujen myötä, ja perinteinen yksiydinkuitu alkaa lähestyä fyysisiä rajojaan. Yksi lupaavimmista ratkaisuista on moniydinkuitu, jossa useita optisia siirtokanavia kulkee saman kuidun sisällä. Nyt kehitys ottaa käytännön askeleen eteenpäin, kun Anritsu tuo markkinoille ensimmäisen kaupallisen mittalaitteen, joka on suunniteltu nimenomaan moniydinkuitujen testaamiseen yhdellä instrumentilla.
Samsungin kunnianhimoisin taittuvanäyttöinen puhelin jäi lyhytikäiseksi kokeiluksi. Bloombergin mukaan yhtiö lopettaa Galaxy Z TriFoldin myynnin vain kolme kuukautta julkaisun jälkeen, kun komponenttikustannukset söivät laitteen katteet lähes olemattomiin.
STMicroelectronics ja Leopard Imaging ovat esitelleet robotiikkaan suunnatun multimodaalisen näkömoduulin, joka yhdistää kuvantamisen, 3D-etäisyysmittauksen ja liikkeentunnistuksen samaan kokonaisuuteen. Ratkaisu on suunniteltu erityisesti humanoidiroboteille ja muille edistyneille robottijärjestelmille, joissa koko, virrankulutus ja integraation monimutkaisuus ovat kriittisiä tekijöitä.
Tekoälyn nopea yleistyminen ei näy kyberturvassa pelkästään uusina uhkina, vaan ennen kaikkea kasvavana työmääränä. Analyytikkoyhtiö Gartner ennustaa, että vuoteen 2028 mennessä jopa puolet yritysten tietoturvapoikkeamien selvitystyöstä kohdistuu tekoälysovelluksiin liittyviin tapauksiin.
AI-palvelimissa huomio kohdistuu yleensä grafiikkasuorittimiin ja massiivisiin tallennusratkaisuihin. Silicon Motionin uusi SM8008-ohjain kohdistuu kuitenkin paljon vaatimattomampaan mutta kaikkialla läsnä olevaan komponenttiin: palvelimen käynnistyslevyyn. Kun tällaisia levyjä on datakeskuksissa satojatuhansia, pienikin tehonsäästö alkaa näkyä sähkölaskussa.
Ruotsalaisen Mikrodustin AtoMik-testausalusta tulee Suomen markkinoille Nohau Solutionsin kautta. Kyse on viime vuonna lanseeratusta alustasta, joka tuo mukanaan muutoksen koko testausmalliin.
Amazon Web Services käynnisti pilviaikakauden 14. maaliskuuta 2006 julkaisemalla Amazon S3 -tallennuspalvelun. Se ratkaisi startupien keskeisen ongelman: dataa voitiin tallentaa ja jakaa ilman omia palvelimia ja suuria alkuinvestointeja.
Triad Semiconductor väittää ratkaisseensa yhden ammattiluokan audiolaitteiden sitkeimmistä suunnitteluongelmista. Yhtiön uusi TS5510 on analoginen etuaste (AFE) pystyy käsittelemään sekä mikrofonitasoiset että erittäin suuret linjatasoiset signaalit ilman ulkoista vaimennusta – eli ilman perinteistä tuloon lisättävää vastusverkkoa, jolla signaalia on tähän asti pienennetty ennen etuastetta.
Humanoidirobottien kehityksessä huomio kohdistuu usein tekoälyyn, mutta käytännössä suurin haaste on muualla: robotin kehon reaaliaikaisessa ohjauksessa ja datansiirrossa. NXP Semiconductorsin ja NVIDIAn uusi yhteistyö pyrkii ratkaisemaan juuri tätä ongelmaa.
Donut Labin VTT-testeistä on jo tullut akkutekniikkaa seuraavien lempiajanvietettä. Tänään yhtiö ei esitellyt uusia testituloksia, vaan demosi sähkömoottoripyörän akun nopeaa latausta. Prätkän akkuna oli Donut Labin kiinteän elektrolyytin 18 kilowattitunnin akku, kertoi toimitusjohtaja Marko Lehtimäki.
Dell Technologies on esitellyt uuden PowerEdge XR9700 -palvelimen, joka on suunniteltu erityisesti mobiiliverkon tukiasemien yhteyteen. Kyseessä on säänkestävä ja nestejäähdytteinen x86-palvelin, jonka avulla operaattorit voivat tuoda kantataajuuslaskentaa ja tekoälysovelluksia suoraan verkon reunalle.
Farnell Globalin presidentin Rebeca Obregonin mukaan elektroniikkateollisuuden seuraava kasvuvaihe rakentuu aktiivisemman tuotekehityksen, tekoälyn käyttöönoton ja aiempaa kestävämpien laitearkkitehtuurien varaan.
- Ajatus siitä, että kvanttitietokone murtaisi yhtäkkiä kaiken salauksen, on liioiteltu. Uhka on olemassa, mutta vielä pitkälti teoreettinen, sanoo IQM:n Chief Global Affairs Officer Juha Vartiainen tuoreen ETNdigi-lehden haastattelussa.
ETN.fi:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Samalla lukijoille avataan kilpailu, jossa palkintona on Huawei Watch GT Runner 2 -urheilukello.
Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Numeron uutisosuudessa tarkastellaan suomalaisen IQM:n kvanttitietokonekehitystä. Espoossa toimiva yritys rakentaa suprajohtaviin kubitteihin perustuvia kvanttikoneita ja kasvattaa samalla tuotantokapasiteettiaan. Yhtiön tavoitteena on toimittaa lähivuosina yhä suurempia kvanttijärjestelmiä, mukaan lukien 150 kubitin järjestelmä tutkimuskäyttöön ja myöhemmin vielä merkittävästi suurempia kokonaisuuksia.
Ultra-wideband-tekniikka on tunnettu erittäin tarkasta paikannuksesta lyhyillä etäisyyksillä. Kehitteillä oleva IEEE 802.15.4ab -standardi voi kuitenkin muuttaa teknologian roolin merkittävästi: tavoitteena on tehdä UWB:stä selvästi pidemmän kantaman paikannus- ja anturiverkko.
Lääkintälaitteiden internet (IoMT) yhdistää diagnostiikan, puettavat anturit ja sairaalalaitteet pilvipohjaisiin järjestelmiin. Etävalvonta, reaaliaikainen data ja koneoppiminen lupaavat parempaa hoidon laatua ja kustannussäästöjä, mutta samalla ratkaistavaksi jäävät yhteentoimivuus, sääntely ja tietoturva.
Farnell Globalin presidentin Rebeca Obregonin mukaan elektroniikkateollisuuden seuraava kasvuvaihe rakentuu aktiivisemman tuotekehityksen, tekoälyn käyttöönoton ja aiempaa kestävämpien laitearkkitehtuurien varaan.