Ericsson ja Apple ovat kiistelleet 5G-patenttien maksuista jo pidemmän aikaa. Viime vuonna kiista ylsi oikeuteen asti, kun molemmat haastoivat toisensa Yhdysvalloissa. Nyt yritykset ovat päässeet sopuun.
Yhtiöillä oli aieimmin kattava patenttisopimus, joka koski GSM-, 3G- ja 4G-tekniikoita. 5G-tekniikoiden lisensoinnista neuvottelut alkoivat jo vuonna 2015, mutta niissä ei onnistuttu pääsemään yhteisymmärrykseen. Voimassa ollut 7-vuotinen sopimus päättyi viime tammikuussa.
Uusi sopimus kattaa 5G-patentit, myös ns. essentiaalipatentit. Yhtiöt eivät ole kertoneet sopimuksen taloudellisia vaikutuksia, mutta IPR-asiantuntijoiden mukaan sopimus pitää sisällään Applen jopa 6 miljardin kruunun korvauksen. Se kattaa lisenssioikeudet kuluvalta vuodelta.
Apple myös maksaa analyytikkojen mukaan 400 miljoonaa dollaria sopimuksen allekirjoituksesta. Toisaalta Ericssonin Applelta saama vuosittainen korvaus pienenee aiemmasta. Analyytikkojen mukaan Apple on maksanut mobiilipatenttien käytöstä Ericssonille vuosittain noin 225 miljoonaa dollaria.
Ericsson on tänä vuonna päässyt sopuun 5G-patenttiensa käytöstä myös Samsungin kanssa.






















