
Google julkistaa perinteisesti lokakuussa uuden version Android-käyttöjärjestelmästään ja tässä kuussa vuorossa on Android 15. Laitevalmistajat haluavat uuden alustan ominaisuudet nopeasti lippulaivojensa käyttöön ja OnePlus lupaakin jo julkistaa OxygenOS 15 -käyttöjärjestelmänsä viikon kuluttua torstaina.
OxygenOS 15 on samalla yksi ensimmäisistä Android 15 -pohjaisista käyttöjärjestelmistä. OnePlus lupaa sen olevan kaikkien aikojen nopein ja käyttäjäystävällisin OxygenOS. Siinä hyödynnetään esimerkiksi ohjelmistoalgoritmiteknologiaa, joka uudistaa luovasti Android-alustan animaatiot ennennäkemättömiksi tehosteiksi.
OxygenOS 15:n myötä OnePlus hyppää samalla mukaan tekoälyjunaan, jonka kanssa se on tähän asti ollut monia muita konservatiivisempi.
Android 15:n koodinimeksi tulee Vanilla Ice Cream. Uudistuksia on luvassa käyttöliittymään, sillä uusi Material You tuo entistä dynaamisemmat teemat ja pienoisohjelmat aloitusruudulle. On myös huhuttu, että Android 15:n myötä puhelimiin saadaan satelliittiyhteys eli laitteet alkaisivat tukemaan NTN-verkkoyhteyksiä.
Google on alkanut vyöryttää Android 15:sta uusimpiin Pixel-puhelimiinsa. Muilla valmistajille alusta tulee käyttöön lähipäivinä. Laitevalmistajien kontolla on sitten tarjota päivityksiä markkinoilla oleviin laitteisiinsa.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.