
Yhdysvaltalainen droonivalmistaja Skydio perustaa ensimmäisen eurooppalaisen tutkimus- ja kehitysyksikkönsä Tampereelle. Piilaaksosta ponnistava yritys aikoo keskittyä uudessa yksikössään erityisesti kehittyneiden kamerateknologioiden kehittämiseen itseohjautuville drooneilleen.
Skydio on tunnettu autonomisten miehittämättömien ilmajärjestelmien edelläkävijänä. Sen teknologiaa hyödynnetään muun muassa viranomaiskäytössä, pelastustehtävissä, energia- ja infrastruktuuritarkastuksissa sekä puolustussovelluksissa. Tampereen valintaan vaikutti alueen vahva maine kuvantamisosaamisen keskuksena.
- Meillä on ollut pitkään tiedossa, että Tampereen kuvantamisosaaminen on maailmanluokkaa. Olemme innoissamme avatessamme Skydion ensimmäisen eurooppalaisen T&K-toimipisteen juuri tänne, sanoo yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Adam Bry.
Skydio aikoo rakentaa Tampereelle asiantuntijatiimin, joka keskittyy aluksi kamerakomponenttien ja testausratkaisujen kehittämiseen. Business Tampereen mukaan Skydion tulo vahvistaa entisestään kaupungin asemaa Euroopan johtavana kuvantamisteknologioiden keskittymänä.
Avoimet työpaikat Skydion Tampereen-yksikköön löytyvät täältä.






















