- Tietoja
Tietokoneiden prosessorit on aina valmistettu piistä. Nyt Massachusetts Institute of Technologyn tutkijat arvioivat, että tulevaisuudessa prosessoreiden transistorit voi olla mahdollista valmistaa myös indiumgalliumarsenidista. Tätä on pidetty aiemmin mahdottomana.
- Tietoja
Ericsson on nostanut Texasissa kanteen Samsungia vastaan. Yhtiön mukaan Samsungia on rikkonut sopimusvelvoitteitaan, eikä maksa rojalteja päätelaitemyynnistään Ericsonin patentoimista tekniikoista oikeudenmukaisin, kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin eli ns. FRAND-periaatteiden mukaisesti.
- Tietoja
Huawei aikoo huomenna julkistaa Harmony OS -käyttöjärjestelmänsä version 2.0. Virallisesti alustasta ei ole kovin paljon tietoja tihkunut ulos, mutta verkossa kerrotaan jo, että uusi käyttöjärjestelmä olisi valmis myös älypuhelimiin.
- Tietoja
Piikarbidi on materiaali, joka lupaa mullistaa autoelektroniikan tehokomponentit. Tätä silmällä pitäen ROHM on avannut Shanghaissa laboratorion, jossa kehitetään uusia tuotteita yhdessä Arabiemiirikuntien UAES-järjestelmävalmistajan kanssa.
- Tietoja
Belgialaisessa mikroelektroniikan IMEC-tutkimuskeskuksessa on kehitetty uudenlainen infrapunakenno, jossa pikselin koko on kutistettu vain 1,82 mikrometriin. Tekniikka on selvä edistysaskel nykyisiin ratkaisuihin verrattuna.
- Tietoja
Saksalainen SEGGER on laajentanut RISC-V-työkalujensa tarjontaa. Embedded Studio -pakettiin on lisätty juuri RISC-V-kehitystä varten suunniteltu linkkerityökalu. Sen avulla RISC-V-koodi saadaan puristettua 15 prosenttia aiempaan pienempään tilaan.
- Tietoja
Siemens osti neljä vuotta sitten yhden EDA-alueen kolmesta suuresta, kun Mentor Graphics päätyi saksalaisomistukseen. Sen jälkeen yhtiö on toiminut brändillä Mentor – a Siemens business. Tammikuun alussa tämä muuttuu ja Mentor-nimi katoaa historiaan.
- Tietoja
USB-latureista on löytynyt Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) valvonnassa vuodesta toiseen vakavia puutteita, jotka voivat aiheuttaa sähköiskun ja tulipalon vaaran. Puutteita on ollut etenkin verkkokaupoista ostetuissa tuotteissa. Tukesin tietoon on tullut myös laturien aiheuttamia tapaturmia.
- Tietoja

Suomalainen The Qt Company on julkaissut ensimmäisen ison päivityksen Qy-alustaan yli kahdeksaan vuoteen. Uusi Qt tuo paljon uusia ominaisuuksia, uusia tekniikoita ja lisää tuen uusille 3D-grafiikkarajapinnoille.
- Tietoja
STMicroelectronics ja Microsoft ovat sopineet yhteistyöstä, jonka myötä kehittäjät voivat hyödyntää Microsoftin Azure RTOS -reaaliaikakäyttöjärjestelmän palveluja suoraan STM32-ohjaimilla. Käyttäjien ei tarvitse erikseen maksaa Azure RTOS -lisenssiä.
- Tietoja
Tampereen Alihankintamessut järjestettiin täällä viikolla kolmipäiväisenä virtuaalitapahtumana. Alihankinta- ja AlihankintaHEAT -virtuaalitapahtuman live-ohjelmaa seurasi vajaat 5000 katsojaa.
- Tietoja
5G-verkoissa mobiilisignaali tavoittaa käyttäjän yhä useammin suunnatusti. Samalla antennin määrä tukiasemassa kasvaa merkittävästi nykyisestä. Analog Devices ja Marvell ovat esitelleet ratkaisun, joka helpottaa tällaisten massiivisten MIMO-ratkaisujen toteutusta. Ratkaisu hyödyntää Marvellin kantataajuuspiirejä ja ADI:n RF-tekniikkaa.
- Tietoja

Mikroledeihin perustuva näyttötekniikka tekee nyt tuloaan paitsi televisioihin, myös kannettaviin tietokoneisiin. Ensimmäisenä markkinoille ehtii Samsungin jättimäinen 110-tuumainen televisio. Se tulee myyntiin globaalisti vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä.
- Tietoja

Blaize on yritys, joka tunnetaan erityisesti kuvantunnistamisen koneoppimistyökaluistaan. Nyt yhtiö on julkaissut AI Studio -työkalun, jolla tekoälyn tuominen sovellukseen verkon reunalle onnistuu ilman koodia.
- Tietoja
STMicroelectronicsin on laajentanut suositun STM32WL-ohjaimensa radiovalikoimaa LoRa-verkkoihin. Yhtiön mukaan piiriperhe on nyt ainoa järjestelmäpiiri, joilla voidaan toteuttaa pitkän kantaman IoT-verkkolaitteita.













