- Tietoja
Specopssoft.com on analysoinut 800 miljoonaa salasanaa murrettujen salasanojen tietokannastaan ja paljastanut suosituimmat jouluun liittyvät salasanat, joihin miljoonat ihmiset luottavat. Ikävä kyllä ”enkeli” ei suojaa arkaluontoista dataa, eikä ”jumalakaan” kykene pitämään hakkereita loitolla.
- Tietoja
Marraskuun 2020 loppuun mennessä markkinoille oli esitelty 519 laitetta, jotka toimivat 5G-verkoissa. GSA-järjestön mukaan kaupallisesti saatavilla oli 303 laitetta. Valtaosa laitteista on puhelimia.
- Tietoja
Elektroniikan sopimusvalmistuksen arvo Suomessa on noussut tasaisesti viimeisen seitsemeän vuoden aikana. Viime vuonna EMS-liiketoiminnan arvo oli 572 miljoonaa euroa. Tänä vuonna luvut notkahtavat koronan takia, kuten käytännössä kaikkialla muuallakin Euroopassa.
- Tietoja

Millainen on tulevaisuuden tehdas? Teollisuuden automaatioratkaisuja kehittävä Omron on julkaissut virtuaalinäyttelyn, jonka avulla asiakkaat ja muut kiinnostuneet voivat tutustua uusimpiin teollisuutta mullistaviin tekniikoihin.
- Tietoja
Koronapandemia yllätti kaikki elektroniikka-alan toimijat keväällä. Osansa sai myös elektroniikan sopimusvalmistus, jolta katosivat tilaukset ja työntekijät. Etänä ei piirikortteja ladota. Työvoiman hinta on edelleen tärkein ajuri elektroniikan valmistuksessa.
- Tietoja

NXP Semiconductors on yksi johtavia autojen tutkaratkaisujen kehittäjiä. Nyt yhtiö on lanseerannut kokonaisratkaisun, jonka avulla auto saadaan näkemään ympärilleen koko 360 asteen peitolla.
- Tietoja
Asiakastiedot ovat arvokas hyödyke yrityksille, joita ne käyttävät tuotteidensa parantamiseen ja markkinointiin. Jotkut yritykset hyötyvät kuitenkin tietojen myymisestä muille yrityksille. Atlas VPN -tiimin esittämien tietojen mukaan joka kymmenes yritys myy asiakastietojaan kolmansille osapuolille.
- Tietoja
GNSS-järjestelmät eli satelliittipaikannus on yhä tärkeämpi osa jatkuvasti käyttämiämme sovelluksia. Satelliittisignaalien tarkkuus kuitenkin heikkenee kaupungeissa. Selvästi parempaan tarkkuuteen päästään englantilaisen Focal Point Positioningin ohjelmistoilla.
- Tietoja
Nokia vetää Euroopan komission vuodenvaihteessa alkavaa 2,5-vuotista Hexa-X-projektia. Hankkeessa kehitetään langattomien verkkojen seuraavaa sukupolvea. 6G-verkoissa on tarkoitus esimerkiksi päästä useiden satojen gigabittien tai jopa muutaman terabitin datayhteyksiin.
- Tietoja
Suurin osa eli peräti 83 prosenttia yrityksistä odottaa, että se joutuu kybermurron kohteeksi seuraavien 12 kuukauden aikana. Tämä selviää Trend Micron Cyber Risk Index (CRI) -raportista.
- Tietoja
TIM eli entinen Telecom Italia, Ericsson ja Qualcomm ovat tehneet uuden maailmanennätyksen 5G-yhteyden pituudessa millimetritaajuuksilla. Demossa yhtiöiden laitteistolla yllettiin gigabitin datanopeuteen 6,5 kilometrin päähän.
- Tietoja
Texasin yliopistossa Austinissa on kehitetty maailman pienin muisti. Kaksi vuotta sitten tutkijat kehittivät maailman ohuimman muistin. Nyt samaa ideaa on viety pidemmälle ja tuloksena on Nature Nanotechnology -lehdessä esitelty yhden neliönanometrin kokoinen muisti.
- Tietoja

Kalifornialainen Empower Semiconductor on esitellyt uuden kondensaattorien tekniikan, joka ominaisuuksiltaan ylittää selvästi tämän hetken keraamiset ratkaisut. E-CAP mahdollistaa yhtiön mukaan markkinoiden tehokkaimmat, pienimmät ja konfiguroitavimmat kondensaattorit.
- Tietoja
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) on julkaissut välittömästi saataville kaikille avoimen kyberturvallisuuden verkkokurssin pilotin. Kurssi on avoinna joulukuun 17. päivään saakka.
- Tietoja
Ruotsin 5G-verkkojen taajuushuutokauppa makaa tällä hetkellä hallinto-oikeudessa, kun maan televiranomainen PTS yrittää kumota Huawein oikeuttaa valittaa 5G-huutokaupan lupaehdoista. Huawein kansainvälisen verkkoturvallisuuden johtaja Mika Lauhde moittii keskustelun politisoitumista, jolloin faktat tai tekniikan lainalaisuudet on helppo unohtaa.













