Xiaomin sivubrändi POCO esitteli tänään uuden halpamallin, joka yhtiön mukaan määrittelee uusiksi koko halpapuhelimen idean. Sanoille on myös katetta. Black Friday -tarjouksena POCOn M3 tuo paljon ominaisuuksia reilulla satasella.

Saksalainen sulautettujen ratkaisujen kehittäjä Kontron on esitellyt alustan, jolla voidaan toteuttaa tekoälylaskentaan kykenevä laite verkon reunalle. Kyse on M.2-moduulista, johon liitetään Googlen Coral-kiihdytinkortti.

Belgialaisen Leuvenin yliopiston COSIC-tutkimusryhmän tutkijat ovat löytäneet suuria tietoturvavikoja Tesla Model X: n avaimettomasta järjestelmästä. Tutkijat onnistuivat hakkeroimaan järjestelmän, minkä jälkeen he pystyvät varastamaan auton muutamassa minuutissa.

IC Insights on esitellyt ennusteensa kuluvan vuoden suurimpien puolijohdetoimittajien listasta. Intel säilyttää ykkössijansa, Samsung yhtä selkeän kakkosasemansa, mutta yllätyksiäkin listalla on. AMD nousee ensimmäistä kertaa 15 suurimman joukkoon ja Apple kasvaa tänä vuonna 10 miljardin dollarin puolijohdetaloksi.

Open RAN on 5G-verkkojen arkkitehtuuri, jossa radio- ja kantataajuusosat erotetaan toisistaan rakenteeksi, jossa radio-, keskus- ja jakeluyksiköt voidaan liittää toisiinsa avointen liitäntöjen välityksellä. Hienon konseptin suosio kasvaa nyt nopeasti, mutta samalla siitä ollaan tekemässä politiikanteon välinettä.

Verkkorikolliset hyödyntävät tekoälyä sekä hyökkäysvektorina että hyökkäysrajapintana. Tällä hetkellä tekoälyä käytetään hyökkäysvektorina etenkin ns. deepfake-videoissa. Tulevaisuudessa tarvitaan uutta seulontatekniikkaa, jotta esimerkiksi disinformaatiokampanjoiden tai kiristyksen kohteeksi joutumisen uhkaa voidaan lieventää tai täysin estää, sanoo tietoturvayritys Trend Micro.

Datan muuntaminen analogisesta digitaaliseen – ja päinvastoin – on keskeinen operaatio maailmassa, jossa fyysinen ja digitaalinen sekoittuvat kaikkialla. Muuntimissa aliasointi ja kapasitanssi aiheuttavat suunnittelijoille haasteita. Onneksi niihin on ratkaisu, kuten Analog Devicesin ETNdigi-lehteen kirjoittamasta artikkelista nähdään.

Yleensä piireissä kehitys on mennyt yhä pienempään. Valmistusprosessin edistyminen tarkoittaa, että samaan piialaan saadaan istutettua yhä enemmän transistoreita, minkä takia suorituskyky kasvaa. Maailman suurin piiri on tässä kisassa omituisuus.

Virtuaalisen Electronica-messun aikaan Analog Devices esitteli toisen polven MEMS-kytkimensä, jolla voidaan toteuttaa sekä DC- että laajakaistaista RF-signaalia. Piirin avulla voidaan kehittää integroituja ratkaisuja ATE- eli automaattiseen laitetestaukseen.

VTT:llä kehitetty ohutkalvorakenteiden laatua testaava piiri aiotaan kaupallistaa. Suomalaisesta valmistusosaamisesta ponnistava tekniikka hakee kaupallisia mahdollisuuksia Chipmetrics Oy:n nimellä. Testisiru on kehitetty nimellä PillarHall.

Dialog Semiconductor osti kolme vuotta sitten pienen piilaaksolaisen Silegon joka tunnetiin pienten, ohjelmoitavien analogiapiirien kehittäjänä. Nyt Dialog on julkistanut GreenPAK-sarjaan ensimmäisen, täysin ohjelmoitavan analogiapiirin.

Flash-muistien valmistajat ovat jo usean vuoden ajan kasvattaneet piiriensä kapasiteettia pystysuoraan. Solujen kutistaminen yhä pienemmäksi ei enää toimi, mutta lisäämällä soluja pystysuunnassa piireistä saadaan tiheämpiä, nopeampia ja vähemmän tehoa kuluttavia. Micronin uusimmilla piireillä NAND-soluja on jo 176 kerroksessa.

Koronapandemian ote eurooppalaisista komponenttien jakelijoista ei ota hellittääkseen. Toisella neljänneksellä markkinat kutistuivat 20,7 prosenttia ja heinä-syyskuussa 12,1 prosenttia lisää. Tämä vuosi on jo jakelijoille menetettyä aikaa.

Redmi on ilmoittanut Redmi Note -sarjan matkapuhelinten maailmanlaajuisen myynnin ylittäneen 140 miljoonaa kappaletta. Redmi Note 8 -mallista tuli maailman toiseksi myydyin puhelin vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla ja myydyin matkapuhelinmalli Kiinassa tutkimusyhtiö Omdian tietojen mukaan.

Nokia järjestää vuosittain FPGA-hackathon-tapahtuman, jolla tehdään tunnetuksi FPGA-piireihin sisältyviä mahdollisuuksia. Tulevan viikonloppuna tapahtuma järjestetään verkossa ja siinä tiimien tehtävänä on pelastaa Mars-lento yllättävän meteoriparven kourista.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template