- Tietoja
Kiina kertoo lähettäneensä radalleen ensimmäisen 6G-koesatelliitin. Satelliitti laukaistiin radalleen viime viikolla Long March-6 -raketilla, jonka mukana meni kaksitoista muutakin satelliittia. Asiasta on uutisoinut GSMA-järjestön Mobile World Live -uutispalvelu.
- Tietoja

Teollisuuden laitteet rakennetaan yhä useammin valmiista, standardoiduista korteista. Eilen alkaneilla virtuaalisilla Electronica-messuilla siirryttiin samalla uuteen aikaan, kun ensimmäinen uuteen, suorituskykyiseen COM-HPC-standardiin perustuva tuote esiteltiin markkinoille.
- Tietoja
Tänään alkaneiden Electronica-messujen pääjohtajien pyöreän pöydän keskustelussa käsiteltiin myös Huawein hankalaa tilannetta osana USA:n ja Kiinan kauppasotaa. NXP:n Kurt Sievers paljasti, että syyskuun puolivälissä myynti Huaweille pysähtyi kuin seinään.
- Tietoja
Elektroniikka-alan suurimmat ammattimessut alkoivat tänään virtuaalisena. Messut perinteisesti aloittanut pääjohtajien pyöreän pöydän keskustelussa todettiin, että ala on elpynyt koronapandemiasta nopeasti.
- Tietoja
Turvallisen liitännän lisääminen IoT-laitteen ja pilvipalvelun välille ei pitäisi olla vaikeaa. Microchipin Jacob Lunn Lassen kertoo uudessa ETNdigi-lehdessä, että helppokäyttöisillä kehityskorteilla se ei olekaan.
- Tietoja
Uutistoimisto Reuters kertoo, että Huawei aikoo myydä Honor-älypuhelinyksikkönsä 100 miljardilla yuanilla eli noin 15,2 miljardilla dollarilla. Ostajana olisi konsortiolle, jota johtaa matkapuhelinten jakelija Digital China ja Huawein kotikaupungin Shenzhenin paikallishallinto.
- Tietoja

SSD-valmistaja Phison Electronics sanoo kehittäneensä maailman nopeimman SSD-levyn. Levy perustuu uuteen, toisen sukupolven PS5018-E18 -ohjaimeen, joka ottaa PCIe 4.0 -liitännästä irti maksimaalisen hyödyn.
- Tietoja
Tukholman hallinto-oikeus on päättänyt, että maan posti- ja televiranomaisen eli PTS:n laatimat ehdot 5G-toimilupahakemuksille ovat puutteelliset ja että Huaweilla on oikeus valittaa sitä syrjivistä ehdoista. Tämä tarkoittaa, että tänään alkavaksi suunniteltu huutokauppa siirtyy.
- Tietoja
Kiina on maailman suurin matkapuhelinmarkkina, mikä näkyy myös sovellusmarkkinoiden koossa. Kiinassa on yli 904 miljoonaa mobiilinetin käyttäjää, ja viime vuonna Manner-Kiinassa sovellusten lataaminen lähestyi 100 miljardia. Huawein AppGalleryn kautta nämä markkinat ovat avoinna myös ulkomaisille sovelluskehittäjille.
- Tietoja
ETN on julkistanut uuden ETNdigi-erikoislehtensä. Numero 2/2020 keskittyy ennen kaikkea tietoturvaan. Ilmaisessa lukupaketissa on artikkeleita IoT-datan suojaavista muistipiireistä, sulautettujen järjestelmien Trust-alustasta, datankeruusta, analogiapiirien simuloinnista ja monesta muusta aiheesta.
- Tietoja
OnePlus Nord oli eittämättä kesän myyntihitti 400 euron hinnallaan, 5G-tuella ja monilla premium-malleista tutuilla ominaisuuksilla. Nyt OnePlus on esitellyt mallista edullisemman version Nord N10 5G. 349 euron hinnalla se on yksi edullisimpia 5G-puhelimia, mutta kumpaa Nordia suosittelisi uutta laitetta hankkivalle?
- Tietoja
Identiteettivarkaus voi tapahtua milloin ja kenelle tahansa, vaikka pitäisi omista henkilötiedoistaan tarkasti huolta. MySafety kertoo viisi ohjetta, joiden avulla jokainen voi suojautua varkauksia vastaan.
- Tietoja
Valotutka yleistyy nyt älypuhelimissa, mutta tekniikka on yleistymässä teollisuudessa samaa tahtia. Electronica-messujen alkaessa ON Semiconductor esittelee uuden teollisuuden LiDARien alustan. Se yltää havaitsemaan objekteja 23 metrin päässä.
- Tietoja
Korona käytännössä pysäytti automyynnin viime keväänä. Kesän jälkeen markkinat ovat kuitenkin elpyneet ja ensi vuonna myynnin pitäisi olla viime vuoden tasolla, uskoo STMicroelectronicsin autoelektroniikan ADG-ryhmän johtaja Marco Monti.
- Tietoja
Huawei on tehnyt Tukholman hallintotuomioistuimeen valituksen Ruotsin posti- ja televiestintäviranomaisen (PTS) julkistamista lisenssiehdoista 3,5 ja 2,3 gigahertsin 5G-huutokauppoihin osallistumisesta. Ruotsissa pelätään nyt, että huutokaupan säännöt joudutaan uusimaan ja että koko prosessi myöhästyy.













