- Tietoja
Suomalainen Tetra-puhelimia huoltava ja viranomaisradioiden lisälaitteita kehittävä Virve Tuotteet ja Palvelut Oy on yhdessä Stop Noise Finland Oy:n kanssa tuonut markkinoille älypuhelimiin liitettävän Hybrid X -käyttölaitteen. Se käytännössä muuntaa tavalliset 4G- ja 5G-puhelimet viranomaislaitteiksi.
- Tietoja

Korealainen operaattori SK Telecom on tehnyt varsin yllättävän aluevaltauksen, ota esimerkiksi suomalaisoperaattoreilta olisi vaikea odottaa. Yhtiö on itse kehittämänsä tekoälypiirin nimeltä SAPEON X220. Samalla SK kertoi, mihin se aikoo tekoälypiiriään käyttää.
- Tietoja
Nokia Säätiö on myöntänyt vuoden 2020 tunnustuspalkinnon kvanttilaskennan kehitystyöstä Aalto-yliopiston ja VTT:n professorille Mikko Möttöselle. Säätiö antaa tunnustuksen uraauurtavasta ja pitkäjänteisestä perusfysiikan tutkimustyöstä siihen osallistuneille lahjakkaille ihmisille ja heidän saavutuksilleen.
- Tietoja
ETN on julkaissut ETNdigi-erikoislehden, jonka artikkeleissa käsitellään laajasti tietoturvaa. Nyt haluamme kuulla, mikä artikkeleista on mielestäsi paras. Osallistuminen kannattaa, sillä palkintona on upea OnePlus Nord N10 5G.
- Tietoja
Koronapandemia on koetellut elektroniikka-alaa laajasti tänä vuonna, mutta tällä hetkellä kaikki tunnusluvut osoittavat ylöspäin. Verkossa komponentteja myyvän Digi-Keyn Euroopan liiketoiminnan kehityksestä vastaavan Ian Wallacen mukaan käänne tapahtui lokakuussa.
- Tietoja
5G yleistyy nyt nopeaa vauhtia. Telia kertoo, että viime viikolla rikottiin tärkeä rajapyykki, kun ensimmäistä kertaa yli puolet operaattorin myymistä laitteita oli 5G-malleja.
- Tietoja
Analog Devices on tuonut tarjolle AD7134-muuntimen, joka yksinkertaistaa huomattavasti etupään suunnittelua alueella DC-350 kilohertsiä. Mullistus perustuu uuteen arkkitehtuuriin, jonka ansiosta muuntimessa ei tarvita suodinta signaalin aliaksen poistoon.
- Tietoja
OnePlus on tänä vuonna julkistanut kolme kehuttua puhelinta. OnePlus 8 ja 8 Pro saivat seurakseen siihen asti markkinoiden edullisimman 5G-puhelimen, kun OnePlus Nord julkistettiin keväällä. Nyt verkossa kohistaan tulevan OnePlus 9:n suorituskykylukemista.
- Tietoja
Farnell on esitellyt trimmatun version koululaisten opiskeluvälineeksi kehitetystä micro:bit-korttitietokoneesta. Ensimmäisen version tapaan BBC:n tukemassa projektissa kehitetty kortti saa nopeamman prosessori, enemmän muistia, sekä mikrofonin ja kaiuttimen.
- Tietoja

VTT on kehittänyt yhdessä suomalaisen THT Control Oy:n kanssa polttokennolla toimivia sähkögeneraattoreita eurooppalaisessa tutkimusprojektissa. EVERYWH2ERE-projekti sai Best Outreach -palkinnon eilen EU:n polttokenno-ohjelman vuotuisessa päätapahtumassa.
- Tietoja
Tutkimuslaitos IDC järjesti tänään virtuaalisen Multicloud Digital Forum -tapahtuman, jossa käsiteltiin laajasti monipilvijärjestelmien haasteita ja mahdollisuuksia. Iso kysymys tulevaisuudessa on se, saadaanko amerikkalaisjättien rinnalle tulevaisuudessa eurooppalainen vaihtoehto.
- Tietoja
Yhden ongelmat ovat toisen onni. Kiinalainen Xiaomi kertoi kasvattaneensa liikevaihtoaan kolmannella neljänneksellä 34,5 prosentti yli 9,2 miljardiin euroon. Euroopassa yhtiön älypuhelintoimitukset kasvoivat yli sata prosenttia. Xiaomi on selvästi kaapannut aiemmin Huawein hallussa ollutta myyntiä.
- Tietoja

Brittihallitus on esitellyt uuden tietoliikenteen turvallisuuslain (Telecommunications Security Bill), jonka perusteella operaattoreita voidaan sakottaa rankasti, mikäli ne jatkavat Huawein laitteiden käyttöä verkoissaan.
- Tietoja

Samsung esitteli eilen kaksi uutta halvempaa mallia A-sarjaansa. Galaxy A12 ja Galaxy A02s tuovat edullisempien puhelimien valikoimaan esimerkiksi pitkän akkukeston, useita kameroita ja suuren näytön.
- Tietoja
Nokian teknologiajohtaja ja kahdeksan vuotta Nokia Bell Labsin johtajana toiminut Marcus Weldon jättää yhtiö. Weldon vahvisti asian nykytyylin mukaisesti Twitterissä. Weldon jatkaa tehtävässään maaliskuun loppuun asti.













