Germanium on tehokkaampi puolijohde kuin pii, mutta piin käsittelyn edullisemmat kustannukset antoivat sille aikoinaan etulyöntiaseman elektroniikan perusmateriaalina. Nyt uusi tutkimus esittelee taloudellisen menetelmän germaniumin kiteisen ohutkalvon kasvattamiseksi ja haastaa siten piin ylivaltaa.

Toshiban uudet XG5-sarjan SSD-levyt ovat peräti 55 prosenttia aiempia SSD-levyjä nopeammat. Tämä perustuu 64-kerroksisten BiCS-muistien hyödyntämiseen. Maksimissaan kahden teratavun levyt on tarkoitettu pelaajille ja videon käsittelijöiden teholäppäreihin.

Piilaaksolainen Esperanto Technologies aikoo kehittää tekoäly- ja superkonesuorittimia avoimen RISC-V-arkkitehtuurin pohjalta. Työn alla on esimerkiksi 7 nanometrin prosessissa valmistettava piiri, jossa yhdellä sirulla olisi yli 4000 prosessoriydintä.

Oulussa ja Espoossa toimiva Minima Processor ja sulautettujen sovellusten prosessoriytimiä kehittävä, nykyisin japanilaisomistuksessa oleva ARM ovat ilmoittaneet kumppanuudesta, jonka tavoitteena ovat entistä vähemmän virtaa kuluttavat prosessorit. Ensimmäinen ARM-prosessori, joka pitää sisällään Miniman tekniikkaa, valmistuu ensi kesään mennessä.

Datakeskusyhtiö Equinix laajentaa yhteistyötään Amazon Web Servicesin kanssa. Nyt myös Equinixin suomalaisasiakkaat pääsevät kiinni AWS Direct Connect -palveluun suoraan Helsingistä.

Elisa on julkistaneet marraskuun myydiympien älypuhelimien listansa. Kärkeen nousi Applen uusi iPhone X ja kakkossijalle samaan aikaan julkistettu iPhone 8. Kuluttajapuolella OnePlus on pitänyt ykkössijaa hallussaan nyt jo vuoden ajan.

Suomi100-innovaatioiden listalla olemme päässeet jo sijalle kolme. Pronssisijalle on nostettu tuote, joka ei ehkä ole kovin tunnettu suuren yleisön silmissä. Nokian digitaalisen DX200-keskuksen merkitys koko suomalaiselle tietoliikenne- ja verkkoteollisuudelle on kuitenkin mullistava.

Ryhmä Sydneyn yliopistosta, Microsoftilta ja Stanfordin yliopistosta on kutistanut yhtä kvanttilaskennan skaalauksen kannalta olennaista osaa. Kyseessä on mikroaaltomittauksien kiertoelin, joita tarvitaan kvantti-tietokoneiden rakentamisessa suuria määriä. Tähän asti nämä komponentit ovat olleet kovin kookkaita. Nyt tehdyn työn myötä yleistä kiertoelintä voidaan pienentää tuhatkertaisesti eli se voidaan integroida mikrosirulle.

Raspberry Pi -korttitietokone esiteltiin kehittäjille kuusi vuotta sitten. Tällä viikolla jakelija Premier Farnell juhlistaa jo 10 miljoonan RPi-kortin myyntiä. Merkkpaalu ajuhlistetaan erikoistarjouksella. Farnellin mukaan RPi-korttia myydään 50 000 kappaletta viikossa.

Huawei toteuttaa poikkeuksellisen kampanjan uutuus-Honorilla. Honor 6A -puhelimen saa nyt sadalla eurolla kymmenen päivän ajan. Kampanja alkaa huomenna. Samalla Huawei on lisännyt omaan Themes Store -kauppaansa Suomi-taustat.

Tänään alkavassa Sush-tapahtumassa on myös useita suomalaisia startuppeja. Yksi niistä on Helsingin Viikistä ponnistava Broadbit Batteries, joka haluaa korvata nykyiset litiumioniakut omalla suolaan perustuvalla tekniikallaan.

Mikäli haluaa kehittää IoT-laitteen ja kytkeä sen Amazonin pilvipalveluun, on tehtävä kaikkea muuta kuin simppeli. Nyt Amazon on kuitenkin helpottanut tätä esittelemällä täysin uuden mikro-ohjainten käyttöjärjestelmän. Amazon FreeRTOS on lisäksi ilmainen.

100-vuotiaan Suomen historiassa on lukuisia hienoja teknisiä innovaatioita, mutta mitkä ovat niistä kansainvälisesti merkittävimpiä. Viidenneksi tärkeimmäksi valitsimme taajuusmuuttajan. Sijalle neljä sijoittuu Polar Electron kehittämä langaton sykemittari.

Amazon järjesti eilen Re:invent-kehittäjätapahtuman, jossa se kertoi laajentavansa tekoälyn hyödyntämisen kodin digitaalisesta apurista toimistoon. Syväoppimista hyödyntävien palvelujen avulla Amazon haluaa mullistaa nyt toimistotyöskentelyn ja tuoda koneoppimisen hyödyntämisen kaikkien ulottuville.

Kryptovaluuttojen käyttö yleistyy koko ajan ja viime aikoina esimerkiksi Bitcoinin arvo on noussut nopeasti. Amerikkalaisen tietoturvayrityksen analyysin mukaan valtaosa suosituimmista Google Playssa ladattavina olleista kryptovaluuttojen mobiilisovelluksista oli tietoturvatasoltaan surkeita.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template