- Tietoja
Puolijohdealalla tehdään edelleen isoja yrityskauppoja. Piilaaksolainen Marvell Technology ilmoittaa ostavansa toisen piilaaksolaisyrityksen eli Caviumin noin kuudella miljardilla dollarilla.
- Tietoja
Suomalaisella paikannusosaamisella on pitkät perinteet aina maailman ensimmäisestä paikannuspuhelimesta eli Benefon ESC:stä lähtien. Sveitsiläisellä u-bloxilla on Espoossa ja Tampereella yhteensä 65 kehittäjää ja ensi vuonna määrä kasvaa noin kahdellakymmenellä, sanoo yhtiön Suomen toimintoja johtava Kim Kaisti.
- Tietoja
Tutkimusten mukaan kyberrikollisuus kasvaa vuositasolla 6 biljoonan dollarin liiketoiminnaksi vuoteen 2021 mennessä. Silti suunnittelujen turvallisuutta mietitään vasta jälkikäteen. Maxim Integrated on estellyt ratkaisun, joka suojaa laitteen täysin varmasti hakkerointia ja IP-vrkauksia vastaan.
- Tietoja
San Diegossa toimiva Kalifornian yliopisto on tutkinut IPv4-verkko-osoitteiden liikennettä maaliskuusta 2015 helmikuuhun 2017. Tutkimusten mukaan noin kolmasosa osoitteista joutui ajanjakson aikana jonkinlaisen palvelunestohyökkäyksen kohteeksi.
- Tietoja
Nykyinen tietotekniikka tallentaa ja siirtelee bittejä kaksiulotteisissa piireissä. Cambridgen yliopiston tutkijat ovat äskettäin luoneet nanokokoisen magneettikytkennän, joka kykenee siirtämään informaatiota kolmessa ulottuvuudessa. Tällainen läpimurto voisi johtaa merkittävään tietoteknisten laitteiden tallennus- ja käsittelykapasiteetin lisääntymiseen yli nykyisten käytäntöjen.
- Tietoja
Euroopan suurin hackathon Junction järjestetään tänä vuonna Aalto-yliopistossa ensi perjantaista sunnuntaihin. Mukaan odotetaan yhteensä 1500 koodaria ja suunnittelijaa, joista yli noin tuhat matkustaa tapahtumaan ulkomailta. Tapahtumasta toivotaan apua Suomea vaivaavaan koodaripulaan.
- Tietoja
Tarkan paikkatiedon saaminen sisätiloissa ja muissa kohteissa, joissa satelliittisignaalit eivät ole käytettävissä, on edelleen iso haaste ja tutkimuskohde. Diplomi-insinööri Henri Nurminen kehitti väitöstyössään tilastomatematiikkaan perustuvia laskenta-algoritmeja, joilla parannetaan erilaisten paikannusjärjestelmien tarkkuutta.
- Tietoja
Nokia on julkaissut verkkojen haavoittuvuuksia kuvaavan Threat Intelligence Reportinsa vuoden kolmelta ensimmäiseltä neljännekseltä. Tuloksista nousee kaksi havaintoa: ensinnäkin kyberuhat siirtyvät kiinteistä mobiiliverkkoihin ja toiseksi Androidin osuus haittaohjelmien levittämisessä on merkittävä.
- Tietoja
Ranskalainen tutkimuslaitos Yole Developpement on ottanut uuden iPhone X:n Truedepth-kameramoduulin tarkan analyysin alle. Face ID -tunnistautumisen mahdollistava moduuli pohjaa yllättävän edullisiin komponentteihin.
- Tietoja
Waterloon yliopistossa on kehitetty tekniikka, jolla tekoäly saadaan irrottautumaan internetistä ja pilvipalveluista. Kyseisellä tekniikalla tuotettu syvällisen oppimisen AI-ohjelmisto on riittävän kompakti, jotta se sopisi tietokonepiireille, joita voidaan käyttää monenlaisissa sovelluksissa älypuhelimista teollisiin robotteihin.
- Tietoja
Tietoturvayhtiö Check Point on tutkinut ensimmäistä kertaa mobiilihyökkäysten vaikutuksia yritysympäristössä. Tutkimuksessa oli mukana neljästä maanosasta yli 850 organisaatiota, jossa oli käytössä vähintään 500 mobiililaitetta. Joka ainoa yritys joitui vuoden aikana mobiilihyökkäyksen kohteeksi.
- Tietoja
Saksalainen ROHM on esitellyt erityisesti autojen elektroniikkajärjestelmiin mullistavan operaatiovahvistimen. Kyse on ensimmäisestä jännite-eroja vahvistavasta piiristä, joka on täysin immuuni kohinalle.
- Tietoja
Texas Instrumentsin DLP-tekniikka tunnetaan laadukkaiden näyttöjen ja kookkaiden televisioiden tekniikkana. Nyt yhtiö on esitellyt seuraavan polven mikropeilitekniikkansa, jolla autojen tuulilasiin saadaan heijastettua erilaisia lisätyn todellisuuden informaatiota.
- Tietoja
IDC:n tuoreen selvityksen mukaan yritykset voivat säästää peräti 15 prosenttia mobiililaitteiden kokonaiskustannuksissa, jos liikkuvaa työtä tekevien tietokoneet, tabletit ja muut mobiililaitteet ovat lujitettuja. Tutkimuksen mukaan yritysten kannettavista tietokoneista vuoden aikana keskimäärin 18 prosenttia ja tableteista 16 prosenttia vaati korjaustoimenpiteitä.
- Tietoja
Intel on esitellyt ensimmäiset kaupalliset 5G-modeemipiirinsä. Yhtiön mukaan ne tulevat markkinoille 5G-päätelaitteissa vuoden 2019 puolivälissä. Intel selvästi haluaa, että Apple hylkää Qualcommin modeemit tulevissa 5G-laitteisssaan.



























