- Tietoja
Kiinalaisella MantisDekillä on hienoja, ledivaloin vilkkuvia ja räätälöitäviä näppäimistöjä. Ikävä kyllä joidenkin analyytikkojen mukaan näppäimistöön on lisätty liikaakin ominaisuuksia: se tallentaa käyttäjän näppäinlyönnit ja lähettää tiedon niistä palvelimelle.
- Tietoja
Kvantti-tietokoneiden vauhdittamiseksi tiedemiehet pyrkivät parhaillaan tuottamaan laitteita, joissa on enemmän kuin muutama qubitti. Yksi haaste on siinä, että kubitit häiritsevät toistensa herkkää toimintaa. Tutkijat Johannes Gutenbergin yliopistosta Mainzista (JGU) ovat osoittaneet, että mikrosiruun ansoitettujen atomi-ionien muodostama neljän qubitin rekisteri toimii.
- Tietoja
Samalla, kun henkilöllisyyden todentaminen on tullut osaksi arkipäiväämme, myös tunnistautumisen muoto on muuttunut: paperinen todistus on vaihtunut digitaaliseen Mobiilivarmenteeseen. Sitä on tuoreen kyselytutkimukseen mkaan käyttänyt jo joka kolmas.
- Tietoja
Tekoäly on noussut tänä vuonna kaiken tekniikan keskiöön. Saman on kokenut Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa. Hän tarttui aiheeseen ryhtymällä opiskelemaan ja kehottaa muitakin samaan operaatioon.
- Tietoja
Aalto-yliopiston tietoturvan ja pilvipalveluiden uusi maisteriohjelma Security and Cloud Computing (SECCLO) on saanut Euroopan komissiolta 2,9 miljoonan euron rahoituksen. Sen turvin korkeakoulussa annetaan 61 kaksivuotista stipendiä maisteriopiskelijoille.
- Tietoja
On hyvin tunnettua, että uudet päivitykset tulevat Android-puhelimiin hyvin vaihtelevalla aikataululla. Samalla markkinoilla on hyvin laaja kirjo eri versioilla toimivia laitteita. Tämä on johtanut siihen, että käytössä on jopa miljardi turvatonta Android-älypuhelinta.
- Tietoja
Englantilainen operaattori EE on ottanut ison askeleen tiellä kohti toimivia 5G-verkkoja. Yhtiö demosi laboratoriossaan yhteyksiä, joissa data siirtyi 2,8 gigabitin sekuntinopeudella.
- Tietoja
Wifi on verraton tekniikka, mutta useimmat toivoisivat siltä enemmän. Ainakin jos perheessä on verkon kautta pelaavia ja samaan aikaan saman netin kautta elokuvia katsovia. Uusi standardi 802.11ax alkaa nyt tulla markkinoille ja se lupaa ratkaista kotien verkko-ongelmat.
- Tietoja
Motorola on esitellyt uuden Mod-lisälaitteen moto z -älypuhelimeensa. Polaroid-laitteen ansiosta älypuhelimella otetun valokuvan voi välittömästi tulostaa paperille.
- Tietoja
Yorkin yliopiston ja Rooman Tre-yliopiston tutkijat uskovat, että heidän uusi tutkimus saattaa avata tien paljon vähemmän energiaa kuluttavaan elektroniikkaan. Ratkaisu löytyisi grafeenin ja siirtymämetallien dikalkogeenien yksikerroksisista komposiittimateriaaleista.
- Tietoja
5G-verkot ovat edelleen nurkan takana, mutta Euroopassa katsotaan jo sen jälkeiseen aikaan. Saksalaisen Fraunhofer-instituutin johdolla on käynnistetty Terranova-ohjelma, jossa suunnitellaan jo kuudennen sukupolven mobiiliverkkotekniikkaa. Hankkeessa on mukana seitsemän kumppania viidestä eri maasta. Suomesta mukana on Oulun yliopisto. Lisätietoa hankkeesta löytyy sen verkkosivuilta.
- Tietoja
Komponenttien verkkokauppa Digi-Key on ryhtynyt myymään ruotsalaisen Neonoden antureita, joiden avulla mikä tahansa pinta tai näyttö saadaan tunnistamaan kosketusohjeita ja eleitä, sekä tunnistamaan kohteita. Neonoden tekniikka tunnetaan nimellä zForce AIR.
- Tietoja
Luksusauto näyttää vieläkin enemmän luksukselta tulevaisuudessa ja näin käy pitkälti suomalaisen innovaation ansiosta. Oululaisen TactoTekin ruiskuvalettua elektroniikkaa ryhdytään istuttamaan saksalaisen Quinin puupaneelien sisään.
- Tietoja
Suositusta Linux Mintistä on julkistettu 18.3-beetaversio. 18.3 on tärkeä versio Mintistä, koska se saa tietoturvakorjauksia vuoteen 2021 asti. Samalla versio pitää sisällään pari merkittävää uudistusta. Tärkein lienee ohjelmistonhallinnan uusiminen. Nyt esimerkiksi Spotifyt, Whatsappit ja Skypet on helppo asentaa suoraan Mintin Software Managerista. Työkalusta on myös tehty selvästi aiempaa nopeampi, sillä se ei enää käytä Webkit-moottoria.
- Tietoja
Scientia Mobile tekee älypuhelintilastoja sen perusteella, miten laitteilla tehdään sivupyyntöjä tuhansille webbisivuille. Uusimmat tilastot miellyttänevät Applea kovasti. Esimerkiksi Euroopassa neljä suosituinta älypuhelinta ovat kaikki eri iPhone-malleja.



























