Harvard-Smithsonian Center for Astrophysicsin (CfA) fyysikko Hannes Pichler ja hänen kollegansa ovat ehdottaneet uutta tapaa rakentaa kvanttitietokone käyttäen vain yhtä atomia.

 New Yorkin New Brunswickissä sijaitsevan Rutgersin yliopiston tiedemiehet ovat kesytelleet grafeenin hallitsemattomia elektroneja. Tutkijaryhmä onnistui ohjailemaan grafeenin elektroneja jännitteellä, joka tuli huipputeknisen mikroskoopin, yhden atomin kokoisen kärjen kautta.

SquareTrade on laittanut uuden iPhone X:n rikkoutuvuustestiin ja tulos on iso pettymys. Testin mukaan Applen kallein puhelin on kaikkien aikojen särkyvin iPhone ja kuluttajat voivat varautua maksamaan paljon korjauksista.

Tietoturvaa tutkiva AV-TEST on testannut Android-puhelimien virustorjunnan työkaluja. Laajassa testissä moni tunnettu ohjelmisto pärjäsi hyvin. Suomalaisittain ikävää on se, että F-Securen SAFE sai testin toiseksi huonoimmat pisteet suojauksessa.

Applen iPhone X -lippulaiva tuli myyntiin perjantaina ja odotetusti viikonloppuna ilmestyivät ensimmäiset laiteanalyysit, jotka perustuvat X:n purkamiseen. iFixit pilkkoi laitteen osiin ja hämmästyi esimerkiksi logiikan edistyksellistä toteutusta.

Elisa kertoi viime viikolla ryhtyvänsä tarjoamaan gigabitin mobiiliyhteyksien Tampereen keskustassa ja Helsingin Kulma-liikkeessään. Kovin moni ei gigabittinopeuksista pääse vielä nauttimaan, sillä gigabitin dataa ottaa tällä hetkellä vastaan vain yksi älypuhelin: Huawein Mate 10 Pro.

Nykyiset mikroprosessorit perustuvat kaikki ns. von Neumannin arkkitehtuuriin, jossa prosessoitava data on tallennettu muistiin, josta se pitää siirtää prosessorille ja laskennan jälkeen takaisin. IBM on testannut tekniikkaa, jossa dataa voidaan prosessoida suoraan muistissa.

Formula 1 auto kulkee suht nopeasti ja sen anturien tuottamaa dataa seurataan reaaliajassa. Mutta miten tämä data saadaan siirtymään reaaliajassa varikolle analysoitavaksi? Wifi-tekniikalla, kertoo Forbes-lehden mielenkiintoinen artikkeli.

Internet-selaimiin tuodaan jatkuvasti lisää toimintoja ja ominaisuuksia. Illinoisin yliopiston mukaan osa toiminnoista on sekä turhia, että tietoturvariskejä.

Grafeenia pidetään elektroniikan ihmeaineena. Pienen kokonsa, läpinäkyvyytensä ja muiden ominaisuuksiensa ansiosta grafeenissa nähdään paljon potentiaalia erilaisissa sovelluksissa esimerkiksi elektroniikkakomponenttien sekä läpinäkyvän tai printatun elektroniikan saralla.

Moni analyytikko on miettinyt sitä, tekikö Apple virheen esitellessään samanaikaisesti sekä kaksi uutta iPhone 8 -mallia että uuden lippulaivapuhelimen eli iPhone X:n. Yöllä julkistetut tulosluvut viittaavat siihen, että virhe saattoi tapahtua.

Jos treenaa tosissaan uintia, olisi kätevää, mikäli uintilaseihin tulisi erilaista harjoituksen kannalta keskeistä tietoa: syke, kierrosaika, uidut altaanmitat, jne. Nyt tällaiset älylasit on kehitetty.

Omron on julkistanut joukon uusia tehdasautomaatiolaitteita, joissa rakenne on kehitetty yhtenäiseksi. Tällä halutaan mahdollistaa tilan säästäminen ja ohjauskeskusten koon pienentäminen. Vaihtoehtoisesti keskuksiin voidaan lisätä enemmän ohjaustoimintoja parantavia komponentteja.

Purduen yliopistossa kehitetty iSoft -kosketustekniikka kykenee reaaliaikaiseen tunnistukseen ja voi tuntea erilaisia ärsykkeitä, kuten jatkuvaa kosketusta ja venyttelyä kaikkiin suuntiin. - ISoftin uutuus on, että se ei tarvitse mitään johdotusta tai elektroniikkaa materiaalin sisällä, toteaa professori Karthik Ramani.

Linux-yritys Caldera haastoi IBM:n oikeuteen vuonna 2003 väittäen, että IBM oli istuttanut sen omistamaa koodia UNIX-käyttöjärjestelmään. Kiista näytti jo ratkenneen vuoden 2016 alkupuolella, mutta on nyt herännyt jälleen henkiin. Teoriassa on pieni mahdollisuus, että luvatta käytettyä koodia olisi myös linuxissa.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template