- Tietoja

Tietoturvayhtiö Palo Alto Networks on julkaissut Cloud Threat Report Volume 7 -raportin, joka on yhtiön mukaan tähän asti kattavin pilvipalveluiden uhkia käsittelevä raportti. Raportista nousee esille se, että suurin osa verkkoihin murtautumisista perustuu pieneen määrään turvallisuussääntöjä, joiden noudattamista laiminlyödään.
- Tietoja

Kevätaurinko on tuonut motoristit taas tien päälle ja Garmin juhlistaa alkavaa ajokautta esittelemällä uuden zĆ«mo XT2 -navigaattorin moottoripyöriin. ZĆ«mo XT2 erottuu aiemmista malleista suurikokoisella ja kirkkaalla 6 tuuman näytöllään.
- Tietoja

Tietoturvayhtiö Check Pointin tutkimusosasto kertoo, että Dark Webissä myydään jo kaapattuja premium-tilejä ChatGPT:n käyttöön. Samalla yhtiö raportoi, etteivät keskustelubotin käyttöä estävät rajoitukset toimi.
- Tietoja

Suomen viranomaisverkossa ollaan siirtymässä uuden polven tekniikkaan. Virve 2 -ratkaisuja testaan jo, mutta vanha Virve säilyy sen rinnalla pitkään. Päätelaitteita julkishallinnolle jatkossa toimittavan Senopin toimitusjohtaja Aki Korhosen mukaan siirtymä Virve 2:een kestää ainakin 2028 vuoteen saakka.
- Tietoja

Suomen suurin ICT-tukkuri ALSO on tutkinut suomalaisten työssäkäyvien näkemyksiä vapauteen valita oma työkoneensa. Yksi tuloksista on mielenkiintoinen: vain 6 prosentilla on työkoneena Mac-tietokone, vaikka selvästi useampi haluaisi sellaisen.
- Tietoja
Viavi Solutions on julkistanut jo seitsemännen 5G-verkkojen tilaa luotaavan raporttinsa. Sen perusteella 5G on ylittänyt tärkeän virstanpylvään, sillä maailmassa on nyt 5G-verkkoja 2497 kaupungissa 92 eri maassa.
- Tietoja

Japanilainen Asahi Kasei Microdevices eli AKM kehittää uutta erittäin nopeaa virranmittaustekniikkaa. Tämä tekniikka on ihanteellinen suurtaajuussovelluksiin ja mahdollistaa pienempiä, tehokkaampia sähköjärjestelmiä. AKM esittelee uutta teknologiaa ensimmäistä kertaa 9.-11. toukokuuta PCIM Europe -messuilla Nürnbergissä.
- Tietoja

Maailman älypuhelinmarkkinat kutistuivat tammi-maaliskuussa jo viidettä neljännestä putkeen. Ensimmäisen neljänneksen kokonaismyynti laski 12 prosenttia vuodentaksieen verrattuna.
- Tietoja

Eaton on esitellyt ARCON 3G -valokaarisuojausjärjestelmä, joka vähentää haitallisten ja kalliiden valokaarituhojen riskiä pienjännitekojeistokokoonpanoissa. Kiinteistön sähköpääkeskukseen liitettävä ARCON takaa parhaan mahdollisen suojauksen valokaarelta, sillä sen kokonaisvaimennusaika on alle 2 millisekuntia.
- Tietoja

Langattomissa lähiverkoissa toimivia laitteita on tuotu markkinoille jo pian kolmen vuosikymmenen ajan ja tähän asti laitteiden toimitusmäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Viime vuonna toimitukset kuitenkin laskivat ensimmäistä kertaa, raportoi IDC.
- Tietoja
Taiwanilainen MediaTek tunnetaan Dimensity-sarjan piireistään, joilla se yrittää kampittaa Qualcommin Android-älypuhelimissa. Nyt yritys on lanseerannut uuden Dimensity Auto -alustan, joka tuo uusimmat 5G-ratkaisut myös autoihin satelliittihätäpuheluja myöten.
- Tietoja

Suomalainen elektroniikan sopimusvalmistaja NOTE Hyvinkää kertoo ottaneensa käyttöön uuden juotosuunin. Oy toivottaa tervetulleeksi uuden reflow-juotosuunin. Kyse on BTU Internationalin PYRAMAX 100A -uunista, joka muodostaa tasaisen juottamisen ohjelmoitavissa 8 kuumennusvyöhykkeessä (8 ylä- + 8 alalämmitintä).
- Tietoja

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 319 miljoonaa euroa. Se on 13,8 prosenttia enemmän kuin vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä. Sähköteknisen kaupan liiton mukaan luku rikkoi aiemmat ennätykset, ja oli kaikkien aikojen paras vuoden aloitus alalle.
- Tietoja

Gigantti on tuonut 42 myymäläänsä Valokuitusen tuotteet ja asiantuntevan palvelun, jonka avulla valokuidun hankkiminen onnistuu ympäri maata. Valokuitusen valokuitu on ainoa valtakunnallisilla markkinoilla oleva tuote, joka perustuu avoimeen palveluun: asiakkaan ei tarvitse sitoutua yhteen nettiliittymän toimittajaan, vaan laajakaistan ja lisäpalvelut voi valita useiden yritysten valikoimista.
- Tietoja
Langattomissa kuulokkeissa puhutaan usein häviöttömästä audiosta, mutta pääsääntöisesti kyse on markkinointipuheesta. Ns. cd-tasoiseen äänentoistoon ei pystytä jo Bluetoothin rajoitusten takia. Nyt markkinoille ollaan tuomassa kuulokkeita, jotka täyttävät häviöttömän musiikin lupauksen.













