- Tietoja
Magneettinen RAM eli MRAM on tehnyt tuloaan moniin sulautettuihin sovelluksiin jo vuosia, mutta hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta tässä on ollut haasteita. Renesas on nyt esitellyt Havaijilla järjestetyssä piiritekniikan VLSI Symposiumissa uusia piiritekniikoita, jotka lupaavat ratkaista monia ongelmia.
- Tietoja

Otaniemen laboratorioissa aikanaan alkunsa saanut suomalainen nanonupputekniikka näyttää viime vuonna tehneen ison läpimurron markkinoilla. Canatu kasvatti tekee merkittävän hyppäyksen eteenpäin. Canatu onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan 260 prosenttia ja kasvun ennustetaan jatkuvan tänä vuonna.
- Tietoja
Pilvipalveluja tarjoava Amazon Web Services haluaa kerätä asiakkaidensa IoT-datan oman ExpressLink-verkkonsa kautta. Nyt sveitsiläinen u-blox on lanseerannut ensimmäisen moduulin, jolla AWS:n pilveen saadaan suoraan kerättyä dataa esimerkiksi erilaisista anturilaitteista.
- Tietoja

USB4 on vasta tulossa kaupallisesti tarjolle, mutta lupaa kiihdyttää datansiirron laitteiden välillä jopa 40 gigabittiin sekunnissa. Nopeus asettaa piireille kovia vaatimuksia. Esimerkiksi signaalin oikea ajastus vaatii aiempaa laadukkaampaa ESD-suojausta liitännöissä.
- Tietoja
DIMECCin johtamassa InDEx-ohjelmassa (Industrial Data Excellence) on päästy älytehtaan protovaiheeseen. Konecranesin rakentamassa älytehtaan prototyypissä ohjausjärjestelmä oli hajautettu eri puolille tehdasta. Eri IoT-laitteet välittivät tietoa nosturille ja saamansa tiedon perusteella nosturi pystyi suorittamaan materiaalin siirtotehtäviä automaattisesti tarpeen mukaan.
- Tietoja

Dell on julkaissut ensimmäisen tietotekniikan huoltoon tarkoitetun lisätyn todellisuuden mobiilisovelluksen. Uusi Dell AR Assistant -sovellus sisältää helpot, vaiheittaiset ohjeet yli sadan eri tietokoneen, palvelimen ja tallennuslaitteen huolto- ja päivitystarpeisiin. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Apple Storessa ja Google Play Storessa seitsemällä eri kielellä.
- Tietoja

Takana ovat ne ajat, kun Raspberry Pi tunnettiin lähinnä rakentelijoiden hauskana edullisena korttina. Yhä useammin sen ominaisuudet riittävät teollisuuden laitteisiin. Nyt Sfera Labs on rakentanut Raspberry Pi -ohjainpiirillä teollisuuteen I/O-moduulin.
- Tietoja

Euroopan avaruusjärjestö ESA on tehnyt päätöksen komeettaa tutkivan aluksen rakentamisesta ja lähettämisestä avaruuteen. Pääluotaimesta ja kahdesta miniluotaimesta koostuva järjestelmä pitää sisällään VTT:n kehittämän hyperspektrikameran, jolla saadaan tietoa aurinkokunnan synnystä ja kehittymisestä.
- Tietoja

STMicroelectronics on uuden sulautettuihin mobiililaitteisiin suunnitellun eSIM-piirin, joka poistaa tarpeen käyttää SIM-todennusta laitteissa. ST4SIM-201-piiri on samalla ensimmäinen toisen polven 5G SA -yhteyksiin tarkoitettu eSIM-siru koneiden välisiin M2M-yhteyksiin.
- Tietoja

Sveitsiläinen u-blox tunnetaan sekä paikannus- että mobiiliverkon moduulien kehittäjänä. Nyt yhtiö on esitellyt maailman pienimmän GPS-moduulin. MIA-M10-moduuli sopii vain 4,5 x 4,5 millimetrin tilaan.
- Tietoja

Kalifornian Piilaaksosta lähtöisin oleva oneNav perustaa tytäryhtiön Tampereelle. Yritys kehittää seuraavan sukupolven paikannusvastaanottimia älypuhelimiin, puettaviin laitteisiin sekä seurantaan ja lisättyyn todellisuuteen liittyviin laitteisiin. Tampereelle yrityksen veti kaupungin kova historia ja edelleen jatkuva vankka tutkimus paikannuksessa.
- Tietoja

Microsoft on ilmoittanut, että Internet Explorer -selain on saanut viimeiset päivityksensä. Enää mitään paikkauksia ei ole luvassa. Ohjelmistojätin mukaan IE:n paikan ottaa nyt lopullisesti Edge.
- Tietoja

Latausratkaisuja kehittävä ja nopeasti toimintaansa kasvattava Liikennevirta Oy järjesti viime viikolla seminaarin, jossa hehkutettiin sähköautoilun ilosanomaa varsin estottomasti. Sähköautot toki pelastavat ilmaston, mutta ovat samalla merkittävä uusi lisä energiajärjestelmään, kuten Virran toimitusjohtaja Jussi Palola sanoi.
- Tietoja

Mikro-ohjaimia myytiin viime vuonna 20,2 miljardilla dollarilla. Tutkimuslaitos IC Insightsin mukaan ennätyslukemat perustuivat 27 prosentin kasvuun. Viiden suurimman valmistajan osuus markkinoista on jo 82 prosenttia.
- Tietoja

Vuosi sitten Elon Musk julisti kovaan ääneen, ettei autonominen auto tarvitse tutkaa - lidarista puhumattakaan - ja että Model 3 ja Model Y tuovat robottiautoilun pelkkien kameroiden avulla. Nyt näyttää, että Tesla olisi muuttamassa näkemystään.













