Puolijohdealan tutkijat kehittävät jatkuvasti uusia ratkaisuja pitääkseen Mooren lain hengessä. Nyt tosin liikutaan jo erittäin pienissä geometrioissa. Belgialainen mikroelektroniikan tutkimuskeskus on yhdessä singaporelaisen Unisantisin kanssa kehittänyt SRAM-solun, joka käy alle 5 nanometrin tuotantoon.

Ryhmä Missourin yliopiston fysiikan ja tähtitieteen dosentti Deepak K. Singhin johtamia fyysikkoja on kehittänyt diodipiirin, jonka häviöteho voi olla kolme kertaa pienempi kuin puolijohdediodilla. Ryhmä on hakenut patenttia magneettiselle rakennemateriaalille, jossa käytetään hunajakennomaista hilaa, jolla on erottava elektroninen ominaisuus.

Aalto-yliopiston professori Timo O. Vuori ja Singaporen INSEAD-yliopiston professori Quy N. Huy osoittavat Nokian murrosvuosiin keskittyvässä tutkimuksessaan, että yrityksen strategiset valinnat epäonnistuivat pitkälti siksi, ettei Nokian hallitus huomioinut ennen vuotta 2012 operatiivisen johdon ristiriitaisia tunteita riittävästi ja ajoissa. Ongelmat henkilöityivät entiseen pääjohtajaan Jorma Ollilaan, joka jätti hallituksen vuonna 2012.

VTT ja Streamr ovat kehittäneet lohkoketjuteknologiaa hyödyntävän tunnistetarran prototyypin, jonka avulla arvotavaroita voidaan suojella niiden sijaintia paljastamatta. Käyttökohteina voivat olla esimerkiksi elektroniikka, jalokivet ja kaviaari.

Schneider Electric toimittaa Lidlin Järvenpäähän rakennettavaan uuteen jakelukeskukseen Suomen ensimmäisen kysyntäjoustoa hyödyntävän teollisen energianhallinnan järjestelmän. Järjestelmällä tavoitellaan yli 50 prosentin energiasäästöä. 

Kiinteistöt ovat kovaa vauhtia muuttumassa digitaalisiksi. Kehitys näkyi selvästi tänään Schneider Electricin Innovation Summit -tapahtumassa, joka järjestetään Suomessa ensimmäistä kertaa. Pelkästään rakennusautomaatiosta puhuminen alkaa olla jo aika vanhentunutta.

Belgialainen mikroelektroniikan tutkimuslaitos IMEC sanoo kehittäneensä tekniikan, jonka avulla päästään Bluetooth-signaaleilla jopa 30 sentin tarkkuuteen sisätilapaikannuksessa. Tekniikka esiteltiin IMECin omassa teknologiafoorumissa, joka järjestettiin Antwerpenissä.

Kun kaikki maailman laitteet imurista jääkaappiin liitetään verkkoon, herää tietenkin kysymys, voiko tällaisen laitteen kaapata vaikkapa johonkin epäilyttävään käyttöön? Kyllä voi, sanoi F-Securen kuluttajapuolen tietoturvatuotteista vastaava Kristian Järnefelt eilen FiCom Forum -tapahtumassa.

Liikenne- ja viestintäministeriö lähettää lausunnoille luonnoksen digitaalisen infrastruktuurin strategiaksi, jossa linjataan toimenpiteet ja tavoitteet Suomen tietoliikenneverkkojen kehittämiseksi. Keskeisiä esitettyjä toimenpiteitä ovat ensimmäisten taajuuksien osoittaminen 5G-verkkojen käyttöön huutokauppaamalla sekä valokuiturakentamisen edistäminen.

Globaalisti yhteenliitettyjä datakeskuksia operoiva Equinix on julkistanut SmartKey-palvelun, joka tarjoaa maailman ensimmäisenä keskitettyä pilvipalveluiden salausavainten hallintaa ja salausta palveluna. Uusi palvelu yksinkertaistaa ja parantaa tietoturvaa merkittävästi.

Hyönteisten kokoiset lentävät robotit auttaisivat aikaa vievissä tehtävissä, kuten kasvinviljelyn kartoittamista suurilla tiloilla tai kaasuvuodon etsimistä. Hyönteismäiset robotit liikkuvat pienillä siivillä, koska ne ovat liian pieniä potkureiden käyttämiseen. Pienestä koosta on etua esimerkiksi mentäessä niin ahtaisiin paikkoihin, joihin dronet eivät pääse.

Tietokirjailija Antti Merilehto kehotti tänään FiCom Forum -tapahtumassa kaikkia yrityksiä ryhtymään tekoälyn hyödyntämiseen heti. – Jos et hyödynnä dataa liiketoiminnassa, on energiatehokkainta sammuttaa valot firmasta jo nyt, Merilehto jyrähti.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä oli tänään puhumassa FiCom Forum -tapahtumassa Helsingissä. Hän kertoi uskovansa, että Kiinasta tulee tekoälyn johtava maa. – Kiina menee pian USA:n ohi.

Toshiba aikoo esitellä CeBIT-messuilla kesäkuun alussa maailman ensimmäisen palvelinkoneisiin kehitetyn 14 teratavun HDD-kiintolevyn. Yhtiön mukaan kyseessä on markkinoiden ensimmäinen 9 levyä samaan koteloon pakkaava palvelinten tallennusratkaisu.

Tekniikan akatemian säätiö palkitsi eilen tohtori Tuomo Suntolan miljoonan euron arvoisella Millennium-tiedepalkinnolla. Palkinto meni ilman muuta oikeaan osoitteeseen, sillä Suntolan kehittämä ALD-atomikerroskasvatus on uraauurtava innovaatio, joka on mahdollistanut nykyiset tietokoneiden prosessorit ja älypuhelimet. Moni ei tiedä, että Suntolan keksintö sai alkunsa teollisuuden instrumenttinäyttöjen kehityksestä.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template