EU:n uusi tietosuoja-asetus GDPR (General Data Protection Regulation) astuu voimaan ylihuomenna perjantaina. SAS Instituten tuoreen kyselyn mukaan 93 prosenttia globaaleista organisaatioista ei täytä vielä täysin EU:n uuden tietosuoja-asetuksen vaatimuksia.

QLC eli quad-level cell. Se on Intelin ja Micronin kehittämä NAND-flahsien tekniikka, jossa ensimmäistä kertaa voidaan tallentaa neljä bittiä yhteen muistisoluun. Tekniikka mahdollistaa entistä tiheämmät muistipiirit ja SSD-levyt.

Turvajärjestelmät ovat nyt nostaneet kovasti suosiotaan. Yleensä ne perustuvat älykkäisiin kameroihin, mutta amerikkalaisen Cognitive Systemsin ratkaisussa tiloissa liikkuvat tunnistetaan wifi-verkon RF-säteilyn avulla. Yritys myy tekniikkaansa nimellä Aura.

Cornellin yliopiston johtama tutkimusryhmä on kehittänyt täysin uudenlaisen akkurakenteen, joka mahdollistaa akkujen lataamiseen tyteen varaukseen sekunneissa. Löydös voi mullistaa monenlaisten elektroniikkalaitteiden käytön.

Paikallisten tietoliikenneyhtiöiden muodostama Finnet-liitto ry on käynnistänyt kolmevuotisen "Suomi tarvitsee kuitua" -hankkeen. Tarkoituksena on kasvattaa tietoisuutta siitä, kuinka valokuituverkko vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen ja teknologian kehitykseen sekä ennen kaikkea varmistaa, että 5G tulee myös kasvukeskusten ulkopuolelle.

Uusia prosessoriarkkitehtuureja ei aivan joka päivä julkaista, eikä ainakaan sellaisia, jotka lupaavat mullistaa kaiken laskennan tietokoneista grafiikkakortteihin ja tekoälystä palvelimiin ja datakeskuksiin. Piilaaksolaisen Tachyumin arkkitehtuuri lupaa tehdä näin.

Kalifornian San Mateossa järjestettiin viikonloppuna rakentelijoille ja kehittäjille suunnattu Maker Faire -tapahtuma. Arduino käytti tilaisuuden hyväksi ja esitteli tapahtumassa ensimmäisen kehittäjäkortin, jolla on integroitu FPGA-piiri.

Australialainen grafeenipinnoitteita kehittävä Imagine aikoo valloittaa Euroopan markkinat Suomen kautta. Yhtiö on perustanut sillanpääaseman Eurooppaan nimenomaan Suomeen, jossa tehdään myös tuotekehitystä.

Penn State -yliopiston tutkijoiden kehittämä pietsosähköinen keraaminen vaahto tarjoaa kymmenkertaisen kasvun kykyyn kerätä mekaanista ja lämpöenergiaa tavanomaisiin pietsosekoitteisiin verrattuna. Ratkaisu on lisäksi erittäin edullinen.

Google IO -kehittäjäkokous järjestettiin reilu viikko sitten. Entiseen tapaan suuriman huomion saivat Androidin seuraavan version monet uudistukset, mutta samalla Google vahvisti viestinsä siitä, että Chromebookista ollaan tekemässä kehittäjien konetta.

Linuxia pidetään yleensä erittäin tietoturvallisena alustana, mutta senkin reikiä hakkerit ovat oppineet hyödyntämään. Uusin osoitus tästä saatiin viikko sitten, kun Ubuntun kehittäjä Canonical ilmoitti kryptolouhijan livahtaneen Snapcratf-sovelluskauppaansa.

Pitkään on ajateltu, että uusia puolijohdetehtaita ei Eurooppaan saada, mutta nyt saksalainen Infineon Technologies on yllättänyt kaikki. Se ilmoitti rakentavansa uuden tehoelektroniikan komponenttien tuotantolaitoksen Itävallan Villachiin.

Keväällä 1998 Prosessori-lehdessä esiteltiin uutta ihmeellistä tekniikkaa. Siitä ei vielä puhuttu 3G:nä, vaan nimenä oli UMTS. WCDMA-pohjainen uusi tekniikka mullistaisi kännyköiden multimediaominaisuudet, sillä se tarjosi enimmillään jopa kahden megabitin datanopeuden sekunnissa.

Intel sanoo aloittaneensa robottiautojen testaamisen Israelin Jerusalemissa. Jos robottiauto Intelin mukaan osaa ajaa Jerusalemissa, se osaa ajaa lähes missä tahansa. Intelin kuvista näkee, että jonkin ajan päästä autot näyttävät melkoisesti erilaisilta kuin tänään.

Viime vuoden syyskuussa Microsoft perusti IoT Paja -säätiön, jonka tehtäväksi asetettiin tukea suomalaista IoT-tuotekehitystoimintaa. Paja on nyt toiminut kahdeksan kuukautta ja säätiön toimitusjohtaja Matti Hellgrénin mukaan sille on löytynyt selvä tilaus. – Tämän vuoden lopulla pajan asiakaslistalla pitäisi olla jo sata yritystä.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template