- Tietoja
Ericssonin pitkään jatkunut säästöohjelma näyttää vihdoin tuottavan tulosta. Yhtiö kirjasi ensimmäisellä vuosineljänneksellä enää 28 miljoonan euron nettotappion. Vuotta aiemmin tappio kohosi vielä yli miljardiin euroon.
- Tietoja
Nykyprosessoreja voisi tehdä merkittävästi suorituskykyisemmäksi, jos niillä voisi hyödyntää optisia osia tiedonsiirtoon. Massachusetts Institute of Technologyssä on nyt kehitetty tekniikka, jolla tämä onnistuu.
- Tietoja
Takavuosina moniin yrityspalveluihin kirjauduttiin mokkulan avulla, joka generoi aina uuden salasanan jokaista kirjautumista varten. Ratkaisu oli kömpelö, mutta nyt näyttää siltä, että pääsemme vihdoin salasanoista eroon.
- Tietoja
Perinteisesti FPGA-piirejä on koodattu HDL-kuvauskielillä ja tuotos on mapattu verkkolistaksi FPGA-valmistajan toimittamalla suunnittelutyökalulla. Microsemi ja Mathworks ovat nyt ryhtyneet yhteistyöhön helpottaakseen FPGA-piirien algoritmien kehitystä ja testausta.
- Tietoja
Intel on vahvistanut lopettavansa uusien teknologiainnovaatioiden kehittämiseen keskittyneen New Devices -ryhmän. Samalla esimerkiksi divisioonassa kehitetyt Vaunt-älylasit jäävät saapumatta kuluttajille.
- Tietoja
Microsoft on myynyt viimeisen Windows Phone -puhelimensa, eikä niitä jatkossa saa kuin jälleenmyyjiltä. Samalla tämä merkitsee Windows-kännykän tarinan päättymistä. Alustan historia ehti aika tarkalleen 18-vuotiaaksi.
- Tietoja
Sovelluksen kehittäminen ei aina vaadi tuhansien virhealttiiden koodirivien vääntämistä. MATLABin ja Simulinkin avulla voidaan kehittää vaikkapa älypuhelimeen sovellus ilman, että koodaa yhtäkään riviä C- ja java-koodia, esittu Mathworksin vanhempi sovellusinsinööri Antti Löytynoja ETN:n järjestämässä Embedded Conference Finlandissa viime viikolla.
- Tietoja
Raspberry Pi on rakentelijoiden ja kehittäjien suosituin korttitietokone ja sen uusin malli 3 Model B+ tähän asti tehokkain. Nyt voit saada käsiisi tämän monikäyttöisen kortin helposti, vain tilaamalla ETN:n uutiskirjeen.
- Tietoja
Tietoturvayhtiö Check Pointin globaali uhkaindeksi kertoo, että hakkerit käyttävät yhä enenevässä määrin kryptolouhintaa, joka voi toimia myös ilman aktiivista verkkoselainkäyttöä. Lähelle listakärkeä on jälleen noussut uusi louhintaohjelma.
- Tietoja
Suomalaiset organisaatiot käyttävät tekoälyä vielä pitkälti kokeiluun ja oppimiseen. Yritykset näkevät tekoälyssä paljon mahdollisuuksia, mutta sen hyödyntämisen tiellä on vielä paljon haasteita. Suurin on se, etei datan luotettavuus ole vielä riittävällä tasolla.
- Tietoja
Litiumioniakkujen varauskykyä rajoittavia grafiittianodeja pyritään korvaaman litiumilla tai natriumilla. Ikävä kyllä alkalimetallit ovat hyvin reaktiivisia perinteisten akkuelektrolyyttien kanssa, mikä voi johtaa dentriittien muodostumiseen. Nyt ongelmaan on löytynyt ratkaisu.
- Tietoja
Elon Musk ei ole maailman vaatimattomin ihminen, mutta sellaiset saavat yleensä vähemmän aikaiseksi. Siinä missä johdon kirjeet alaisilleen ovat yleensä poliittisesti korrekteja, mutta arvottomia muistioita, kannattaa lukea Elon Muskin tiistaina työntekijöilleen lähettämä kirje.
- Tietoja
Kameroissa ja robottiautoissa tarvitaan tekoälyä, mutta sen ajaminen kaupallisilla prosessoreilla ei onnistu, ajatteli kiinalainen startup Horizon Robotics. Siksi yritys päätti toteuttaa omat tekoälyprosessorinsa, joita se nyt myy laitevalmistajille.
- Tietoja
Perinteinen suomalainen insinööri on toiminut niin, että oma järjestelmä kootaan alusta asti itse erilliskomponenteista. Tämä on selvästi muuttumassa. – Yhä useammin tuote kootaan moduulin tai prosessorikortin ympärille, sanoo Tritech Solutionsin uusi Suomen myyntipäällikkö Jarmo Eskelinen.
- Tietoja
E-paperi on termi, jolla on kuvattu esimerkiksi bistabiileja lukulaitteista tuttuja harmaasävynäyttöjä. Japanilaisen Osakan yliopiston tutkijat ovat kuitenkin kehittäneet näyttötekniikan, jonka kohdalla voidaan puhua todellisesta sähköisestä paperista. Se perustuu selluloosananokuituihin.




























