Sekä Suomen että Ruotsin elektroniikkateollisuus on ongelmissa. Molempien maiden kruununjalokivet ovat kärsineet matkapuhelinbisneksessä. Nokia yrittää yhä takaisin Windows Phone -kännyköillään, Ericsson on jo luopunut koko leikistä. Myös yhteisyritys Sonyn kanssa on historiaa.
Vaikka maiden ja yritysten tilanteessa on paljon samaa, löytyy erojakin. Selvimmin tämä tulee ikävä kyllä esiin yhteiskuntavastuuta ja yrityskulttuureita verrattaessa. Siinä missä Suomessa moni on syyttänyt Nokiaa irtisanomisten lisäksi potkujen ulkoistamisesta (Accenture, TDC).
Ericsson näyttää toimivan toisin. Se perusti aikanaan kunnianhimoisen yhteisyrityksen STMicroelectronicsin kanssa valloittamaan maailman matkapuhelinmodeemien markkinat. Nokia puolestaan myi oman modeemiliiketoimintansa japanilaiselle Renesasille.
Tänä vuonna molempien yritysten tarina tuli tiensä päähän. Suomessa tuloksena oli yli 800 työtöntä, joista yli 500 kaltoin kohdeltuun Ouluun.
Ruotsissa toimittiin toisin. ST-Ericssonin toiminnan loppuessa Ericsson otti 1800 hengen modeemisuunnitteluryhmän takaisin talon sisälle. Lopetettavan yrityksen työntekijöistä kolme neljästä sai uuden työpaikan.
Suomessa aina välillä naureskellaan ruotsalaiselle johtamiskulttuurille, ikuisille palavereille ja konsensukseen pyrkimiselle. Meillä on suosittu ”management by perkele” -tyyppistä filosofiaa, sitä on jopa glorifioitu.
Mitähän vaatisi, että suomalainen johtamiskulttuuri saataisiin tuotua 2010-luvulle?