Intel oli yksi niistä ostajaehdokkaista, joiden huhuttiin olevan kiinnostuneita lopetettavasta Renesas Mobilen modeemiyksiköstä. Suomen sijaan Intel katseli tarkemmin omalle takapihalleen ja osti viime kuussa Arizonan Tempessä majailevan Fujitsu Semiconductorin Wireless-yksikön.
DSP-uutiskirjettä julkaiseva Forward Concepts kertoo, että Intel on ollut ostoksestaan hiljaa. Syynä tähän on halu olla suututtamatta talon omaa RF-yksikköä, jonka Intel osti Infineonilta muutama vuosi sitten.
Forward Conceptsin toimitusjohtaja Will Straus kehuu Fujitsun yksikköä yhdeksi etevimmistä RF-tiimeistä. Kyse on alunperin Motorolan väestä, joka siirtyi takavuosina osaksi Freescalea, kun Motorolan puolijohteet eriytettiin omaan yritykseensä.
Intelin omistukseen siirtynyt tiimi on kehittänyt periaatteessa samaa multimode-tyyppistä 4g-modeemia, jota Renesas Mobilekin Suomessa työsti. Straussin mukaan ryhmän piirillä on sisäinen dsp-lohko, jonka avulla se tukee esimerkiksi älyantennien (smart antennas) hyödyntämistä.
Lisäksi Fujitsun tiimin kehittämä modeemi tukee kaikkia sovellusprosessorien arkkitehtuureita. Näin tuki löytyy valmiiksi jo Intelin x86-piireille.