Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Oulussa ja Espoossa toimiva Minima Processor Oy on julkistanut kaksi merkittävää nimitystä. Tuomas Hollman, joka kuuluu myös Miniman perustajiin, on nimitetty yhtiön tuote- ja liiketoimintajohtajaksi. Tomi Jalonen on nimitetty yhtiön myyntijohtajaksi vastuullaan globaali myynti.
Samsung on esitellyt kolmannen polven SSD-levynsä. Pelaajille ja muille harrastajille suunnatut 970 PRO- ja EVO-levyt nostavat taas rimaa, jonka tulevat NVMe-liitäntää käyttävät SSD-levyt joutuvat ylittämään. Nyt rima on jo aika korkealla.
Mittauslaiteyritys Anritsu kertoo, että jatkossa sen laitteiden huolto- ja kalibrointipalvelut tuottaa jatkossa Exova Metech. Sillä on takanaan pitkä historia, sillä yritys perustettiin yli 60 vuotta sitten Ruotsin ilmavoimien laitteiden kalibrointiosastoksi vuonna 1947.
Nykyiset kapasitiiviset kosketusnäytöt ovat nopeita, herkkiä, tarkkoja ja varmatoimisia. Aina ei kapasitiivinen kosketus kuitenkaan toimi. Esimerkiksi teollisuudessa on monia metallipintaisia säätimiä.
Manchesterin ja kiinalaisen Shandongin yliopiston tutkijoiden yhteisprojekti voi mahdollistaa taipuisat televisiot, tabletit ja älypuhelimet. tutkijat ovat kehittäneet taipuisalle materiaalille nanoluokan transistorin, jonka nopeus on ensimmäistä kertaa rikkonut gigahertsin rajan.
ABB aikoo mullistaa sähköverkkojen muuntoasemat. Yhtiö on esitellyt maailman ensimmäisen digitaalisen muuntimen. Ability-muunnin esiteltiin Hannoverin teollisuusmessuilla.
ABB:n mukaan kaikki sen tehtailta valmistuvat muuntimet ovat pian digitaalisia. Ne mahdollistavat laitteiston etämonitoroinnin ja data-analytiikan reaaliajassa verkon yli. Tämä johtaa parempaan kuvaan sähköverkon toiminnasta.
New Yorkissa alkaa huomenna jo viides Brooklyn 5G Summit -tapahtuma. Sen pääsponsori Nokian Bell Labs -tutkimuslaitos ilmoittaa esittelevänsä tiettävästi ensimmäistä 90 gigahertsin alueella toimivaa antennimatriisia. Samalla Bell Labs ilmoittaa yhteisistä 5G-kenttätesteistä 90 gigahertsin alueella japanilaisen NTT DoCoMon kanssa.
Toisen kerran järjestetty Embedded Conference Finland osoittautui menestykseksi. ECF18-ohjelmaa kiiteltiin erityisesti ja esityksiä lisätään pikku hiljaa verkkoon. Nyt sekä katsottavissa että luettavissa ovat tapahtuman keynote-esitykset.
Gartner on saanut valmiiksi viime vuoden puolijohdemyynnin lopulliset lukemat. Alalla rikottiin kaksi tärkeää virstanpylvästä: 400 miljardin dollarin raja meni rikki ensimmäistä kertaa ja Samsung pudotti Intelin ykköspaikalta 25 vuoden hallinnan jälkeen.
Itävaltalainen ams on erittäin innovatiivinen keskikokoinen puolijohdetalo, jonka tulosluvut osoittavat selvästi sekä Applen hyvän että vähemmän hyvän vaikutuksen. Myynnistä voi kadota toisella neljänneksellä jopa yli puolet. Ja kaikki iPhone X:n takia.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.