Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Huawein liiketoiminta on kohdannut vakavia ongelmia vuodesta 2019 lähtien, kun pakotteiden laajuutta on koko ajan kasvatettu. Siksi uutiset yhtiön uudesta mobiiliprosessorista ovat yllättäviä. Huawei on tehnyt jotain, minkä ei pitänyt olla mahdollista.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on tehnyt valtioneuvostolle tutkimuksen Suomessa toimivista kriittisen teknologian yrityksistä. Tutkimuksesta selviää paljon mielenkiintoista, kuten se, että Euroopan Unioni suhtautuu nykyään kategorisen kriittisesti kiinalaisyritysten yrityksiin hankkia kriittistä teknologiaa tai alan yrityksiä.
Raspberry Pille on kehitetty monia kilpailevia kortteja, joista Milk-V on yksi mielenkiintoisimpia. Yhtiö on aiemmin julkaissut kolme muuta yhden kortin tietokonetta, jotka monet ovat hyvin samanlaisia kuin kuuluisa kilpailija.
Kyberturvallisuusyhtiö Fortinet on julkaisut uusimman Global Threat Landscape Report -katsauksen. Raportista selviää muun muassa, että kiristyshaittaohjelmia havainneiden organisaatioiden määrä laski vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla viiden vuoden takaisesta 22 prosentista 13 prosenttiin.
Mouser Electronics myy nyt verkkokaupassaan Molexin uusia Sunshade 5-in-1 -antenneja. Kehittyneisiin hyötyajoneuvoihin ja langattomiin sovelluksiin suunnitellut Sunshade 5-in-1 -antennit yhdistävät LTE/5G-mobiiliverkon, Wi-Fi-yhteydet ja GNSS-paikannustoiminnot yhdeksi kompaktiksi laiteratkaisuksi.
Tänä vuonna maailmassa myydään IDC:n ennusteen mukaan 1,15 miljardia älypuhelinta. Lukema on alhaisin kymmeneen vuoteen. Markkinoista noin viidesosa kuuluu Applen iOS-leirille, mutta Androidiin verrattuna iPhonen keskihinta on lähes nelinkertainen.
Linux on taatusti menestynein suomalainen ohjelmistoinnovaatio, mutta Strömbergillä 40 vuotta sitten kehitetty MicroSCADA on sekin saavuttanut kovan suosion. Ohjelmisto valvoo sähkönsaantia yli 10 prosentille maailman väestöstä.
Python on eittämättä tämän hetken suosituin ohjelmointi työkalu, mutta sillä on omat puutteensa. Yksi niistä on hitaus. Tyypillisesti Python on 100-1000 kertaa muita kieliä hitaampi, mutta nyt amerikkalaistutkijat ovat kehittäneet työkalun, jonka avulla Pythoniin saadaan vauhtia.
TDK kertoo aloittaneensa MEMS-pohjaisen lentoaikaa mittaavan ultraäänianturin volyymituotannon. SmartSonic ICU-20201 -piiri on 3,5 x 3,5 millimetrin koteloon ahdettu kaikuluotain.
Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan elokuussa rekisteröitiin 7 823 uutta henkilöautoa, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Koko vuonna on rekisteröity hieman yli 61 000 uutta autoa, joista täyssähköisiä on ollut 32,4 prosenttia. Joka viides auto oli ladattava hybridi.
Mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella. Yksi MEMS-ajoituspiirien vahvuuksista on ohjelmoitavuus.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.