Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Taiwanilainen mikropiirien sopmusvalmistaja TSMC ilmoittaa rakentavansa uuden puolijohdetehtaan Yhdysvaltain Arizonaan. Tehtaassa tullaan valmistamaan siruja viiden nanometrin prosessissa.
Nvidian piti alun perin järjestää GPU Technology -tapahtumansa maaliskuussa. Nyt tapahtuma järjestettiin virtuaalisesti ja Nvidian pääjohtaja Jensen Huangin keynote-puhe oli nauhoitettu miehen omassa keittiössä. Puheessaan mies paljasti maailman toistaiseksi tehokkaimman tekoälyprosessorin.
Kotimainen piikiekkovalmistaja Okmetic on nimittänyt Vesa-Pekka Lempinen laatujohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Yhtiön mukaan nimitys on osa yhtiön organisaatiouudistusta, joka nostaa laadun yhtiön ykkösprioriteetiksi.
Älykelloissa keskeisiä ominaisuuksia on akunkesto. Huawei on pyrkinyt ratkaisemaan ongelmaa kahdella tavalla: käyttöjärjestelmällä ja omilla piiriratkaisuilla. Uusi Watch GT 2e on tästä hyvä taidonnäyte, se jaksaa yhdellä latauksella kahden viikon ajan. Android Wearista Huawei luopui jo aiemmin. Viime vuonna se esitteli ensimmäisen itse kehittämänsä prosessorin puettaviin laitteisiin. Kirin A1 -piiri on Arm Cortex-M7-pohjainen piiri, jolla on Bluetooth-radion lisäksi audioprosessori, sovellusprosessori sekä tehonhallintapiiri.
RS Componentsin emoyhtiö Electrocomponents on irrottanut omaksi yrityksekseen korttitietokoneita kehittävän yksikkönsä. Yritys on nimeltään OKdo ja sen ensimmäinen kortti E1. E1 tähtää selvästi edullisten kehittäjäkorttien kisaan, jota tällä hetkellä hallitsevat Raspberry Pin ja Arduidon kaltaiset merkit. E1:n hinta on hieman yli 15 euroa ja sen löytää OKdon verkkosivuilta.
Jos joku kaappaa yksityisen tallennuslevyn dataa, on kyse lähennä harmittavasta tapahtumasta. Teollisuudessa dataa ei ole varaa päästää asiattomien käsiin. Apacer on nyt esitellyt SSD-levyn, jolta dataa on käytännössä mahdotonta varastaa.
Puolijohteiden kysyntä väheni selvästi Euroopassa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Lisäsi koronapandemia on tehnyt näkyvistä erittäin epävarmat. Myös Euroopan elektroniikkavalmistuksessa on tultu tilanteeseen, jossa kaikki kärsivät.
Sony on esitellyt kaksi uutta kuvaprosessoria, joihin on ensimmäistä kertaa maailmassa integroitu tekoälyprosessointi. Tämä mahdollistaa tekoälylaskennan verkon reunalla, minkä ansiosta laitteen ei tarvitse siirtää suuria määriä dataa pilveen laskentaa varten.
Ruotsin johtavan tietovuotoihin erikoistuneen Defentryn keräämän datan perusteella useamman kuin joka kolmannen (37 %) suomalaisen sähköpostiosoite ja salasana löytyvät hakkereiden suosimasta pimeästä verkosta. MySafety on avannut Hakkeroitu.fi-palvelun, jossa voi tarkistaa, ovatko henkilökohtaiset tiedot vuotaneet nettiin.
Caltechissa on kehitetty maailman ylivoimaisesti nopein kamera. Lääketieteen tutkimuksen laboratoriossa kehitetty laite kuvaa 70 biljoonaa yli 70 tuhatta miljardia kuvaa sekunnissa. Kamera pystyy sieppaamaan kuvan valoalltojen etenemisestä.
Ohjelmistopohjaiset ajoneuvot avaavat valtavan määrän uusia mahdollisuuksia. Sovelluksia ja toimintoja syntyy jatkuvasti lisää, ja niiden avulla ajokokemuksesta pyritään tekemään entistä turvallisempi, miellyttävämpi ja paremmin verkottunut. Jos ADAS ja V2X ovat muotitermejä, tarkka ajoitus on perusta.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.