Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Aalto-yliopistossa kehitetään innovaatiota, jonka avulla voidaan laskea laajojen tietojärjestelmien kehityskustannuksia niin paljon, että esimerkiksi terveydenhuollossa käytettävän Apotin kaltaisia järjestelmiä voi alkaa toteuttaa puhtaalta pöydältä. Keksintö perustuu tekoälyn hyödyntämiseen.
Vantaalainen Lukoton valmistaa älylukkoadapteria, jolla erilaiset lukot voidaan muuttaa Android- tai iOS -älypuhelimella avattaviksi. Avaimet liikkuvat digitaalisesti sinne, missä niitä tarvitaan ja pääsyoikeuksia hallitaan kustannustehokkaasti tietoturvallisen SaaS -pilvipalvelun avulla.
Moni käyttää erilaisia yksityisyyssessioita salatakseen, millä sivustoilla on käynyt. Esimerkiksi Chromessa tämä on ns. incognito-tila. Tämä ei kuitenkaan täysin salaa käyttäjän toimintaa. Onneksi MIT:n tutkijat ovat kehittäneet ongelmaan ratkaisun.
Viime vuosi oli kuluttajien kannalta huono, sillä DRAM- ja NAND-muistien hintojen nousu piti sekä tietokoneiden että älypuhelimien hintoja ylhäällä. Nyt kuuluu parempia uutisia. NAND-flashien hinnat pysyivät viime vuoden viimeisellä neljänneksellä kurissa.
Sveitsiläinen u-blox esitteli Nürnbergin Embedded World -messuilla markkinoiden ensimmäisen monitaajuusvastaanottimen paikannussovelluksiin, joissa tavoitellaan senttimetritason paikannusta. STMicroelectronics nokittaa heti perään ensimmäisellä autoihin tarkoitetulla, ISO 26262 -sertifioidulla monitaajuuspiirillä.
Nanobittejä-sivuston uutisia julkaistessa ovat kvanttitietokoneeseen liittyvät uutiset keränneet kovasti mielenkiintoa. Palstan ylläpitäjä on siksi laatinut niistä laajemman katsauksen. Kirja on nimeltään Tavoitteena kvanttitietokone.
Nokia kertoo, että hollantilainen Tele2 ottaa sen verkon valvontaohjelmiston käyttöönsä. Traffica on sovellus, jolla operaattori näkee reaaliaikaisesti verkon tilan kartalla aina katutasolle asti.
Nürnbergissä järjestettiin viime viikolla sulautetun tekniikan tärkein messutapahtuma Embedded World. Messut rikkoivat aiemmat ennätykset sekä näytteilleasettajien että vierailijoiden mittareilla.
Aalto-yliopiston ja yhdysvaltalaisen Amherst Collegen tutkijat ovat ensi kertaa onnistuneet luomaan kvanttikaasussa kolmiulotteisen skyrmionin. Se ennustettiin teoreettisesti yli 40 vuotta sitten, ja nyt se on havaittu myös kokeellisesti.
AMOLED-näyttö yleistyy nopeasti älypuhelimissa ja niissä erityisesti taipuisa versio. Viime vuonna taipuisien näyttöjen osuus AMOLED-markkinoista kasvoi jo lähes 55 prosenttiin. IHS-tutkimuslaitos selittää kehitystä erityisesti Applen iPhone X:n menekillä.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.