Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Elisa ostaa saksalaisen ohjelmistotalo camLinen. Yhtiö on valmistavan teollisuuden tuotanto- ja laadunhallintaohjelmistojen toimittaja, jonka globaaliin asiakaskuntaan kuuluu esimerkiks puolijohde- ja elektroniikkavalmistajia sekä uusien materiaalien ja lääkinnällisten laitteiden valmistajia.
Ruotsin televiranomainen PTS päätti armeijan ja turvallisuuspoliisin ohjeiden mukaisesti sulkea Huawei maan tulevien 5G-verkkojen ulkopuolelle. Huawei on nyt teettänyt tutkimuksen siitä, kuinka paljon päätös tulee maksamaan. Hintalappu on korkea.
Käynnissä olevilla CES-messuilla on siirrytty uuteen aikakauteen langattomissa lähiverkoissa eli wifi-verkoissa. Linksys esitteli tiettävästi ensimmäisen 6E-sertifioidun reitittimen, jonka myötä wifi-nopeudet kasvavat merkittävästi. Uuden tekniikan tulo Eurooppaan on vielä hämärän peitossa.
Pari viime vuotta eivät ole olleet helppoja Intelille. AMD on kaapannut osuuksia läppäreissä ja rahakas Macbook-slotti katoaa Applen koneista. Virtuaalisessa CES-tilaisuudessaan Intel esitteli joukon uutuuksia, ja varsinkin yhtiöt tulevat prosessorit osoittavat, ettei sitä aivan vielä kannata haudata.
Voisiko vian korjata jo ennen kuin se on syntynyt? Siihen tähdätään Rejlersin käynnistämässä tutkimushankkeessa, jossa selvitetään mahdollisuuksia tehostaa sähkönjakeluverkkojen vianpaikannusta ja kunnonhallintaa hyperspektrikameran avulla.
Festool on esitellyt uuden SYS-PowerStationin, joka on salkussa mukana kulkeva varavoimalähde. Sen avulla saa käyttöönsä 230 voltin verkkojännitteen, vaikka työmaalla ei sähköä olisikaan. Systainer-salkussa oma voimalaitos painaa vain 16 kiloa.
Tietoturvayhtiön Check Point Software on julkaissut joulukuun haittaohjelmakatsauksensa. Sen mukaan Emotet-troijalainen on palannut yleisimpien haittaohjelmien listan ensimmäiselle sijalle. Sitä on esiintynyt seitsemässä prosentissa yritysverkoista maailmanlaajuisesti.
Hiilidioksidilla on paljon hyödyllisiä ominaisuuksia ja käyttöä teollisuudessa, mutta suurina määrinä se on yksi pahiksia ilmastonlämpenemisen kannalta. Joka tapauksessa CO2-mittaus on tulossa nopeasti yhä useampiin laitteisiin. TDK:n uuden anturin avulla tarkasta mittauksesta tulee yhä helpompaa.
TME kuuluu Arduinon globaalien partnereiden joukkoon. Olemme iloisia, että voimme taata asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia aitoja Arduino-kortteja. Jo senkin takia, että Arduino on jatkuvasti kehittyvä alusta, joka mainitaan yhä useammin teollisuussovellusten yhteydessä.
Samsung aikoo torstaina esitellä uudet Galaxy-sarjan laitteensa virtuaalisessa Unpacked 2021 -tapahtumassa. Iltapäivällä esitellään Galaxy S21 -tuoteperhe, jossa Samsung ottaa tärkeän askeleen eteenpäin laturien tehossa ja latausnopeudella.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.