- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

QR-koodi on viattoman näköinen, mutta sen takaa saattaa paljastua oman laitteen kannalta erittäin haitallista koodia. Tietoturvayritys Check Pointin mukaan QR-koodiin perustuvien tietojenkalasteluhyökkäysten määrä on lisääntynyt selvästi.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Kiinalainen OnePlus on jo reilun 10 vuoden ajan haastanut markkinoiden parhaita puhelimia edullisemmalla suorituskyvyllä. Välillä suunnitteluratkaisut eivät ole toimineet, mistä yhtiön sitoutunut faniyhteisö muistuttaa aina tarpeen tullen. Uusin lippulaiva on OnePlus 12, jonka speksit on vuodettu verkkoon viimeisten viikkojen aikana, joten isoja yllätyksiä eilinen lanseeraus ei enää tuonut.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Energiateollisuus ry:n sähköisen liikenteen asiantuntija Tuukka Heikkilä torjuu Helsingin Sanomien kirjoituksessaan huolen siitä, että sähkön loppuminen olisi mahdollista, kun sähköautot yleistyvät. Heikkilän mukaan sähköautojen tehontarve on maltillinen.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Yhä useammin kuluttaja päätyy ostamaan uuden sijasta käytetyn älypuhelimen. IDC:n mukaan käytettyjä älypuhelimia myydään vuonna 2027 jo yli 430 miljoonaa kappaletta. Kaupan arvo on tuolloin 109,7 miljardia dollaria.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Kisa markkinoiden suurimmasta kiintolevystä ei ole enää se kaikkein kiivain, mutta tittelillä on edelleen jonkinlainen rooli ainakin markkinoinnissa. Seagate on nyt napannut tittelin Western Digitalilta uudella 30 teratavun levyllään.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Viime joulukuussa kävi ilmi, että Nokia menetti Pohjois-Amerikassa keskeinen asiakkuuden eli AT&T:n Ericssonille. Tutkimuslaitos Recon Analyticsin operaattorikyselyn perusteella voi tulkita, ettei kyse ollut yksittäisestä tapauksesta. Nokian maine ei enää ole yhtä hyvä kuin ennen.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Vodafone, Xiaomi ja Qualcomm ovat testanneet menestyksekkäästi tekniikkaa, joka kasvattaa merkittävästi 5G-datan lähetysnopeutta verkkoon päin. Testeissä uplink-nopeus oli parhaimmillaan jopa 273 megabittiä sekunnissa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Renesas on esitellyt tähän asti vähävirtaisimman Bluetooth Low Energy -järjestelmäsirunsa. DA14592-piiri on kahden Arm-ytimen (Cortex-M33, Cortex-M0+) ratkaisu, joka kuluttaa virtaa dataa lähettäessään vain 2,3 milliampeeria (0 dBm).
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Kiinalainen Betavolt New Energy Technology on julkistanut uuden modulaarisen ydinakun, joka käyttää nikkeli-63:n radioaktiivista isotoopin ja neljännen sukupolven timanttipuolijohteen yhdistelmää. Paristo voisi antaa virtaa laitteelle ilman latauksia jopa 50 vuoden ajan.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

TIOBE-indeksi mittaa ohjelmointikielten suosiota. Ensimmäistä kertaa indeksin historiassa C# on voittanut vuoden ohjelmointikielen palkinnon. C# on ollut 10 suosituimman kielen joukossa yli 20 vuotta.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Wordpad on ollut kiinteä osa Windowsin työkaluvalikoimaa aina Windows 95:sta lähtien. Viime vuonna Microsoft ilmoitti, ettei tekstinkäsittelyn perustyökalua enää tueta tulevissa Windows-versioissa. Nyt uusimman käyttöjärjestelmäversion myötä Wordpad katoaa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
HDMI-standardi on ehkä voittamassa kisaa näyttöliitännöissä, mutta VESA:n (Video Electronics Standards Association) DisplayPort kamppailee vielä kovasti. Uusin versio väylästä on 2.1a, jonka myötä 54 gigabitin maksimikaista pitenee passiivisilla kaapeleilla kahteen metriin. DP-väylä paranee myös ajoneuvokäytössä.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Ransomware on edelleen kasvava riesa monenlaisille organisaatioille. Check Point Softwaren tutkimusosaston mukaan joka kymmenes yritys joutui kiristysohjelmahyökkäysyritysten kohteeksi viime vuonna.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Nokia ylsi yhdessä verkko-operaattori Zayon kanssa uuteen ennätykseen yhdellä optisella aallonpituudella. Liveverkossa tehdyssä kokeessa dataa siirtyi terabitin sekuntinopeudella yli tuhannen kilometrin matkalla.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Belgialainen Melexis on esitellyt ensimmäisen MEMS-paineanturin, jossa hyödynnetään uutta patentoitua Triphibian-tekniikkaa. Pienikokoinen MLX90830-anturi on suunniteltu kaasun ja nestemäisen väliaineen mittaukseen 2-70 barin alueella.













