- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Tulevaisuuden projektorit saattavat käyttää valonlähteenään aurinkokennojen kehityksestä tuttua perovskiittia. Belgialaisessa mikroelektroniikan tutkimuskeskus IMECissä on kehitetty perovskiittiledi, joka lähettää valoa tuhat kertaa kirkkaammin kuin tämän päivän parhaat orgaaniset ledit.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Oulun yliopiston professori Matti Latva-aho on saanut merkittävän kansainvälisen huomionosoituksen. Maailman johtava teknologiaa edistävä ammatillinen järjestö IEEE on myöntänyt hänelle IEEE Fellow -arvonimen tämän vuoden alusta. Se myönnetään henkilölle, jolla on erityisen merkittäviä ansioita teknologian kehittämisessä maailmanlaajuisesti.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

ETN:n joulutauon kisassa piti äänestää ETNdigi-lehden parasta artikkelia. Äänestyksessä eniten ääniä sai Rutronikin artikkelista sulautetuista ratkaisuista, joilla voidaan tehdä älykaupungin ilmasta puhtaampaa. Juttu sai yli 29 prosenttia eli lähes joka kolmannen äänen.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Jos halutaan esimerkiksi lisätä liikkeentunnistus kuulolaitteeseen, sen sisällä ei ole kovin paljon tilaa antureille. Tämän ongelman Bosch Sensortech ratkaisee uusilla kiihtyvyysantureillaan, jotka yhtiö esitteli CES-messuilla Las Vegasissa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Green Hills Software ilmoittaa saaneensa ensimmäisenä sulautettujen ohjelmistojen kehittäjänä tärkeän autoteollisuuden uuden kyberturvallisuusstandardin vaatimustenmukaisuussertifikaatin. ISO/SAE 21434 -standardi pyrkii viemään autojen järjestelmien kyberturvan uudelle tasolle.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Uusimmat korttitietokoneet saavat yhä nopeammin käyttöönsä tehokkaimmat prosessorit. Congatecin uuden COM-HPC-kortit ovat tästä hyvä esimerkki. Niillä käytetään Intelin 14. sukupolven Raptor Lake -sarjan paranneltuja (S Fresh -mallit) i7-suorittimia.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Elon Muskin SpaceX on jo tänä vuonna ehtinyt laukaista radalleen kuusi Starlink-satelliittia, jotka pystyvät tarjoamaan matkapuhelinpeiton suoraan tavallisiin älypuhelimiin. Aikataulun mukaan SMS-viestit, puhelut ja data voisivat kulkea satelliittien kautta jo ensi vuonna.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Murata on esitellyt seuraavan sukupolven kuuden vapausasteen liikeanturin. Yhtiön mukaan SCH16T-K01-piiri on suorituskyvyltään markkinoiden paras. Se mahdollistaa erittäin tarkan koneen ohjaus- ja paikannussovellukset.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Wi-Fin uusin polvi eli 6E laajentaa tekniikan käyttöä 6 gigahertsin taajuuksille. Tästä on palon hyötyä myös teollisuuskäytössä. Mouser Electronics on laajentanut antennivalikoimaansa uusilla sisäänrakennetuilla, joustavilla ja ulkoisilla Wi-Fi 6E -ratkaisuilla.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Yli 3,6 gigabittiä sekunnissa. Tähän latausnopeuteen ilmoittaa T-Mobile päässeensä Yhdysvalloissa yhdistämällä samaan linkkiin kuusikantoaaltoa. Ikävä kyllä laitekumppania ennätyksessä on Ericsson.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Las Vegasin CES alkaa virallisesti tänään, vaikka jo ennen jättitapahtumaa on esitelty paljon uusia tuotteita kulutuselektroniikkaan. Näytöistään tunnettu Omnivision esittelee messuilla uuden LCOS-paneelin, jolla voidaan tuoda nopea teräväpiirtonäyttö silmälasien pinnalle.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Asusin pelibrändi ROG on esitellyt Las Vegasin CES-messujen alla 8. sukupolven pelipuhelimensa. Laite on pakattu täyteen tekoälyominaisuuksia, näyttö virkistyy 165 kertaa sekunnissa, mutta silti mallit ovat edeltäjiinsä verrattuna laihempia.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Sähköteknisten tuotteiden myynnin kasvu hyytyi loppuvuodesta 2023 ja laski koko vuoden myynnin 5,4 prosenttia pienemmäksi kuin edellisvuonna. Kiitos vielä alkuvuonna rivakasti sujuneen myynnin, vuoden 2023 yhteenlaskettu tukkumyynnin arvo oli 1275 miljoonaa euroa. Se on kautta aikain toiseksi paras vuosimyynti STK ry:n tilastoissa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Amerikkalainen onsemi solmi viime kesänä strategisen kumppanuuden suomalaisen Kempowerin kanssa EliteSiC-sarjan mosfettien ja diodien käyttämisestä sähköautojen latureissa. Nyt onsemi on esitellyt latureihin ratkaisuja, jotka kiihdyttävät sähköauton akuston latausnopeutta.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Sveitsiläinen LEM on ilmoittanut uuden CDSR-tuoteperheen, lanseerauksesta. Tämä uusi tuotesarja vikavirtamittareita on suunniteltu tarjoamaan parannettua turvallisuutta ja luotettavuutta kotitalouksien sähköautolatureille. CDSR-mallit ovat saatavilla kolmella eri lähdetyypillä: vikalähtö, SPI-väylä ja analoginen lähtö, joten sarja sopii eri latausjärjestelmiin.













