- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Joskus yritykset tekevät erikoisia demoja todistaakseen tekniikoiden toiminnan. Saksalainen Infineon on nyt tehnyt tällaisen demon toisen saksalaisen eli Adidaksen kanssa. Tuloksen on musiikin mukaan valojaan väläyttelevä lenkkitossu.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Nordic Semiconductor esitteli vuonna 2015 nRF52-sarjan järjestelmäpiirit, joita on toimitettu usieta miljardeja kappaleita. Nyt tämä suosikki on saanut päivityksen. Uusi nRF54L tuo lisää suorituskykyä, suuremman muistin, mutta silti pienemmän tehonkulutuksen kehittäjien käsiin.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Windowsin osuus tietokoneissa oli syyskuussa Statcounterin mukaan 68,4 prosenttia. Yrityksissä osuus oli vielä tätäkin kovempi. Kolmanneksi suurinPC-valmistaja Lenovo kuitenkin uskoo, että yrityksissä on kiinnostusta käyttää Androidia työasemissaan.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Polar on julkaissut uuden lippulaivatuotteensa Vantage 3:n. Yhtiö kehuu erityisesti uutta Elixir-mittausteknologiaa, jonka ansiosta 599 euroa maksava kello mittaa aiempaa selvästi tarkemmin sekä sykettä ett veren happisaturaatiota.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Jos PC-tietokoneeseen hakee mahdollisimman suorituskykyistä oheislaiteliitäntää, voi olla syytä odottaa jopa ensi vuoteen. Tuolloin tarjolle on tulossa vastikään julkistettu Thunderbolt 5, joka pesee kaikki nykyiset liitännät laudalta. Myös tulollaan olevan USB4-liitännän parannellun 2-version.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Jo kaksi vuotta sitten Gartner ennusti, että ensi vuoden aikana OT-ympäristöihin kehitetyt haittaohjelmat ovat edistyneet niin paljon, että ne aiheuttavat jonkun kuoleman. Ennustus nousi esille uudestaan Fortinetin teknologiatapahtumassa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Useimmiten satelliiteissa käytetään hajautettua arkkitehtuuria, jolloin datansiirto tapahtuu 10-100 megabitin nopeuksilla. Mutta olisiko avaruudessa tarvetta ethernetin yhden gigabitin datanopeuksille? Teledyne ja Microchip näyttävät ajattelevan näin.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Teollisuus- ja kuluttajasovellusten suunnittelijoiden on harkittava tietoturvatoimintojen käyttöönottoa tietoturvauhkien yleistyessä. Yksi tapa on lisätä mikro-ohjaimelle laitetason suojausmoduuli, kuten Microchip Technology on tehnyt.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Edinburghilainen Dukosi aikoo mullistaa akkujärjestelmien monitoroinnin uudella langattomalla ratkaisulla, jota se lupaa toimituksiin vielä tämän vuoden aikana. Tekniikka lisää akustojen suorituskykyä ja elinikää ja mahdollistaa niiden uusiokäytön eliniän loppupuolella, kun kaikkien kennojen kunto tiedetään koko elinkaaren ajan.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä
Tulevat robottiautot edellyttävät erittäin tarkkaa sijaintitietoa. Sveitsiläinen u-blox on esitellyt alustan, joka yhdessä satelliittisignaalien, maa-asemien korjausdatan ja anturien avulla pystyy laskemaan ajoneuvon sijainnin parhaimmillaan 10-20 sentin tarkkuudella.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Bonnissa toimiva High Performance Battery AG sanoo saavuttaneensa ratkaisevan läpimurron akku- ja varastointitekniikassa: professori tohtori Günther Hambitzerin johtama tiimi on kehittänyt maailman ensimmäisen tuotantovalmiin solid-state- eli kiinteän akun, jolla on erinomaiset ominaisuudet.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Nokia Bell Labsin tutkijat ovat saavuttaneet kaksi uutta merenalaisen optisen viestinnän maailmanennätystä innovoimalla korkeamman tiedonsiirtonopeuden teknologioita.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

VTT ja suomalainen kvanttialan yritys IQM Quantum Computers ovat saaneet valmiiksi Suomen toisen kvanttitietokoneen. Uusi 20 kubitin kvanttitietokone on osoitus vahvasta kansallisesta teknologiaosaamisesta sekä kyvykkyydestä skaalata kvanttitietokoneita yhä suuremmaksi ja paremmaksi ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Norjalainen TouchNetix on kehittänyt kosketus- ja eleohjausta erityisesti autojen kojelautoihin. Nyt yhtiön uusin innovaatio on Pilot ID: aXiom-sarjan piireille perustuva ratkaisu osaa erottaa, milloin kojelautaa ohjaa kuljettaja, milloin matkustaja ”pelkääjän paikalla”.
- Tietoja
- Kirjoittanut Veijo Ojanperä

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo laski heinä-syyskuussa 12,8 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen kolmanteen neljännekseen, kertoo Sähköteknisen kaupan liiton tuore tilasto.













