Oulun yliopiston monitieteistä tekoälyyn liittyvää tutkimusta esittelevät kaksipäiväiset Arktiset tekoälypäivät järjestetään Linnanmaan kampuksella huomenna ja keskiviikkona. Tapahtuma keskittyy hybridiälyyn, jossa koneoppiminen ja ihmisen älykkyys ja asiantuntemus yhdistyvät.

Tietoturvayritys Check Point on laatinut kyberturvallisuusennusteen ensi vuodelle. Sen mukaan tekoälyn ja koneoppimisen käyttö haittaohjelmissa yleistyy voimakkaasti. Myös deepfake-tekniikka ottaa askeleita eteenpäin.

Muistimoduuleja kehittävä Apacer on esitellyt markkinoiden ensimmäisen DDR5-moduulin, joka tukee teollisuuden lämpötiloja.

Vuonna 2021 Apple julkisti 12,9-tuumaisen iPad Pron, jossa käytettiin ensimmäistä kertaa miniledejä näytössä. Tuolloin ajateltiin, että tekniikka valtaa nopeasti kaikki näytöt, mutta näin ei olekaan tapahtumassa, arvioi näyttömarkkinoita ennustava ja analysoiva DSCC.

Ohjelmointikielten suosiota nettihakujen perusteella listaavaa Tiobe-indeksiä on välillä yhtä mielenkiintoista seurata kuin kuivuvaa maalia, niin vähän muutoksia kielten järjestyksessä tapahtuu. Lokakuussa Tiobe kuitenkin raportoi, että Javan nelostila voi pian olla uhattuna.

Saksalainen perheomisteinen elektroniikan komponenttien jakelija Rutronik laajentaa PC-puolelle. Yhtiöön on perustettu uusi IT Electronics -divisioona palvelemaan IT-järjestelmäintegraattoreita ja jälleenmyyjiä.

LLM- eli suurten kielimallien merkitys näkyy nyt kaikkialla. Nämä mallit kuten LLaMa-2 tai ChatGPT koostuvat miljardeista parametreista ja vaativat suuren laskentatehon. Tähän useiden biljoonien toimintojen laskentakykyyn pitää pystyä alhaisella energiankulutuksella. Enpanjalaisen Semidynamicsin mukaan RISC-V on laskentaan sopiva alusta.

Murata on laajentanut autoteollisuuden kondensaattorien valikoimaansa uudella LLC-sarjalla. Komponentit ovat maailman ensimmäiset 0,18 millimetrin pfofiilin konkat.

DNA lanseeraa ensimmäisenä operaattorina Pohjoismaissa viihdeboksin, joka osaa toistaa Dolby Atmos -tilaääntä. Uutuuslaite pitää sisällään myös kaiuttimet. Boksin varsinainen myynti alkaa viikon kuluttua.

Huawei on pitkään kehittänyt älykellojensa urheilualgoritmien kehitystyötä Suomessa. Eilen yhtiö avasi hulppeat tuhannen neliön tilat Helsingin Salmisaaressa. Suomen Health Labissa työskentelee monitieteinen tutkimustiimi, johon kuuluu kuusi tohtoria ja 20 asiantuntijaa.

VTT ja Euroopan johtava kvanttitietokoneiden rakentaja IQM Quantum Computers ovat saaneet valmiiksi Suomen toisen kvanttitietokoneen. Uusi 20 kubitin kvanttitietokone vahvistaa entisestään Suomen asemaa kvanttilaskentaan investoivien maiden joukossa. Ensi vuoden lopulla tarkoitus on saada valmiiksi 50 kubitin kvanttitietokone.

Monissa teollisissa sovelluksissa on tärkeää tietää laitteen tai akselin asento erittäin tarkasti. Yleensä tähän käytetään magneettiantureita ja optisia enkoodereita, mikä tekee laitteesta kalliin. Renesasin uusi induktiivinen anturi ratkaisee ongelmat suorastaan ylivoimaisella tarkkuudellaan.

Nokia ilmoitti tänään, että Google Fiber ottaa käyttöön Nokian 25G PON -ratkaisun parantaakseen nykyistä kuituverkkoaan ja toimittaakseen asiakkailleen uuden 20 gigabitin laajakaistapalvelun. GFiber tuo nämä jopa 10 kertaa nykyisiä kuituverkkoja nopeammat yhteydet joillekin käyttäjille jo tämän vuoden aikana.

Avoimen RISC-V-arkkitehtuurin kehittäjien perustama SiFive aikoo irtisanoa 20 prosenttia henkilöstöstään eli noin 140 työntekijää. Yhtiö kertoo fokusoivansa toimintaansa uudelleen.

Atom Computing kertoo testanneensa sisäisesti 1180 kubitin kvanttitietokonetta. Kyse on merkittävästä hypystä eteenpäin startupille, joka aiemmin oli rakentanut vain yhden 100 kubitin järjestelmän.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template